Ringeten SM-sarja palaa pieneltä tauolta – Anne Pohjola jahtaa kaikkien aikojen pistepörssin kärkipaikkaa

31.10.2017 13:01

Ringeten SM-sarja palaa puolentoista viikon tauolta jo keskiviikkona, kun RNK Flyers ja VG-62 ottavat varaslähdön viikonloppuun.

SM-sarjassa huilattiin mennyt viikonloppu, mutta edessä on tiukka kolmen viikon rypistys ennen MM-taukoa. Alkaneella viikolla pelataan kahdeksan kierrosta.

Ensimmäinen ottelu on ohjelmassa poikkeuksellisesti jo keskiviikkona, kun Raisiossa kohtaavat sarjakärki RNK Flyers ja yhä kauden avausvoittoaan jahtaava VG-62. Ottelu Raisiossa alkaa kello 19.00.

VG-62:n viikko ei ole muutenkaan helpoimmasta päästä, sillä lauantaina se kohtaa kotonaan Raision kanssa tasapisteissä olevan sarjakakkosen, Lapinlahden Luistin -89 Say Cheesen.

Ylimääräistä mielenkiintoa viikkoon tuo yhä kiihkeämmäksi yltyvä taistelu SM-sarjan kaikkien aikojen pistepörssissä. Tämän kauden pistepörssiä näytöstyyliin johtava Lapinlahden Anne Pohjola on enää kymmenen pisteen päässä Luvian Kiekko -82:n Kirsi Pukkilasta.

Pukkilakin on kirjauttanut tällä kaudella kovat tehot (9+15=24), mutta Pohjola on kasannut kokoon jo 66 (33+33) pistettä ja kuronut eron pienemmäksi. Ennen viikon otteluita Pukkilan tehot pörssin kärkipaikalla ovat 1338+1205=2543 ja Pohjolan vastaavat 1200+1333=2533.

VIIKON OTTELUT

Keskiviikko
RNK Flyers – VG-62 klo 19.00

Lauantai
NoU Ringette – EKS klo 13.45
LuKi-82 – Lahti klo 14.30
VG-62 – LL-89 SC klo 14.30
RNK Flyers – Blue Rings klo 15.30

Sunnuntai
Blue Rings – NoU Ringette klo 12.30
EKS – LuKi-82 klo 15.15
Lahti – LL-89 SC klo 16.30

Otteluiden reaaliaikaiset seurannat löytyvät päiväkohtaisesti täältä!