Kotijoukkueet vahvoilla – Espoolaiset hurjassa maalivireessä

12.01.2019 18:59

SM-sarjan täysi pelikierros tarjosi lauantaina 12.tammikuuta jännittävää viihdettä, tiukkoja pelejä ja mahtavaa ringetteä. Kotijoukkueet olivat tänään tylyjä emäntiä.

RNK Flyers kohtasi kotonaan Hyvinkään. Ottelun avausmaalin tekijäksi kirjattiin Hyvinkään Veera Hakonen, joka pääsi yllättämään Saara Viljasen. Syöttäjäksi merkattiin Iiris Wilenius sekä Elina Tahvanainen. Ensimmäisessä erässä Viljanen joutui enemmän torjuntatöihin kuin Hyvinkään Roosa-Mari Heikkinen, mutta enempää maaleja ei nähty.

Seuraavaa maalia saatiin odottaa lähes toisen erän puoleenväliin, kun kotijoukkueen Emilia Riikola toi joukkueensa tasoihin. Kolmannen erän alkuun vierasjoukkue meni uudelleen johtoon Nelli Kyttäsen maalilla. Vain 14 sekuntia myöhemmin kotijoukkueen Reetta Nikkola toi pelin jälleen tasoihin. Muutama minuutin päästä raisiolaisten My Nilsson vei RNK Flyersin ensimmäistä kertaa johtoon. Ratkaisu nähtiin lopulta ajassa 50:25, kun kotijoukkueen kapteeni Susanna Tapani iski viimeisen niitin. RNK Flyers – Hyvinkää 4-2.

- Oli kiva päästä pelaamaan joulutauon jälkeen, mutta itsellä taisi joulukinkut vielä painaa jaloissa. Hyvinkää puolusti hyvin, minkä takia emme saaneet paljon tilanteita kahdessa ensimmäisessä erässä. Onneksi jalat ja rengas alkoivat liikkumaan paremmin kolmannessa erässä, joten pisteet jäivät Raisioon, myhäili RNK Flyersin Fanny Impilä

Viimeistä playoff-paikkaa kärkkyvällä Lahdella oli tänään oiva tilaisuus kaventaa eroa luvialaisiin.

Lahden vieraaksi saapui Blue Rings. Ensimmäisessä erässä ei nähty yhtäkään maalia. Kotijoukkueen maalivahti Tiina Tenhunen torjui erässä kymmenen kertaa, kun tuusulalaisten Sannamari Räty kahdeksan kertaa.

Toiseen erään Lahti iski kovemman vaihteen päälle. Ajassa 18:01 Lahden Niina Piiroinen huudatti kotiyleisöä viemällä joukkueensa johtoon. Reilut pari minuuttia myöhemmin kotijoukkueen Tanja Eloranta kasvatti johtoa. Muita maaleja ei erässä nähty. Kolmannessa erässä Blue Rings taisteli yhä vaan kovemmin, mutta erässä ei nähty maaleja.

Viimeisen erän alkuun Lahden Tanja Ahonen pääsi iskemään alivoimamaalin. Ajassa 53:19 vierasjoukkueen Heidi Kotiranta kavensi peliä lukemiin 3-1. Reilut pari minuuttia myöhemmin kotijoukkueen Piiroinen iski jälleen. Erän loppupuolella Blue Ringsin Minna Seppälä pääsi tuikkaamaan rinkulan reppuun. Lahti voitti lopulta lukemin 4-2.

- Maalivahtipeli oli tänään todella hyvää. Oli upeita pelastuksia sekä tosi hyviä avauksia. Meillä on varmasti tämän sarjan yksi parhaimpia sekä kokeneimpia maalivahteja. Vähän oli loman jälkeen meno kankeaa. Parannettavaa jäi, mutta onneksi tehtiin pari maalia enemmän kuin vastustaja. Kirkkaimmat tähtemme olivat iskussa. Puolustajilta tosi hienoja katkoja. Ei ehkä maailman kauneimmat kaksi pistettä, mutta voitto tuli, Lahden Hennariikka Parviainen naurahti.

Nokia jatkoi voittoputkeaan

Nokian Urheilijat olivat syyskaudella voittamattomia. Sarjakärki sai vieraakseen Lapinlahden Luistin -89 Say Cheesen, joka on pitkin kautta osoittanut vaarallisuutensa. Vierasjoukkue aloitti maalinteon ajassa 3:59. Ylivoimamaalin tekijäksi merkattiin kapteeni Anne Pohjola. Reilu minuutti myöhemmin kotijoukkueen Jenni Linnamäki toi pelin tasoihin. Muutaman minuutin päästä Maija Väyrynen vei alivoimalla nokialaiset ensimmäistä kertaa johtoon.

Toisen erän alkupuolella Väyrynen yllätti jälleen alivoimalla Say Cheesen maalivahdin, mutta reilut kaksi minuuttia myöhemmin Pohjola kavensi alivoimalla lukemiin 3-2. Seuraavaa maalia saatiin odottaa kolmannen erän alkuun, kun Väyrynen oli jälleen pahanteossa. Nyt Väyrynen pääsi iskemään ylivoimalla rinkulan verkkoihin. Say Cheese osoitti kuitenkin taistelutahtonsa, kun 22 sekuntia myöhemmin Marjukka Virta kavensi lukemat 4-3:n. Hetken päästä vierasjoukkueen Essi Vanhala tasoitti pelin. Ennen erän loppua nokialaiset tekivät kaksi maalia (Väyrynen sekä Elina Raesola) ja Say Cheese yhden maalin (Mia Huvinen). Viimeiseen erään lähdettiin lukemissa 6-5.

Lopulta viimeistä niittiä saatiin odottaa viimeisen erän loppuminuuteille saakka, kun Väyrynen iski rinkulan tyhjiin. Tasainen ottelu päättyi kotijoukkueen hyväksi lukemin 7-5.

Luvian Kiekko -82 matkusti Espoon Kiekkoseuran vieraaksi. Espoolaiset näyttivät kaapin paikan jo ensimmäisessä erässä, kun Anna-Kaisa Raesola iski rinkulan kaksi kertaa verkkoihin. Toisen erän alussa Raesola oli jälleen pahanteossa, mutta vierasjoukkueen Sanni Koivunen toi maalillaan peliin uutta värinää. Hetkeä myöhemmin Luvian Krista Järvelin toi joukkueensa jo vaarallisen lähelle.

Kolmannessa erässä nähtiin ratkaiseva käänne. Kotijoukkue alkoi takomaan maaleja noin parin minuutein välein, eikä luvialaiset pystyneet vastaamaan tähän myrskyyn. Espoon Kiekkoseura voitti lopulta lukemin 14-2. Espoolaisista tehokkaimpia pelaajia olivat tänään muun muassa Anna-Kaisa Raesola (4+4), Riikka Sjögren (3+3) sekä Ira Merivaara (3+3).

Sarja jatkuu huomenna, kun luvialaiset saavat vieraakseen Say Cheesen.

 

Seuraavat ottelut

Sunnuntaina 13.01.2019

LuKi-82– LL-89 Say Cheese klo 14:30
 

Tulospalvelu: https://ringette.torneopal.fi/taso/live.php?sarja=NSM