Suosikit vahvoja lauantain täydellä kierroksella – Lahdessa pyöri huikea Susanna Tapani -show

21.10.2017 18:19

Ringeten SM-sarjan viidestä kärkijoukkueesta vain Nokia kärsi lauantaina tappion. Pohjakolmikolla (Blue Rings, Lahti Ringette ja VG-62) alkaakin tulla kiire playoff-junan kyytiin.

RNK Flyers ja Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese jatkavat vahvaa menoaan sarjan kärjessä. Raisio piti tiukasti kiinni sarjan kärkipaikasta lyömällä Lahti Ringeten vieraissa 16-2. Voitto oli hallitsevan mestarin suurinumeroisin tämän kauden sarjassa.

Lahden Amanda Harju kavensi tilanteeksi 1-2 ajassa 23.06, mutta toisen erän viimeiset seitsemän minuuttia olivat Lahdelle erittäin synkkiä. RNK teki viiden minuutin ja 16 sekunnin sisällä toisistaan viisi maalia ja karkasi tavoittamattomiin.

RNK:n ilotulitusta vieraskaukalossa johti maajoukkuetähti Susanna Tapani. Kolmen viime kauden aikana kahdesti SM-sarjan pistepörssin voittanut ja kerran kakkoseksi sijoittunut Raision kapteeni koristeli tehotilastojaan muhkealla 13 (6+7) pisteen potilla. Tehoiltansa ansiosta Tapani loikkasi pistepörssin kolmoseksi.

Viime viikonloppuna kauden avaustappionsa juuri Raisiolle kärsinyt Lapinlahti palasi nopeasti voittokantaan kaatamalla kotonaan kärkiottelussa Nokian Urheilijat 9-3. Lapinlahden kestotähdet Anne Pohjola ja Marjukka Virta kohtasivat ensimmäistä kertaa vanhan seuransa, jonka riveissä he olivat voittamassa mestaruutta vuosina 2015 ja 2016.

Pelissä olivat läsnä myös myös Lapinlahden Tiia Halme ja Nokian Elina Raesola, joten kaukalossa nähtiin SM-sarjan alkukauden neljä kovinta teholinkoa (tilanne ennen tätä viikonloppua). Parhaiten esiin nousivat Pohjola tehoillaan 3+2 ja Halme tehoillaan 2+3. Virta ja Raesola kirjauttivat 1+2.

Espoossa kaukalon tehokkain oli puolestaan Maija Väyrynen, joka taiteili kolmen maalin ja kolmen syötön potin, kun Espoon Kiekkoseura kaatoi Blue Ringsin kotonaan 10-2. Tappio oli karvas tuusulalaisvieraille, sillä sarjassa kuudentena olevan Blue Ringsin etäisyys ylöspäin venähti neljään pisteeseen.

Playoff-viivan ympärillä on ruuhkaa, sillä 12 pistettä keränneiden Raision ja Lapinlahden imussa NoU Ringette, EKS ja Luvian Kiekko -82 ovat kaikki kahdeksassa pisteessä. EKS ja LuKi-82 ovat pelanneet vasta kuusi ottelua, kaikki muut seitsemän.

LuKi-82:n vuoro löylyttää naantalilaisia

LuKi-82 nousi kahdeksaan pisteeseen voittamalla sarjajumbo VG-62:n vieraissa maalein 11-5. Peli oli kolmen erän jälkeen luvialaisille peräti 9-1, mutta naantalilaisjoukkue sai kaunisteltua hieman lukemia päätöserässä.

– Lähdimme otteluun hyvin, mutta lopussa menimme ehkä vähän vastustajan tasolle. Hiivuimme loppua kohti, LuKi:n vuonna 2000 syntynyt lupaus Anni Lähteenmäki niputti lauantain pelin.

LuKi-82 on mielenkiintoinen sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Kaikenlaisena esimerkkinä eturivissä häärii 40 ikävuoden merkkipaalun jo saavuttanut Kirsi Pukkila, joka saalisti Naantalissa huipputehot 2+5. Toisaalta joukkueessa on peräti seitsemän pelaajaa, jotka ovat syntyneet vuonna 1998 tai myöhemmin.

Muut joukkueet saivat täyteen runkosarjan ensimmäisen neljänneksen jo lauantaina, mutta Luvialla se tulee EKS:n tavoin täyteen vasta sunnuntaina. LuKi:n ensimmäinen neljännes, jonka kohokohta on ehdottomasti ollut kotivoitto sarjakärki RNK Flyersista, on ollut joka tapauksessa lupauksia herättävä.

– Mielestäni olemme esittäneet iloista ja hyvää peli-ilmettä. Vaikka olemme pelanneet vielä aika vähän yhdessä, pystymme pelaamaan jo aika hyvin yhteen, Naantalissa tehot 1+1 kerännyt Lähteenmäki iloitsee.

Sunnuntaina LuKi-82 lähtee saalistamaan seuraavaa kovaa päänahkaa. Vastassa on pitkän matkustuksen jälkeen nimittäin Lapinlahti vieraissa. Kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen Lapinlahti voitti Luvialla niukasti 7-5.

– Olemme altavastaajia. Meidän pitää pystyä näyttämään Lapinlahdelle, mistä me tulemme. Haluamme näyttää, että pystymme haastamaan heidät toden teolla, Lähteenmäki painotti.

Lauantain otteluiden tulokset tilastoineen löytyvät täältä!

SUNNUNTAIN OTTELUT

Blue Rings – VG-62 klo 12.30
NoU Ringette – Lahti klo 15.00
LL-89 SC – LuKi-82 klo 15.00
EKS – RNK Flyers klo 15.15