SM-sarjan tehokolmikko loisti kärkiottelussa, Maija Väyrynen hurjana Espoossa

21.01.2018 18:36

Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese on vääjäämättä karkaamassa kohti ringeten SM-sarjan voittoa. Sunnuntain hahmo löytyi EKS:n riveistä.

Anna Pohjola kuritti entistä seuraansa.

Lapinlahden Luistin -89 Say Cheesen ylivoimainen sarjajohto joutui testiin sunnuntaina, kun vierailulle saapui sarjakolmonen Nokian Urheilijat. Lapinlahti selvisi testistä erinomaisesti, kun SM-sarjan pistepörssin kärkikolmikko johti joukkueensa 8–4-voittoon.

Pelaajavalmentaja Marjukka Virta (2+3) ja Tiia Halme (3+2) ylsivät viiteen tehopisteeseen. Tehokkain kolmikosta oli kolme maalia tehnyt ja neljä syöttänyt Anne Pohjola. Lapinlahden kapteeni lähestyy jo kovaa vauhtia 200 tehopisteen rajapyykkiä, sillä tältä kaudelta kasassa on 98 maalia ja sata syöttöä.

Nokia joutui takaa-ajajan asemaan heti avauserässä, jossa Lapinlahti karkasi 3–0-johtoon. NoU Ringette kipusi Roosa Salosen ja Jenni Linnamäen osumilla maalin päähän, mutta välittömästi Linnamäen kavennuksen jälkeen Lapinlahden ykköstykit – Nokiallakin pari mestaruutta voittaneet Pohjola ja Virta – iskivät kahdesti. Kolmea maalia lähemmäs Nokia ei enää päässyt.

– Ihan hyvät fiilikset pelin jälkeen. Sydäntä oli pelissä. Yritystä oli. Lauantaihin verrattuna yritimme enemmän, ottelussa palkittu Linnamäki totesi.

Lapinlahti on tällä kaudella ollut merkittävin mittatikku muille mestaruustaistelua ajatellen. Nokia on pystynyt laittamaan Say Cheeselle kampoihin, mutta tuloksena on ollut tappiot lukemin 3-9, 3-5 ja 4-8. Ennen pudotuspelejä on vielä yksi mahdollisuus, Nokialla sunnuntaina 11. helmikuuta.

– Sunnuntain peli toi luottoa oman pelimme tasoon. Viimeistely vaatii vielä hiomista, mutta hyvällä tiellä olemme, Nokian Miranda Uusi-Kämppä vakuutti.

Maija Väyrynen hurjasteli Blue Ringsiä vastaan

Lapinlahden tehokolmikkoakin paremmaksi pani Espoon Kiekkoseuran Maija Väyrynen. Maailmanmestaruutta Kanadassa joulukuussa juhlinut Väyrynen takoi kuusi maalia ja antoi kolme maalisyöttöä, kun EKS murskasi kotonaan Blue Ringsin 13-3.

Matemaattisetkin mahdollisuutensa kevään pudotuspeleihin menettänyt Blue Rings teki ottelun avausmaalin ja oli tasoissa vielä avauserän jälkeen. Kahden erän jälkeenkin EKS oli vasta kahden maalin karkumatkalla, mutta kolmannessa erässä sarjanelonen meni menojaan.

Viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävän EKS:n etumatka playoff-viivan alapuolelle säilyi seitsemän pisteen suuruisena, sillä ainoa uhkaaja, Luvian Kiekko -82 kaatoi sarjajumbo VG-62:n kotonaan 5-0. LuKi:n maaleista peräti neljä viimeisteli Roosa Rantaniitty (kaikki Noora Peltovirran ja Krista Järvelinin syötöistä).

Vaikka eroa on seitsemän pistettä, LuKi:lla on edelleen vankka oljenkorsi pudotuspeleihin. Kun SM-sarja jatkuu helmikuun alussa, se kohtaa kahdesti sarjan seitsemäntenä majailevan Lahden. EKS puolestaan vierailee Nokialla, joten luvialaisilla on hyvä mahdollisuus kaventaa eroa.

VG-62:lla säilyi vielä teoreettinen mahdollisuus sarjapaikan säilyttämiseen, sillä Lahti taipui kotonaan RNK Flyersille 4-9. Naantalilaisjoukkueella on jäljellä viisi ottelua, ja kurottavaa Lahteen kahdeksan pistettä. Nousu kuiville vaatisi kuitenkin melkoisen ryhtiliikkeen, sillä VG-62:n pistetili on yhä avaamatta.

RNK otti rutiinivoiton varmahkosti. Jo kahden erän jälkeen taululla oli lukemat 2-7, minkä jälkeen raisiolaiset saivat tarkkailla tilannetta. Sarjassa toisena seitsemän pistettä Lapinlahden perässä olevan RNK:n tehopakkaus oli tehot 2+4 kirjauttanut Tanja Eloranta.

SM-sarjan tulokset ja tilastot löytyvät täältä!