Ringeten SM-sarja vauhtiin viikonloppuna

25.09.2015 00:00

 

Ringeten SM-sarjakausi 2015-2016 polkaistaan käyntiin tulevana lauantaina (26.9). SM-sarjaa pelataan tällä kaudella seitsemän joukkueen voimin, kun Helsinki Ringette nousi viime kauden päätteeksi uutena tulokkaana kotimaan korkeimmalle sarjatasolle. 

Kolme ennakkosuosikkia

Viime keväänä ringeten Suomen mestaruutta juhli Nokian Urheilijat, jolle mestaruus oli seurahistorian ensimmäinen. Runkosarjan nelospaikalta pudotuspeleihin lähtenyt, mutta mestaruuteen asti lopulta porskuttanut Nokia lähtee tulevaankin sarjakauteen yhtenä suurimmista mestarisuosikeista.

Vahvimmat haastajat löytyvät tutulta suunnalta. Raision Nuorisokiekko porskutti viime kaudella suvereeniin runkosarjan voittoon, mutta kaatui välierissä Nokian käsittelyssä ja jäi näin ollen finaalien ulkopuolelle. Nälkäiset raisiolaiset lähtevätkin tulevaan kauteen tavoitteenaan kirkastaa viime kevään pronssisten mitalien väri.

Sarjan kolmas ennakkosuosikki on viime kaudella hopeamitaleita juhlinut Luvian Kiekko -82, joka lähtee runkosarjaan edelliskautta laajemmalla materiaalilla ja uuden valmennusjohdon piristämänä.

Kovimmat haastajat tulevat Espoosta ja Tuusulasta

Kärkikolmikon kovimmat haastajat tulevat Espoosta ja Tuusulasta. Viime kaudella runkosarjassa kolmanneksi ja pudotuspelien päätteeksi neljänneksi päätynyt tuusulalainen Blue Rings menetti ison kasan kärkiosaamista, kun puolenkymmentä maajoukkuepelaajaa vaihtoi maisemaa. Joukkue paikkasi menetykset nostamalla edustusjoukkueeseen omia lahjakkaita nuoria.

Espoon Kiekkoseura pyrkii kampeamaan itsensä tällä kaudella runkosarjan neljän parhaan joukkoon ja sitä kautta välieriin. Joukkueen runko säilyi hyvin kasassa viime kaudesta ja espoolaisten vahvin ase onkin yhtenäinen ja tasainen joukkuepelaaminen.

VG-62 ja Helsinki Ringette kiusaavat muita

Viime kaudella sarjan jumboksi jäänyt naantalilainen VG-62 pisti kesän aikana koko pakkansa uusiksi ja lähtee sarjaan uuden valmennuksen sekä todella nuoren joukkueen voimin. Kuudella Suomen mestaruudellaan VG-62 on kaikkien aikojen toiseksi menestynein suomalainen ringette-seura, mutta viime vuosina menestys on karttanut joukkuetta. Nyt sillä on oiva mahdollisuus toteuttaa nuorennusleikkaus, sillä tällä kaudella SM-sarjasta ei putoa ainuttakaan joukkuetta. Ykkössarjan voittaja sen sijaan nousee keväällä ja näin vuoden päästä korkeimmalla sarjatasolla nähdään kahdeksan joukkuetta.

Tällä kaudella seitsemäntenä joukkueena SM-sarjaa pelaava Helsinki Ringette taistelee lähtökohtaisesti VG-62:sen kanssa sarjan kuudennesta sijasta. Pitkälti nousujoukkueella kauteen lähtevillä helsinkiläisillä vie varmasti oman aikansa totuttautua SM-sarjan huomattavasti kovempaan vauhtiin.

Ykkössarjassa riittää panosta ja panostusta

Suomen toiseksi korkein sarjataso eli Ykkössarja starttaa niin ikään tulevana viikonloppuna. Sarjassa riittää panosta, sillä voittaja nousee seuraavaksi kaudeksi SM-sarjaan. Taistelu sarjanoususta tulee olemaan äärimmäisen kovaa, sillä useampi joukkue on panostanut vahvasti tulevaan kauteen. Vahvimmat ennakkosuosikit tulevat maajoukkuepelaajien tähdittämältä Hyvinkäältä sekä pitkään vahvaa ja määrätietoista työtä tehneestä Lahdesta. Ykkössarjassa pelaa tällä kaudella yhdeksän joukkuetta, joka on historiallisen suuri määrä.

 

Tiiviit joukkue-esittelyt valmentajien ja kapteenien kommenteilla:

Nokian Urheilijat (NoU Ringette)

Hallitseva Suomen mestari kuuluu tulevallakin kaudella sarjan kärkikastiin. Joukkue säilytti runkonsa sekä tilkitsi lähtijöiden jättämät aukot hankkimalla joukkueeseen muun muassa Nea Tervalan Lahdesta sekä maajoukkuemaalivahti Ilona Nurmen Blue Ringsistä. Joukkueen syömähampaina jatkaa vahva maajoukkuekaksikko Kaisa Viren ja Marjukka Virta.

Päävalmentaja Jonna Satama: ei tavoitettu kommentoimaan.

Kapteeni Kaisa Viren: Tosi odottavin mielin lähdetään kauteen. Alla on mestaruus, niin se tuo omalta osaltaan pieniä paineita. Ei me kuitenkaan lähdetä masentumaan paineista, vaan hyvillä mielin lähdetään kauteen ja jälleen tavoitellaan mestaruutta. Meidän vahvuus on monipuolisuus. Löytyy paljon nuoria ja innokkaita pelaajia, mutta vastapainoksi myös kokeneita naisia.

 

Raision Nuorisokiekko (RNK Flyers)

Viime kaudella raisiolaiset loistivat runkosarjassa voitettuaan 20 ottelusta 16, mikä riitti myös runkosarjan ykköspaikkaan. Joukkue paukutti pelaamassaan 20 ottelussa peräti 226 täysosumaa. Tehoja tullaan näkemään varmuudella tulevallakin kaudella, sillä sarjan parhaana pelaajana viime kauden päätteeksi palkittu Susanna Tapani jatkaa RNK Flyersin riveissä. Tapani viimeisteli viime kaudella pelaamassaan 16 ottelussa käsittämättömät 132 pistettä. Joukkue vahvisti maalivahtiosastoaan kaapaten maajoukkuevahti Maria Perkkolan riveihinsä Luvialta, joten nyt myös oman pään pitäisi pysyä tilkittynä. Viime kauden pronssimitalistit ovat vahva ehdokas tulevan kauden mestariksi.

Päävalmentaja Timo Himberg: Odotukset tulevaan kauteen ovat kovat. Viime vuonna voitettiin runkosarja ja tiputtiin välierissä tiukkojen vaiheiden jälkeen, niin nyt lähdetään jahtaamaan sitä finaalipaikkaa. Joukkueen runko säilyi hyvin kasassa ja Maria Perkkolan tulo on vahvistanut rivejämme, joten lähtökohdat ovat mainiot. 

Kapteeni Susanna Tapani: Ihan päällimmäisenä on vielä viime kausi mielessä, sillä siitä jäi aika paljon hampaankoloon. Muutama pelaaja meiltä lähti, mutta saatiin tilalle hyvät paikkaajat ja ehdottomasti lähdetään kirkastamaan mitalia. Henkilökohtaisesti yksi kauden päätavoitteista on MM-kisat, missä haluaa onnistua. Toivottavasti saisi pelattua ehjän nousujohteisen kauden.

 

Luvian Kiekko -82 (LuKi-82)

LuKi-82 kuuluu jälleen kerran sarjan ennakkosuosikkeihin. Luvialaiset ovat voittaneet mestaruuden viimeksi 2007, jonka jälkeen joukkue on palkittu neljällä hopea- ja neljällä pronssimitalilla. LuKi menetti muutamia avainpelaajiaan maalivahti Perkkolan johdolla, mutta kokonaisuutena luvialaiset ovat saaneet jalkeille viime kautta laajemman ringin, mikä ennustaa tasaisen vahvaa suorittamista illasta toiseen. Joukkueen penkin takana nähdään mielenkiintoinen tulokas, kun valmentajaksi pestattiin kiekkolegenda Kari Makkonen.

Päävalmentaja Kari Makkonen: Henkilökohtaisesti on pirun haasteellinen kausi edessä. En ole koskaan toiminut naisten kanssa kiekossa, puhumattakaan ringetestä. Alku on ollut opettelua, mutta kokeneet pelaajat ovat auttaneet samoin kuin Antero Kivelä, joka sai houkuteltua alun perinkin tähän mukaan. Neljän parhaan joukkoon on meillä joukkueena tähtäin. Harjoitellaan, haetaan paikat ja sitten keväällä ne tosipelit alkaa. Yksilötasolla nuoria tyttöjä yritetään ajaa sisään. Meillä on myös molari, jollei ole SM-sarja kokemusta eli haasteita riittää. Naisille on kyllä nostettava hattua, että vaikkei täällä makseta palkkaa, niin nämä naiset harjoittelevat paljon laadukkaammin kuin miehet.  

Kapteeni Riikka Häyrinen: Hyvällä fiiliksellä lähdetään kauteen. Paljon on joukkue muuttunut, mutta ei missään nimessä huonompaan suuntaan. Ollaan saatu kovia vahvistuksia ja hyvällä tavalla tullut muutoksia peliin. Nyt on myös laajempi rinki, joka on etu. Odottava tunnelma on joukkueessa ja paljon ensikertalaisia SM-tasolla, mutta ollaan onneksi reilusti pelattu harjoituspelejä, niin se vähentää jännitystä kauden ensimmäisissä peleissä. Saatiin vahva kenraaliharjoitus, kun voitettiin hallitseva Suomen mestari Nokia.

 

Blue Rings, Tuusula (BR)

BR kärsi kärkijoukkueista kaikkein pahimmat menetykset viime kauden päätteeksi, sillä joukkueen jätti puolenkymmentä maajoukkuetason pelaajaa. Lähtijät on korvattu omilla junioreilla, joissa riittää lahjakkuutta ja potentiaalia, mutta naisten huipputasolle rahkeiden riittäminen on vielä kysymysmerkki. Onnistunut kausi tarkoittaisi BR:lle paikkaa välierissä. Viime kaudella joukkue oli runkosarjan kolmas.

Päävalmentaja Jarkko Kortesoja: Pieni nuorennusleikkaus tuli joukkueessa. Hyvin ollaan valmistauduttu kauteen ja lähdetään tavoittelemaan välieräpaikkaa ja mieluummin vielä kotietua eli paikkaa kahden joukossa. Kovasti tehdään töitä ja nöyrästi lähdetään jokaista peliä pelaamaan. Kyhälän Salla ja Sydänmaan Mira olivat kovia menetyksiä, mutta muuten meillä on jalkeilla ihan yhtä kova porukka kuin viime kaudellakin.

Kapteeni Tiia Juvonen: Innolla odotan kautta. Meillä on aika nuori joukkue tänä vuonna. Se tuo pirteyttä peliin. Meidän vahvuudet on nopeus ja innokkuus, mutta sitten pienenä heikkoutena voidaan vastaavasti pitää kokemuksen puutetta. Neljän parhaan joukkoon kuitenkin tavoitteet ja luottoa omaan jengiin löytyy.

 

Espoon Kiekkoseura (EKS)

EKS lähtee tulevaan kauteen käytännössä samalla joukkueella, jolla se viime vuonna sijoittui runkosarjan viidenneksi. Tällä kaudella joukkue metsästää välieräpaikkaa nojaten vahvaan joukkuepelaamiseen. Espoosta puuttuvat suurimmat tähdet, mutta joukkueen suoritusvarmuus on rautainen ja hyvänä päivänä espoolaiset voivat yllättää sarjassa kenet tahansa.

Päävalmentaja Ahto Kärnä: Uutena valmentajana sain porukan, joka oli aika levällään, kun tyttöjä oli lähdössä ja lopettamassa. Tuntui että saadaanko edes joukkuetta kasaan. Saatiin kuitenkin neljä vahvistusta ja sitä myöten hyvät kolme tasaista kenttää. Kaikki harjoitusottelut ollaan voitettu ja hyvä pössis on joukkueessa. Tasaisuus on varmasti meidän vahvuus ja uskon että sillä ollaan neljän joukossa.

Kapteeni Milla Laakso: Vahvoin odotuksin lähdetään kauteen. Ollaan uudistuttu aika paljon ja homma on lähtenyt heti hyvin toimii. Valmennusjohto on myös uusiutunut ja tuonut uuden selkeen pelitavan, joka on näyttänyt heti toimivan meillä. Välierissä on selvät tavoitteet ja sinne aiotaan mennä.

 

VG-62, Naantali (VG-62)

Suomen perinteikkäimpiin ringette-seuroihin lukeutuva VG-62 on uinut viime vuosina syvissä vesissä. Viime kaudella joukkue taisteli esimerkillisesti, mutta keväällä sarjataulukkoa katsoessa oli näky naantalilaisittain murheellinen. Joukkue onnistui voittamaan ainoastaan yhden ottelun jääden selvästi sarjajumboksi ja tämä aiheutti myös vahvaa myllerrystä seurassa. Valmennusvastuuseen siirtyi pitkän pelaajauran tehnyt Mari Haapanen ja joukkue kävi läpi todellisen nuorennusleikkauksen. Tällä kaudella joukkueen nestori on 90-luvulla syntynyt Kirsti Saarinen. Kaudesta on odotettavissa vaikea, mutta putoamisuhan puuttuessa, ei joukkueella ole varsinaisesti mitään hävittävää.

Päävalmentaja Mari Haapanen: Meillä on tosi nuori porukka eli vain kaksi pelaajaa, jotka ovat pelanneet SM-sarjaa aiemmin, joten aika jännittävin odotuksin mennään. Pitkällä tähtäimellä lähdetään hakemaan tulosta. Tällä kaudella tappioita tulee varmasti ja voi tulla isojakin tappioita, niin suurimmat haasteet meillä on siellä henkisellä puolella. Itsellenikin tietysti jännittävä ja uusi tilanne, kun vielä viime vuonna olin penkin toisella puolella. Vaikka peli on tuttu, niin tässä roolissa riittää itsensä kehittämistä. Ollaan treenattu kovaa huhtikuusta asti ja jengi on tosi motivoitunutta, joten mukava on tehdä töitä.

Kapteeni Miisa Palletvuori: ei tavoitettu kommentoimaan.

 

Helsinki Ringette (Helsinki)

Viime kevät päättyi Helsinki Ringeten osalta nousujuhliin, kun joukkue kaatoi Lahden tiukassa taistelussa sarjanoususta. Helsinkiläiset lähtevät ensimmäiseen pääsarjakauteen luottaen pitkälti nousun varmistaneen joukkueen runkoon. Tasoero Ykkössarjan ja SM-sarjan välillä on kuitenkin iso ja helsinkiläiset joutuvat tekemään kovasti töitä pysyäkseen kärkijoukkueiden vauhdissa. Nousijajoukkue on kuitenkin yllätysvalmis, eikä missään nimessä automaattinen sarjajumbo.

Päävalmentaja Tomi Pasanen: Runko on sama kuin viime kaudella. Muutama pelaaja lähti ja muutama tuli tilalle. Pieni joukkue. Katsotaan mitä tulee tapahtumaan, mutta peli kerrallaan lähdetään kasvattamaan sitä rutiinia. Se on harjoituspelien perusteella se suurin ero. Meidän päävastustajat on selkeästi EKS, VG-62 ja Blue Rings. Hyvänä päivänä ja hyvällä pelillä meillä on mahdollisuudet voittaa näistä kuka vaan.

Kapteeni Annu Kotiranta: Ollaan sarjanousijoita ja käytännössä meillä on sama joukkue kuin viime kaudella. Odotukset eivät ole vielä tällä kaudella, että taistellaan mitaleista, mutta uskotaan, että pystytään kuitenkin haastamaan monia joukkueita. Vauhti ja tilannekovuus on SM-sarjassa eri luokkaa verrattuna viime kauteen. Alkukaudesta menee varmasti aikaa sen pelitemmon ja kovuuden löytämisessä.