Naantalin putoaminen ringeten SM-sarjasta varmistui – saadaanko myös pudotuspelijoukkueille sinetti viikonloppuna?

08.02.2018 04:37

Espoon Kiekkoseuran ja Luvian Kiekko -82:n kilpajuoksu ringeten SM-sarjan viimeisestä pudotuspelipaikasta kulminoituu lauantain keskinäiseen kohtaamiseen Espoossa. Naantalin putoaminen varmistui keskiviikkona.

VG-62 putoaa ringeten SM-sarjasta kauden päätteeksi. Naantalilaisjoukkueen putoaminen varmistui keskiviikkoiltana, kun se hävisi Raisiossa RNK Flyersille maalein 1-17. Yhä kauden avausvoittoaan odottava VG-62 on yhdeksän pistettä Lahti Ringetteä perässä, eikä otteluita ole jäljellä enää kuin neljä.

Viikonloppuna voi ratketa myös pudotuspelijoukkueet. Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese, voittonsa myötä kolmen pisteen päähän sarjan kärkipaikasta noussut RNK Flyers ja Nokian Urheilijat ovat jo varmistaneet paikkansa neljän joukossa. Espoon Kiekkoseuralla on mahdollisuus liittyä joukkoon, jos se kerää viikonloppuna vähintään kolme pistettä enemmän kuin Luvian Kiekko -82.

LuKi saa sunnuntaina vastaansa VG-62:n, jonka voittamalla se säilyttää vähintään matemaattisen mahdollisuuden pudotuspeleihin joka tapauksessa. Kun etua on EKS:n eduksi neljä pistettä, on kuitenkin selvää, että käytännössä viimeinen pudotuspelipaikka voi ratketa lauantaina, kun EKS ja LuKi iskevät yhteen Espoossa.

– Se olisi tietysti kiva, mutta näen sen niin, että tässä kasvetaan koko ajan. Jos välillä on mahdollisuus hengähtää, se voi mennä vähän liiankin rennoksi. Mikään ei ole kuitenkaan katastrofi. Tässä vaiheessa näyttää aika todennäköiseltä, että pelaamme Lapinlahtea vastaan välierissä. Se antaa levollisen mielen, EKS:n päävalmentaja Heidi Petrell pohtii.

– Positiivisesti lähestytään lauantaita. Edellisen lauantain keikka Nokialla oli meiltä pieni niiaus. Sekin oli meille tärkeä viikonloppu, mutta se ei mennyt, kuten piti. Se voisi jopa vähän lannistaa, mutta päinvastoin – huomaan, että koko joukkue on tosi odottavaisin mielin. Tuntuu, että hommat ovat kunnossa.

EKS ja LuKi ovat kohdanneet kolme kertaa tällä kaudella. Marraskuun alussa LuKi voitti Espoossa 8-6, mutta kaksi viimeisintä keskinäistä kohtaamista EKS on voittanut Luvialla.

– Niistä on käynyt selväksi, että olemme tasaisia joukkueita – kuten suurin osa tässä sarjassa. Aika usein maalivahtipeli ratkaisee näissä otteluissa, ja molemmilla on huippumaalivahdit. Heidän onnistumisensa ovat aika merkittävässä roolissa, Petrell tiedostaa.

Maalivahtipelin juhlaa

Maalivahtipelaaminen on toden totta avainasemassa nimenomaan näiden joukkueiden kohdatessa. EKS:llä on jopa kaksi huippumaalivahtia – Meini Kärnä ja Hanna Minkkinen. Vastustajan tolppien välissä seisoo kuitenkin maailman parhaaksi ringettemaalivahdiksi tituleerattu Maria Perkkola.

– Kyllä ne maalit on sinne silti tehtävä. Ei se mitään erityistä aiheuta. Muutenkin yritämme olla hermostuttamatta ketään tiettyjen pelaajien tai asioiden takia. Pyrimme keskittymään oleelliseen. Meillä on myös kaksi maajoukkuemaalivahtia, joten sinänsä ei hermostuta. Ja me olemme pystyneet voittamaan monia muitakin joukkueita, joten en usko, että siitä tulee kynnyskysymystä, Petrell naurahtaa.

EKS on ollut väkevässä nousussa joulukuun alun MM-kisojen jälkeen. Tilille on kertynyt muun muassa voitto Lapinlahdesta ja tasapeli Raision kanssa. EKS On osoittanut olevansa yllätysvalmis kevättä ajatellen.

– Kehityksen kaari menee aina vähän ylös-alas. Nousujohdanne on siinä oleellinen. Tässä on tullut kaikenlaisia, mutta täytyy olla tosi tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että meiltä on isoja pelaajia lähtenyt pois, Petrell toteaa viitaten ennen kaikkea Ira Merivaaraan ja Anna-Kaisa Raesolaan.

– Joukkueemme on nuorentunut rutkasti, ja olemme joutuneet tekemään paljon töitä pelin eteen. Olen tosi tyytyväinen sekä fyysiseen että henkiseen kehittymiseemme. Monet pelaajat ovat ottaneet älyttömiä harppauksia. Myös joukkueena olemme entistä tiiviimpi. Se toivottavasti näkyy kauden tiukimmissakin paikoissa.

Syyskausi menikin EKS:llä vähän vielä opetellessa. Ero hyvän ja huonon suorituksen välillä heitteli melkoisesti.

– Meillä on ollut tällä kaudella paljon muutoksia. Olemme pyrkineetkin pitämään pelisysteemiämme elossa, ja tytöt ovat pystyneet sopeutumaan siihen. Se on suuri ero edelliseen kauteen nähden.

VIIKON OTTELUT RINGETEN SM-SARJASSA

Ke 7.2.
RNK Flyers – VG-62 17-1

La 10.2.
Blue Rings – NoU Ringette klo 13.00
EKS – LuKi-82 klo 14.45
Lahti – LL-89 SC klo 16.30

Su 11.2.
Blue Rings – EKS klo 12.30
NoU Ringette – LL-89 SC klo 13.00
RNK Flyers – Lahti klo 15.00
VG-62 – LuKi-82 klo 18.00

Otteluiden reaaliaikainen seuranta löytyy viikonloppuna täältä!