Ratkeaako runkosarjan voitto lauantaina?

10.02.2017 15:00

Ringeten SM-sarjan runkosarjaa on jäljellä neljä täyttä ottelukierrosta, joista ensimmäinen pelataan tulevana lauantaina.

Kovimmat panokset ovat Raisiossa, missä kotijoukkue RNK Flyersilla on mahdollisuus varmistaa runkosarjan voitto kaatamalla sarjakakkonen NoU. Joukkueilla on eroa sarjataulukossa viisi pistettä, joten vaikka nokialaiset voittaisivat kärkikamppailun lauantaina, vaatii nousu sarjakärkeen raisiolaisten kompurointia kolmella viimeisellä ottelukierroksella. RNK lähtee lauantain kärkikamppailuun peräti 17 ottelun voittoputkessa. Raisiolaiset ovat vieneet nimiinsä myös NoU:ta vastaan aiemmat kolme tällä kaudella pelattua kohtaamista.

Kärkikamppailussa nokialaisten tappiota toivoo varmasti EKS, joka elättelee vielä toiveita noususta sarjakakkoseksi. Espoolaiset ovat nokialaisista vain kolmen pisteen päässä, minkä lisäksi joukkueilla on vielä keskinäinen kamppailu jäljellä. Tämä tarkoittaa, että nousu nokialaisten ohi on espoolaisten omissa käsissä, mikäli RNK lyö NoU:n lauantaina. EKS kohtaa lauantain kierroksella kotikaukalossaan Lahti Ringeten. Espoolaiset lähtevät otteluun selkeinä ennakkosuosikkeina, sillä tämän kauden aiemmat kolme keskinäistä kohtaamista ovat menneet joukkueen nimiin maalierolla 37-6.

Tuusulassa vastakkain asettuvat Blue Rings ja LuKi -82. Kotijoukkue on käytännössä varma runkosarjan nelonen, ellei EKS häviä kaikkia jäljellä olevia otteluitaan suurinumeroisesti ja Blue Rings voita omiaan. LuKi -82 taistelee sarjan viidennestä sijasta tiukimmin Lahti Ringeten kanssa. Joukkueet ovat tällä hetkellä tasapisteissä. Seitsemäntenä oleva Helsinki on jäänyt kaksikosta kolmen pisteen päähän. Lauantaina LuKi -82:lta vaaditaan onnistumista, jotta pistetili karttuu. Blue Rings on vienyt nimittäin voiton kaikista kolmesta aiemmasta kohtaamisesta.

 Päivän neljännessä ottelussa kohtaavat VG-62 ja Helsinki Ringette. Ottelussa pedataan runkosarjan jumbopaikan kohtaloa, sillä joukkueiden välillä on eroa ainoastaan kaksi pistettä. VG-62 on käytännössä pakkovoiton edessä, jotta haaveet sarjan seitsemännestä sijasta pysyvät realistisena. Joukkueet ovat kohdanneet kolmesti tällä kaudella. Yhden otteluista on voittanut VG-62, yhden Helsinki ja kolmas päättyi pistejakoon.