SM-sarjan välierät alkavat

12.03.2016 01:12

NoU – LuKi-82

Runkosarjan kakkonen NoU saa ensimmäisessä välierässä vieraakseen LuKi:n. Runkosarjan aikana joukkueet kohtasivat neljä kertaa. Näistä neljästä kohtaamisesta voitot menivät tasan 2-2, joten myös välieräsarjasta on odotettavissa tasaväkinen. Runkosarjan pistepörssin kuuden parhaan joukossa oli neljä LuKi:n pelaajaa, joten runkosarjakolmosen riveistä löytyy tulivoimaa. Pystyykö maalivahtipörssin kolmonen NoU:n Camilla Kortesniemi pysäyttämään väkevät luvialaiset?


Sunnuntaina toista välierää emännöi LuKi. SM-sarjassa finaaliin pääsyyn vaaditaan kolme voittoa. Pystyykö jompi kumpi joukkue petaamaan paikkansa jo yhden voiton päähän finaaleista?

 

RNK - EKS

Lauantaina runkosarjan voittaja RNK Flyers saa vieraakseen runkosarjassa neljänneksi sijoittuneen EKS:n. Joukkueiden ensimmäinen välieräottelu tulee antamaan suuntaa koko ottelusarjalle. Runkosarjan aikana myös RNK:n ja EKS:n  keskenäisissä otteluissa voitot menivät tasan 2-2 eli mitä todennäköisimmin runkosarjan voittanut RNK saa tehdä täyden päivätyön päästäkseen finaaleihin. Henkisen yliotteen raisiolaiset saivat viimeisimmässä runkosarjakohtaamisessa, jonka RNK vei nimiinsä. Kotijoukkue RNK:n maalivahdit ovat maalivahtipörssin sijalla yksi ja kaksi, joten oma pää joukkueella pitäisi olla kunnossa. Myös hyökkäyspäässä riittää tulivoimaa maailman parhaan ringettepelaajan Susanna Tapanin johdolla.  


Sunnuntaina RNK saapuu EKS:n vieraaksi. SM-sarjassa finaaliin pääsyyn vaaditaan kolme voittoa. Pystyykö EKS laittamaan kapuloita RNK:n rattaisiin?

- Mukavilla fiiliksillä lähdetään ensimmäiseen välierään. Kauden huipennus edessä, jota kaikki ovat odottaneet. Tasaisia pelejä ollut Eksin kanssa, joten huippu välieräsarja tulossa. Toivottavasti ringetteihmiset seurasta riippumatta löytävät tiensä halleihin, kommentoi RNK:n päävalmentaja Timo Himberg.

LuKin Riikka Häyrinen tuulettaa maalia runkosarjan päätöskierroksella RNK Flyersia vastaan. Joukkueet saattavat kohdata seuraavan kerran SM-sarjan finaaleissa.