Naantalille tarjolla oljenkorsi SM-sarjan putoamistaistelussa – ”Tämä on meille iso viikonloppu”

15.12.2017 08:04

VG-62:n maalivahti Jasmin Haavisto. Kuva: Jouni Valkeeniemi

VG-62 pelaa isoista asioista syyskauden viimeisenä viikonloppuna ringeten SM-sarjassa. Jos pistetili ei aukea, asema sarjan jumbona alkaa olla sinetöity.

Runkosarjan 16 ensimmäistä kierrosta eivät ole olleet helppoja Naantalin nuorelle joukkueelle. Pisteitä ei ole kertynyt vielä ensimmäistäkään, ja kokonaismaaliero on tyly, 48-243. Keskimäärin VG-62:n ottelut ovat siis päättyneet maalein 3-15.

Viime kaudellakin sarjapaikka säilyi vain täpärästi, eikä tämän kauden sarjanousija (Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese) ainakaan heikentänyt sarjan tasoa. Ei ole siis varsinaisesti yllätys, että Naantali on sarjan puolenvälin krouvin ylitettyään keskellä selviytymistaistelua.

– Edelleen meillä on hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Viime viikonloppuna saimme maalejakin aikaiseksi – vieläpä kärkijoukkueita vastaan, VG-62:n vastuuvalmentaja Tiia Palletvuori niputti viitaten otteluihin hallitsevaa mestaria RNK Flyersia (2-15) ja sarjakärki Lapinlahtea (7-20) vastaan.

– Eteenpäin olemme menneet, mutta edelleen pelaaminen on ailahtelevaa pelin sisällä. Paljon pieniä juttuja on ruvennut menemään paremmin.

Kolmen viikon MM-tauon aikana VG-62:lla oli mahdollisuus sekä ladata akkuja että harjoitella kovaa. Erityishuomio oli luistelun ja maalinteon parantamisessa, mistä saatiinkin orastavia kehittymisen merkkejä Lapinlahdella.

”Iso viikonloppu”

Tulevana viikonloppuna VG-62 on kovassa paikassa. Lauantaina Naantaliin saapuu vieraaksi sarjakuutonen Blue Rings, joka on kahdeksan pistettä Naantalia edellä. Sunnuntaina on vielä kriittisempi ottelu, kun vastassa on pykälän verran ja neljä pistettä sarjataulukossa edellä oleva Lahti.

– Odotan tasaista peliä molempia vastaan. Mahdollisuudet on voittoihin, mutta pieniin asioihin se ratkeaa, Palletvuori arvioi.

– Tämä on meille iso viikonloppu jatkoa ajatellen. Molemmat pelit ovat tosi tärkeitä. Näen, että meillä on onnistuessamme myös mahdollisuudet ottaa ne pisteet. Se vain vaatii sen onnistumisen.

Blue Ringsiä vastaan VG-62 on hävinnyt kauden kaksi keskinäistä kohtaamistaan kotona 2-11 ja vieraissa 2-10. Lahtea vastaan lukemat ovat olleet vieraissa 3-10 ja kotona 4-9.

Nyt täytyisi pystyä raapimaan pisteitä ja mielellään tietysti voittoja. Jos Lahti karkaa jo kuuden pisteen päähän, ero alkaa olla jo liian suuri, sillä joukkueet kohtaavat toisensa enää kerran kevätkaudella.

– Voitto vaatii hyvän ja tasaisen nelieräisen. Meillä on herkästi käynyt niin, että alku on hyvä, mutta sitten vastustaja tekeekin viiteen minuuttiin kolme tai neljä maalia. Tarvitsemme sellaista keskittymistä ja tasaisuutta, Palletvuori alleviivaa.

Iso ottelu pelataan lauantaina myös sarjataulukon toisessa päässä. RNK Flyers ja Nokian Urheilijat ratkovat todennäköisesti sarjan kakkostilan kohtalon joulutauon ajaksi.

VIIKONLOPUN OTTELUT

La 16.12.
VG-62 – Blue Rings klo 14.30
LuKi-82 – LL-89 SC klo 14.30
RNK Flyers – EKS klo 15.30
Lahti – NoU Ringette klo 16.30

Su 17.12.
LuKi-82 – Blue Rings klo 14.30
RNK Flyers – NoU Ringette klo 14.30
EKS – LL-89 SC klo 15.15
Lahti – VG-62 klo 16.30

Otteluiden reaaliaikainen seuranta löytyy molempina päivinä täältä!