Mitalipelit alkavat ykkössarjassa

18.03.2016 19:03

Lahti Ringette – Hyvinkää

Finaalisarjan ensimmäinen ottelu pelataan lauantaina Lahdessa. Lahti saa vieraakseen Hyvinkään. Hyvinkää ja Lahti ovat runkosarjan aikana kohdanneet kolme kertaa. Kolmesta ottelusta Lahti on voittanut kaksi. Kahdella voitolla jompikumpi joukkue voittaa ykkössarjan mestaruuden. Voittajajoukkue nousee SM-sarjaan. Runkosarjan pistepörssin viisi ensimmäistä pelaajaa ovat Lahden ja Hyvinkään pelaajia.

Kaksikon toinen kohtaaminen on sunnuntaina. Ottelu pelataan Hyvinkäällä. Finaalisarja tulee olemaan tasainen. Selviääkö ykkössarjan voittaja tämän viikonlopun aikana?

Hyvinkää lähtee finaalisarjaan loistavin fiiliksin: on mahtavaa että kausi huipentuu mahdollisuuteen pelata paikasta SM-sarjassa.
Jälleen kerran tavoitteena on elää oikeassa aikamuodossa ja keskittyä vain niihin asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Kun saamme pelirohkeuden, yritteliäisyyden ja rentouden yhtäaikaa kaukaloon, on suorituksemme silloin paras mahdollinen. Pelien jälkeen sitten näemme, millaiseen lopputulokseen tämä yhdistelmä riittää, kommentoi Hyvinkään päävalmentaja Kim Forsblom.

Flunssa alkaa olla voitettu tauti ja joukkue etenkin on rautaa ja sitä myöten fiiliksetkin huipussaan, kommentoi Lahden joukkueenjohtaja Jukka Kurki.
 

 

Jyske  - BR Akatemia

Pronssiottelu pelataan sunnuntaina Laitilassa. Jyskeen vieraaksi saapuu BR Akatemia. Ykkössarjan pronssi selviää äkkikuolemalla, eli mitalista pelataan vain yksi ottelu. Jyske ja BR Akatemia kohtasivat runkosarjan aikana kolmesti. Kotijoukkue Jyske on voittanut nämä kaikki. Pronssijoukkueiden maalivahdit ovat sarjan parhaimmistoa. Maalivahtipörssin ensimmäisenä on Jyskeen Miia Ketoniemi ja toisena BR Akatemian Ida Takala. Kumpi joukkue lähtee jäähallilta mitalit kaulassa?


Nuori joukkuemme kokee tilanteen haastavana sekä positiivisena ja tavoitteena on kotiyleisön edessä voittaa pronssia. Tavoitteemme oli finaalipaikka joka jäi saavuttamatta, joukkueen tekemisestä huokuu into ja halu voittaa pronssimitalli. Odotamme pelistä hyvää ja tasaista vääntöä. BR Akatemia on hyvä ja taitava vastustaja mutta me olemme valmiina taisteluun, kommentoi Jyskeen joukkueenjohtaja Merja Heikkinen.