Nokian Urheilijat valmiina tositoimiin – SM-sarjan kausi käyntiin viikonloppuna!

20.09.2018 02:44

Ringeten SM-sarja käynnistyy lauantaina täydellä kierroksella. Sarjassa on mukana kahdeksan joukkuetta, joista Hyvinkään Ringette on tällä kaudella uutena vahvistuksena.

Keväällä hopeaa saavuttanut Nokian Urheilijat lähtevät kauteen lähes samalla kokoonpanolla kuin viime kaudella. Nokian päävalmentaja Jonna Satama odottaa hyvillä mielin kauden alkua. Tulevien vastustajien pelitavat saavat Sataman mielenkiinnon heräämään.

- Ensimmäisessä pelissä vastassa on Lahti, joka on melkoinen kysymysmerkki. Hyökyvaaran Petra on varmasti heille hyvä vahvistus, Satama aprikoi.

- Sunnuntaina kohtaamme Hyvinkään, joka on myös vähän arvoitus. Heillä on hyviä pelaajia, joten mielenkiinnolla odotan, millaisella pelitavalla he tulevat, hän lisäsi.

 

Viime kaudella mestaruutta juhli Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese, kun nokialaisille mestaruudet ovat menneet vuosina 2015 ja 2016.


Tavoitteet korkealla

Tähän kauteen nokialaiset lähtevät hieman muuttuneena, mutta vahvana joukkueena.  Jenna Haarala laittoi hokkarit naulaan ja Camilla Kortesniemi siirtyi jääkiekon pariin, mutta nokialaiset saivat kovia vahvistuksia.

- Joukkuettamme tulivat vahvistamaan Maija Väyrynen ja Kaisa Katajisto. Lisäksi omasta ykkösen joukkueesta Saara Erasvuo nousi kokoonpanoomme. Joukkue näyttää hyvältä,  Satama hehkutti.

 

Sataman mukaan joukkueen tavoitteet ovat selkeät. Ei enempää, eikä vähempää kuin mestaruus. Tulevat pelit antavat jo vähän osviittaa siitä, että mitä kausi tuo tullessaan.

- Tässä vaiheessa ja ensimmäisten pelien jälkeen on vielä vaikea sanoa, että millaisia joukkueita on vastassa. Kauden aikana kaikilla kokoonpanot tulevat elämään, Satama pohti.

 

Lauantaina muissa otteluissa Blue Rings kohtaa kotonaan Hyvinkään, Luvian Kiekko -82 RNK Flyersin ja Say Cheese Espoon Kiekkoseuran.

 

AVAUSVIIKONLOPUN OTTELUT

Lauantai

Blue Rings – Hyvinkää klo 13.00
NoU Ringette – Lahti Ringette klo 14.00
LuKi -82 – RNK Flyers klo 14:30
LL -89 Say Cheese – EKS klo 15:00


Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php