Nokialle kauden ensimmäinen pistemenetys

02.02.2019 19:01

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Timo Kupiainen

 

NoU pelasi kauden ensimmäisen tasapelinsä EKS:iä vastaan kotonaan Nokialla. Nokia on tähän mennessä voittanut kaikki sarjaottelut, mutta nyt EKS onnistui katkaisemaan sarjaykkösen voittoputken.

- Peli oli kokonaisuudessaan tasaista vääntöä. Vauhtia löytyi molemmin puolin ja pisteistä taisteltiin joka tilanteessa loppuun asti, EKS:n parhaana pelaajana palkittu Riikka Sjögren kertoo.

Nokia avasi ottelun maalihanat ensimmäisen erän puolivälissä, kun Maija Väyrynen saattoi renkaan maaliin ajassa 7:28. Kotijoukkue pääsi Jenni Linnamäen ylivoimamaalilla 2-0 johtoon, mutta EKS kiri tasoihin Anna-Kaisa Raesolan ja Minna Ojapalon osumilla ennen ensimmäisen erän loppua. 

Toisessa erässä EKS pääsi karkaamaan kahden maalin päähän kotijoukkueesta Camilla Ojapalon ja Anna-Kaisa Raesolan maaleilla. Pitkälle erätauolle lähdettiin vierasjoukkueen 2-4 johtoasemassa. 

Nokialaiset palasivat maalinteon pariin heti kolmannen erän alussa, kun Elina Raesola kavensi tilanteen kolmeen neljään. Maija Väyrynen tasoitti ylivoimalla ajassa 36:26 ja Ulla Ovaska vei kotijoukkueen myöhemmin 5-4 johtoon. EKS kuitenkin tasoitti pelin jälleen, kun Riikka Sjögren onnistui ylivoimalla ajassa 41:45.

Neljännessä erässä nähtiin maali joukkueeseen, kun Elina Raesola saattoi renkaan maaliin erän alussa ja EKS:n Janika Moilanen tasoitti pelin muutamaa minuuttia myöhemmin. 

- Erityisen mukavaa oli se, että ajoittaisista niiauksista huolimatta saatiin kasattua peli takaisin omalle tasollemme. Maalivahti- ja puolustupään peli onnistui. Yleisen gallupin perusteella joukkueen tunnelma on päällisin puolin tyytyväinen siihen, että saatiin onnistumisia pelisuorituksiin ja yksi piste lähti Espooseen, Sjögren tuumaa pelistä. 

LuKi-82 otti voiton Blue Ringsistä

LuKi-82 pääsi voiton makuun, kun joukkue kaatoi Blue Ringsin numeroin 4-5. 

- Peli oli tasaista vääntöä loppuun asti, rengashallinta vaihtui joukkueelta toiselle pelin aikana, takaisin pelikentälle palannut maalivahti Maria Perkkola kertoo. 

- Karvaus onnistui meiltä hyvin, Blue Ringsin 30 sekuntia oli lopussa ennen kuin he pääsivät hyökkäysalueelle. Se rikkoi heidän peliään ja avasi meille vastaiskuja. Kun keskitymme renkaan vastaanottoon ja laukauksen laatuun, se helpottaa huomattavasti seuraavissa peleissä, Perkkola pohtii. 

Vieraissa Tuusulassa ollut LuKi teki ottelun avausmaalin ajassa 7:07, kun Siiri Säynäväjärvi onnistui maalilla. Kotijoukkue kuittasi kuitenkin nopeasti ja Jonna Vähäkangas tasoitti pelin yhteen yhteen ajassa 7:45. Blue Ringsin Minna Seppälä vei joukkueensa johtoon alivoimamaalillaan ennen ensimmäisen erän loppua. 

Toisen erän aikana vierasjoukkue pääsi mukaan peliin ja teki erässä kaksi maalia. Säynäväjärvi onnistui toistamiseen ja Sanni Koivunen avasi maalitilinsä. 

Pitkän erätauon jälkeen kotijoukkue onnistui tasoittamaan pelin Seppälän toisella maalilla, kun erää oli pelattu vain vähän päälle kolme minuuttia. Erän loppupuolella kotijoukkue meni johtoon, kun Seppälä viimeisteli hattutempun.

Viimeisessä erässä LuKi kuitenkin tasoitti pelin Kirsi Pukkilan ylivoimamaalilla ja meni heti perään yhden maalin johtoon, kun Krista Järvelin sinetöi voiton joukkueelleen.

- Joukkueella oli mahtava ja helpottunut fiilis pelin jälkeen. Vaikka Blue Rings johti pitkään maalilla, pyöritti pitkiä hyökkäyksiä ja karvasi kovaa, saimme viimeisessä erässä pidettyä oman pään puhtaana ja tehtyä voittoon tarvittavat maalit! Perkkola iloitsee voittoa. 

RNK taipui Lahdelle

Lahti voitti RNK Flyersin kotiottelussa.

Kotijoukkue Lahti meni ensimmäisessä erässä jo viiden maalin johtoasemaan, kun Niina Piiroinen takoi erän aikana huimat viisi maalia ja Julia Koski teki yhden. RNK:n Susanna Tapani teki vierasjoukkueen erän ainoan maalin. Toisessa erässä nähtiin vain yksi maali, kun Raision Jenna Nuttunen kavensi tilanteen kuuteen kahteen.

RNK sai pitkän erätauon jälkeen uutta tuulta purjeisiin joukkue kavensi 6-5 tilanteeseen, kun Tapani onnistui kahdesti ja Suvi Uschanow kertaalleen. Lahti onnistui kuitenkin karkaamaan, kun Sara Saarinen onnistui alivoimalla ja Nea Tervala ylivoimalla. RNK:n Nuttunen kavensi vielä ylivoimalla erän lopussa. 

Neljännessä erässä RNK kiri maalin päähän kotijoukkueesta, kun Tapani onnistui ylivoimalla. Lahden Piiroinen palasi maalintekoon ja venytti kotijoukkueen etumatkaa jälleen kahden maalin päähän. Nuttunen kavensi jälleen ylivoimalla, mutta kotijoukkue pääsi karkaamaan jälleen kahden maalin päähän, kun Piiroinen viimeisteli seitsemännellä maalillaan tauluun lukemat 10-8. 

Tulevat ottelut:
Sunnuntai 3.2.
RNK Flyers - NoU, Kerttulan jäähalli, klo 15:00

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php