SM-sarjassa kiehtova viikonloppu: finaaliuusinta ja kaikkien aikojen pisterohmujen kohtaaminen

29.09.2017 08:47

Ringeten SM-sarjassa pelataan täydet kierrokset sekä lauantaina että sunnuntaina. Luvialla nähdään lauantaina samassa kaukalossa kaikkien aikojen pistepörssin kolme kärkinimeä.

Ringeten SM-sarjassa on avausviikonlopun jälkeen neljä puhtaan pelin joukkuetta. Tilanne muuttuu lauantaina, sillä kyseiset joukkueet pelaavat ristiin. Luvian Kiekko -82 saa vastaansa Lapinlahden Luistin -89 Say Cheesen ja RNK Flyers Espoon Kiekkoseuran.

Luvian Kiekko -82:n joukkuekuva.

Lisäväriä lauantain otteluun Luvialle tuo SM-sarjan kaikkien aikojen pistepörssi, sillä historian kolme kovinta pisterohmua löytyvät seurojen riveistä. LuKi-82:n Kirsi Pukkilalla on ennen viikonlopun otteluita kasassa 2520 tehopistettä, lapinlahtelaisten Anne Pohjolalla 2493 ja Marjukka Virralla 2459.

Koko kolmikko oli isossa roolissa avausviikonloppuna. Pohjola ja Virta johdattivat LL-89 SC:n kahteen murskavoittoon. Pukkila puolestaan vastasi voittomaalista, kun LuKi-82 löi toistaiseksi kauden ainoassa ottelussaan Lahti Ringeten vieraissa 3-2.

– Tietysti hyvä maku jäi, kun voitimme. Se oli tiukka ja vähämaalinen peli. Vähän hermostunutta se oli molemmin puolin, mikä on luonnollista kauden avauksessa. Niin se on ammattilaisillakin – saati sitten amatööreillä, LuKi-82:n vastuuvalmentaja Antero Kivelä totesi kauden avausottelusta.

Kapteeni Pukkilan rooli luvialaisten riveissä on valtava. Hän on ainoa ennen 1990-lukua syntynyt pelaaja joukkueessaan. Valtaosa pelaajista on syntynyt vasta vuosien 1998 ja 2000 välillä.

– Kirsin merkitys nuorelle joukkueellemme on erittäin iso. Hän on joukkueemme henkinen selkäranka. Hän on varmaan sarjan kovakuntoisin pelaaja, ja hän onkin esimerkillinen pelaaja myös harjoituksellisesti. Puhutaan niin tunnollisesta pelaajasta. Kirsi ja maalivahti Perkkolan Maria ovat meidän avainpelaajamme, Kivelä suitsuttaa.

Sunnuntaina yksi päävastustajista

Lapinlahden Luistin -89 SC oli avausviikonloppuna murskaava. VG-62 ja Lahti Ringette kaatuivat yhteismaalein 34-7. Haaste on nuorelle luvialaisjoukkueelle suuri lauantaina.

– Kyllä me kampoihin pystymme laittamaan, ja aina tietenkin ottelua lähdetään voittamaan. Pelaamme kotona, ja yleisöön pitäisi saada luotua uskoa, että me pärjäämme. Sen takia sekin ottelu on tärkeä, Kivelä painottaa.

– Paljon tärkeämpi peli meillä on silti Blue Ringsiä vastaan Tuusulassa sunnuntaina. Lapinlahtea vastaan mahdolliset pisteet olisivat bonuspisteitä.

Luvialla ollaan realisteja. Päävastustajia ovat tämän kauden sarjassa aivan muut joukkueet kuin Lapinlahti tai vaikkapa hallitseva mestari Raisio.

– Jos selviydymme neljän joukkoon, se on erinomainen suoritus. Se on tavoitteemme. Nuori joukkueemme on vuoden vanhempi, mutta edelleen meillä on paljon B-ikäisiä pelaajia, Kivelä huomauttaa.

– Aivan kuten Lahtikin, Blue Rings on niitä joukkueita, jotka taistelevat samoista sijoista meidän kanssamme. Näistä otteluista täytyy pystyä napsimaan pisteitä, jos aikoo selviytyä neljän joukkoon. Samantasoiset vastustajat pitäisi voittaa, ja etukäteen kovemmilta voi sitten ottaa muutamia bonuspisteitä.

LuKi-82:n tavoin Espoon Kiekkoseura oli kaukalossa vain kertaalleen avausviikonloppuna. Voitto Nokiasta oli arvokas – eikä vähiten siksi, että EKS kohtaa tulevana viikonloppuna sekä Raision (vieraissa) että Lapinlahden (kotona).

Sunnuntaina on ohjelmassa myös uusinta viime vuoden finaaleista. Nokian Urheilijat yrittää saada revanssin RNK Flyersista Raisiossa.

RINGETEN SM-SARJAN VIIKONLOPUN OTTELUT

Lauantai 30.9.

Lahti – NoU Ringette klo 14.00
VG-62 – Blue Rings klo 14.30
LuKi-82 – LL-89 SC klo 14.30
RNK Flyers – EKS klo 15.30

Sunnuntai 1.10.

Blue Rings – LuKi-82 klo 12.30
RNK Flyers – NoU Ringette klo 14.30
EKS – LL-89 SC klo 15.15
Lahti – VG-62 klo 16.30

Otteluiden live-seurantaan pääsee viikonloppuna täältä!

Ringeten SM- ja ykkössarjan kausiopas löytyy täältä!