Nokia kohtaa EKS:n - "Odotetaan innolla matsia"

01.02.2019 16:13

 

 

 

 

 

Viime viikonloppu oli varattu Tie Huipulle -tähdistötapahtumaan, jossa naisten maajoukkuerinki otti toisistaan mittaa kahdessa ottelussa, mutta nyt on aika palata SM-sarjaan. Tulevana viikonloppuna palataan sarjan pariin kahden viikon pelitauon jälkeen neljän ottelun voimin. 

Viikonlopun mielenkiintoisimmaksi otteluksi nousee Nokian kotiottelu espoolaisia sarjakolmosia vastaan. 

Nokia on ollut läpi kauden voittamaton, mutta EKS on tarjonnut joukkueelle haasteita ja keskinäiset ottelut ovat olleet verrattain tasaisia. Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin sarjassa kahdesti ja ottelut ovat päättyneet NoU:n 8-6 ja 4-7 voittoihin. 

- Kovaa vääntöä todennäköisesti on tiedossa, mutta odotetaan kyllä innolla matsia. Varmasti pääsee laittamaan kaiken likoon, Nokian hyökkääjä Heidi Mattila pohtii. 

Mattilan mukaan EKS pystyy haastamaan kärkijoukkueen ja on jo kahdessa edellisessä pelissä onnistunut haastamaan Nokian. Haasteita Mattila ei kavahda, vaan pitää sitä hyvänä asiana, sillä tiukat pelit kehittävät pelaajaa eniten ja eteenpäin on koko ajan tarkoitus mennä.

- Keskitytään omaan peliin ja siihen, että mennään voittamaan jokainen tilanne, Mattila kiteyttää ottelun teeman. 

Nokia pelaa viikonloppuna kaksi ottelua ja kohtaa sunnuntain ainoassa ottelussa RNK Flyersin Kerttulan jäähallissa.

Myös RNK pelaa viikonloppuna kaksi ottelua, sillä joukkue avaa viikonlopun Lahti Ringeten vieraina SOL Areenalla. Lauantaina nähdään myös Blue Ringsin ja LuKi-82:n välinen ottelu Tuusulan jäähallissa.


Tulevat ottelut:
Lauantai 2.2.

Blue Rings - LuKi-82, Tuusulan jäähalli, klo 13:00
NoU - EKS, Nokian jäähalli, klo 14:00
Lahti - RNK Flyers, SOL Areena Lahti, klo 16:30

Sunnuntai 3.2.
RNK Flyers - NoU, Kerttulan jäähalli, klo 15:00

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php