Sarjataulukon kärkijoukkueet voittoihin – Susanna Tapani ja Anne Pohjola nakuttivat maaleja

20.01.2018 18:24

Lauantain pelikierroksella Tuusulan Blue Rings, Raision RNK Flyers, Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese ja Nokian Urheilijat olivat vahvoilla.

 

Sarjataulukon kärkijoukkueet eivät antaneet yllättää, vaikka nähtiin myös tiukkoja vääntöjä.  

Blue Rings kohtasi kotonaan naantalilaisen VG-62:n. Maalinteon aloitti kotijoukkueen Minna Seppälä, mutta reilun minuutin päästä Nea Palletvuori toi naantalilaiset tasoihin.

Toisen erään saakka joukkueet kamppailivat tasaväkisesti, mutta sen jälkeen Blue Rings aloitti maali-iloittelun. Blue Rings vei voiton lopulta lukemin 7-4. Kotijoukkueen Sanni Rask iski kaksi maalia. VG-62:n Nea Palletvuori heilutteli myös verkkoja kahteen otteeseen.

Espoon Kiekkoseura kamppaili kotonaan RNK Flyersia vastaan. Erityisesti toinen ja kolmas erä olivat tiukkoja.

Viimeisissä erissä sarjataulukon kakkonen RNK Flyers onnistui ottamaan niskalenkin. Espoon Kiekkoseura taipui lukemin 6-8.

- Odotimme Espoolta vauhdikasta vastusta, jota se myös oli. Molemmissa päissä oli vuorotellen vaarallisia maalintekotilanteita. Näistä tilanteista ei myöskään fyysisyyttä puuttunut. Voitosta jäi tietysti hyvä fiilis, mutta täydet 60 minuuttia kestävän hyvän suorituksen ylläpitämisessä on vielä kehitettävää, totesivat RNK Flyersin Jasmin Kiiski ja Meri-Maija Viinikkala.  

Kotijoukkueen tehokkain pistenikkari oli Maija Väyrynen tehoilla 3+2, kun RNK Flyersin Susanna Tapani nakutti pisteet 5+2.

Sarjataulukon ykkönen vakuutti

Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese voitti selvästi kotonaan Luvian Kiekko -82:n. Sarjataulukon ykkönen kaatoi Luvian Kiekon lukemin 12-4. Kotijoukkueen kovimmat pisteet saalisti tuttuun tyylin Anne Pohjola 5+3. Vierasjoukkueen Krista Järvelin oli joukkueensa tehokkain 2+2.

Nokian Urheilijat kaatoi kotonaan Lahden Ringeten lukemin 8-6. Nokian Roosa Salonen teki komeat tehot 4+2. Vierasjoukkueen maaleihin saatiin jokaiseen eri tekijä.

Pelit jatkuvat huomenna:

Su 21.01.
LuKi-82 – VG-62 klo 14.30

LL-89 SC - NoU Ringette klo 15.00

EKS - Blue Rings klo 15.15
Lahti - RNK Flyers klo 16.30

Tarkempia tilastoja löytyy täältä: https://ringette.torneopal.fi/taso/live.php