Edessä huikea finaalisarja – ”Henkinen kantti ratkaisee”

20.03.2015 10:49

LuKi-82 ja NoU kohtaavat lauantaina ringetten SM-finaalien ensimmäisessä osassa Luvialla. Anne Pohjolalle kausi on ollut varsin poikkeuksellinen.
 
Kauden 2013-2014 mestari Lapinlahden Luistin-89 päätti viime keväänä luopua ringetten SM-sarjapaikastaan ja hakea tulevaisuudessa menestystä jääkiekon puolelta. Mestarijoukkueen kapteeni Anne Pohjola tahkosi lopulta kauden aikana molempia lajeja. Ringetteä hän pelasi runkosarjan aikana yhdeksän ottelua ja avitti joukkueensa Nokian Urheilijat aina finaaleihin saakka.
 
- Tämän kauden sarja on ollut tasaisempi kuin moneen vuoteen. Aiemmin kolmen kärki ei juuri muille hävinnyt, mutta nyt niin on käynyt. Odotin tasaista sarjaa pelaajaliikenteenkin vuoksi ja sellainen siitä tuli, Pohjola kiittelee.
 
- Pystyin pelaamaan molempia lajeja, sillä jääkiekossa pelejä ei ollut niin paljon. Emme nousseet siellä SM-sarjaan, taso ei vain riittänyt, hän jatkaa.
 
Pohjola ei ole omien sanojensa mukaan tänä vuonna päässyt harjoittelemaan yhtä paljon kuin aiemmin, mutta on toisaalta löytänyt tekemisestään ”uuden vaihteen”.
 
- Nautin pelaamisesta tällä hetkellä todella paljon. Se tunne oli jonkun aikaa kadoksissa, mutta nyt odotan finaaleja ihan mielettömästi. En ole esimerkiksi käyttänyt niin paljon aikaa otteluihin valmistautumiseen kuin ennen, mutta se on tehnyt pelaamisesta jotenkin rennompaa. 
 
- Aion pelata ringetteä niin kauan kuin terveys sallii, miksi en pelaisi?!
 
NoU sijoittui runkosarjassa neljänneksi. Välierissä vastaan luisteli ykkössijan vienyt RNK, mutta nokialaiset repivät finaalipaikan voitoin 3-1. Pohjola teki ratkaisevassa neljännessä ottelussa tehot 3+3 NoU:n viedessä voiton 8-6-lukemin. Lauantaina vastaan astelee LuKi-82, joka kaatoi Blue Ringsin välierässä puhtaasti 3-0.
 
- Välierät olivat todella tiukat, pienet asiat ratkaisivat. Finaalipeleistä tulee fyysisiä ja henkinen kantti ratkaisee varmasti paljon. Luvia on vastustajana kovinkin tuttu. Meidän joukkueemme on melko nuori, mutta todella potentiaalinen. Minä ja Marjukka (Virta) tuomme puolestaan kokemusta.
 
- Se, että pääsimme finaaleihin yllätti minut hieman, mutta toisaalta taas ei yllättänyt. Meillä on loistava meininki kentällä ja sen ulkopuolella. 
 
Anne Pohjola on voittanut viime kausi mukaan lukien Suomen mestaruuden peräti seitsemän kertaa. MM-kultaa hän on pokannut kolmesti ja kertaalleen juhlia on saanut seurajoukkueiden maailmanmestaruuden kunniaksi. 
 
NoU kohtaa finaalissa siis LuKi-82:n. Luvialaiset ylsivät finaaliin asti myös viime vuonna, mutta kaatuivat lapinlahtelaisille voitoin 1-3. NoU ja LuKi-82 ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi.  Nokialaiset saavat näistä pienen etulyöntiaseman finaaleihin, sillä joukkue on vienyt taistoista kolme. 
 
Lauantaina pelataan myös pronssiottelu, missä kohtaavat RNK ja Blue Rings.
 
Viikonlopun ottelut:
La 21.3. klo 13.00 RNK-Blue Rings (pronssiottelu)
La 21.3. klo 14.30 LuKi-82-NoU (1. finaali)
Su 22.3. klo 13.45 NoU-LuKi-82 (2. finaali)