EKS elintärkeään vierasvoittoon – SM-sarjan pudotuspelinelikko hahmottumassa

14.01.2018 17:46

Luvian Kiekko -82 ei pystynyt käyttämään isoa mahdollisuuttaan ringeten SM-sarjan sunnuntain kierroksella. Kierroksen hahmo oli Lapinlahden Anne Pohjola.

Viidentenä sarjassa majaileva Luvian Kiekko -82 sai sunnuntaina loistavan mahdollisuuden kuroa kiinni Espoon Kiekkoseuran etumatkaa pudotuspeliviivan päällä, kun EKS saapui vierailulle Luvialle. Mahdollisuus jäi kuitenkin hyödyntämättä, sillä EKS otti 5–2-vierasvoiton ja kasvatti etumatkansa viivan alapuolelle jo seitsemään pisteeseen.

– Ottelusta jäi hyvä maku, sillä saimme pelattua itsellemme tärkeät pisteet, EKS:n jokaisessa maalissa kahdella maalillaan ja kolmella syötöllään mukana ollut Camilla Ojapalo iloitsi.

– Keskityimme tähän peliin kuin muihinkin peleihin. Tiesimme, että kaveri tulee kovaa, mutta omalla vahvalla liikkeellämme pystyimme hallitsemaan peliä. Lisäksi, Meini (Kärnä) loisti jälleen kerran varmoilla torjunnoillaan.

EKS johti tauolla 2-0, mutta LuKi kipusi kahdesti maalin päähän viimeisen 30 minuutin aikana. Vielä pari minuuttia ennen loppua tulostaululla oli lukemat 2-3, mutta tasoihin kotijoukkue ei pystynyt kipuamaan. EKS kaunisteli lukemia vielä Ojapalon ja Maija Väyrysen (2+1) osumilla.

Kumpaan suuntaan EKS tiirailee?

LuKi:n kannalta lohdullista on se, että sillä on vielä yhdeksän ottelua pelaamatta EKS:n kahdeksaa vastaan. Yksi keskinäinen ottelukin on vielä ohjelmassa, Espoossa 10. helmikuuta. Otteluohjelmakin antaa mahdollisuuksia, sillä seuraavan kuuden ottelun jakson aikana LuKi kohtaa häntäpään joukkueista kahdesti sekä Lahti Ringeten että VG-62:n.

Siitä huolimatta EKS:n pullat ovat hyvin uunissa. Se kohtaa loppukauden aikana enää kolme edellään olevaa joukkuetta, joten voitot kaikista muista otteluista – mukaan lukien viimeinen kohtaaminen LuKi:n kanssa – riittävät varmistamaan pudotuspelipaikan.

Ennen joulutaukoa EKS otti tasapelipisteen sarjakakkoselta RNK Flyersista ja kaatoi sarjakärki Lapinlahden Luistin -89 Say Cheesen. Ehkä espoolaisten katseet olisikin syytä kääntää jo ennemmin yläpuolella olevan Nokian Urheilijoiden tavoittamiseen. Eroa ylöspäin on viisi pistettä.

– Kaiken kaikkiaan viikonloppumme oli täynnä hyvää tekemistä. Se varmasti ammentuu osin myös tiiviistä joukkuehengestämme, Ojapalo myhäili.

Anne Pohjola hurja Naantalissa

Sunnuntain toisessa ottelussa kohtasivat sarjajumbo ja -kärki. Vaikka VG-62:lla oli kotietu puolellaan, sarjakärki Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese oli odotetun murskaava. Loppulukemiksi saatiin 2-19. Voiton myötä sarjajohtonsa jo seitsemän pisteen suuruiseksi kasvattanut Lapinlahti varmisti ensimmäisenä joukkueena pudotuspelipaikan.

Lapinlahden kapteeni Anne Pohjola oli peräti 17 osumassa mukana. Tehojen 6+11 myötä Pohjola vankisti kärkipaikkaansa pistepörssin kärjessä. Pohjola on kasannut 21 ottelussa hirvittävät tehot, 90+93=183.

Lähimmät haastajatkin olivat tehokkaita Naantalissa, sillä Marjukka Virta tehoili neljän maalin ja yhdeksän syötön edestä. Tiia Halme teki puolestaan kahdeksan maalia ja syötti kolme. Pelaajavalmentaja Virran kauden tehot ovat 52+75=127 ja Halmeen 81+41=122.

Lähin uhkaaja Lapinlahden kolmikolle on pistepörssissä Nokian Urheilijoiden Elina Raesola (53+42=95). Viidentenä on EKS:n Maija Väyrynen (58+27=85).

Sunnuntain otteluiden tulokset ja tilastot löytyvät täältä!