Ringeten SM-sarja saatellaan joulutauolle neljän ottelun voimin

16.12.2016 19:28

Ringeten SM-sarjassa pelataan tulevana viikonloppuna neljä kamppailua, joiden myötä sarja jää joulutauolle. Sunnuntain jälkeen SM-sarjaa pelataan seuraavan kerran tammikuun 7. päivä.

Lauantaina edessä on kolme ottelua. Luvialla LuKi -82 haastaa kovakuntoisen NoU:n. Nokialaiset ovat voittaneet kuusi edellistä kamppailuaan. Kotijoukkue sen sijaan katkaisi viime sunnuntaina seitsemän ottelun mittaisen tappioputkensa, mutta keskiviikkona luvialaiset joutuivat jälleen tunnustamaan RNK Flyersin paremmakseen.

Espoossa vastakkain asettuvat sarjakolmonen EKS ja sarjataulukon seitsemäntenä majaileva VG-62. Kotijoukkue lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, sillä edellisen kerran, kun joukkueet kohtasivat Espoossa tällä kaudella, oli kotijoukkue parempi peräti 19-0.

Lahti Ringette saa lauantaina eteensä kovimman mahdollisen haasteen, kun sarjakärki RNK Flyers saapuu vierailulle Lahteen. RNK hakee ottelusta peräti jo kymmenettä peräkkäistä voittoaan. Myös Lahti Ringette on esiintynyt sarjassa pirteästi, mutta lauantaina joukkueelta vaadittaisiin isoa venymistä, jotta pisteet jäisivät mastokaupunkiin.

Sunnuntain ainoassa ottelussa kohtaavat Helsinki Ringette ja Blue Rings. Blue Rings on hävinnyt tällä kaudella vieraskaukalossa vain kahdesti, joten kotiedusta huolimatta sarjajumbo Helsinki Ringetellä on kova päivätyö napata ottelusta pisteitä. Edellisen kerran, kun joukkueen kohtasivat Helsingissä, lähtivät pisteet vierasjoukkueen matkaan maalein 3-15.

Raportit viikonlopun otteluista tulevat SM-sarjan nettisivuille poikkeuksellisesti vasta maanantaina.

Otteluita sekä tuloksia voit kuitenkin seurata reaaliaikaisesti ja kätevästi täältä.