Nokia nousi sarjakärkeen

19.10.2019 00:00

 

Nokian Urheilijat nousi SM-runkosarjan kärkeen kaatamalla Lapinlahden Luistin -89 Say Cheesen joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa tällä kaudella. Helsinki Ringette jätti Luvian Kiekko -82:n edelleen nollakerhoon. Espoon Kiekkoseuran voitto Lahti Ringetestä nosti joukkueet tasapisteisiin. Raision Nuorisokiekko Flyers vei vierasottelusta pisteet ja jätti Hyvinkää Ringeten edelleen kahteen sarjapisteeseen.


Kuva Jouni Valkeeniemi / Pakkalan Mediatalo

LuKi-82 - Helsinki 4-5 (0-0, 1-1, 1-1, 2-3)

Luvialla aloitettiin maalittomalla ensimmäisellä erällä. Toista erää kulutettiin kolme ja puoli minuuttia ennen kuin vieraiden Fanny Impilä onnistui siirtämään renkaan Luvian maaliin. Luvian Meri Ruuska onnistui kuittaamaan vajaan viiden minuutin kuluttua ja puoliajalle siirryttiin tasalukemissa 1-1. Kolmaskin erä meni loppulukemissa tasatahtiin: Luvian toinen maali syntyi ajassa 30.31 ja Helsingin tasoitus 40.28. Neljännessä erässä maaleja tehtiin jo runsaammin ja Helsinki johti ajassa 50.05 jo 5-3, mutta Meri Ruuska kavensi lukemia vielä puoli minuuttia ennen peliajan päättymistä ja lopputulos näin ollen vieraille 5-4.

Helsingin kapteeni Ella Numminen kommentoi päivän peliä seuraavasti: ”Tänään saatiin tärkeät pisteet Luvialta. Peli oli alusta lähtien tahmeaa, mutta teimme tarvittavat maalit, joista Fanny Impilä viimeisteli huikeat 4 osumaa. Maalivahtipeli oli vahvaa molemmilla joukkueilla, mikä näkyi taululla pieninä lukemina.”

EKS – Lahti 13-8 (5-3, 2-3, 2-1, 4-1)

Espoon ja Lahden välinen ottelu oli todellinen maalintekokilpailu. Espoo aloitti jäätävällä tahdilla ja reilun neljän minuutin peliajan jälkeen Espoo johti jo 4-0. Lahden aikalisä ajassa 2.30 kolmannen maalin jälkeen herätti hiukan vierasjoukkuetta. ”Emme olleet alussa hereillä ja vastustaja sai tehtyä muutaman maalin meille, aikalisän jälkeen ryhdistäydyimme ja peli lähti sujumaan paremmin. Olimme pelissä hyvin mukana, mutta lopussa vastustaja pääsi virheidemme takia tekemään loput maalit.”, kertoi Krista Lanteri.

Toinen ja kolmas erä olivat ottelun tasaisimmat ja toisen erän vei vierasjoukkue maalein 3-2. Neljännessä erässä kotijoukkueen Ira Merivaara ja Sara Yrjölä onnistuivat viimeistelemään hattutemppunsa ja lukemat 4-1 viimeistelivät kotijoukkueen voiton. Lahti Ringeten päävalmentaja Kari Olilla ei paljon pelin jälkeen selitellyt: ”Peli oli meiltä kauden pohjanoteeraus. Turhia tässä selittelemään. Otetaan opiksi ja lähdetään valmistautumaan huomiseen peliin.”

 

LL-89 Say Cheese – NoU 5-6 (1-1, 0-3, 2-0, 2-2)

Hallitseva mestari matkusti Lapinlahdelle ja vei pisteet sarjakärkien kohtaamisessa. Maalinteon ottelussa aloitti vierasjoukkueen tehokkain, Roosa Salonen, reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Marjukka Virta kuittasi vajaan kahden minuutin jälkeen ja ensimmäiselle erätauolle mentiin tasalukemin 1-1. Toisen erän vei Nokia puhtaasti 3-0 Salosen, Jenni Linnamäen ja Krista Järvelinin maaleilla ja kolmannen erän vastaavasti Lapinlahti luvuin 2-0 Virran ja Anne Pohjolan maaleilla. Neljänteen erään lähdettiin siis tiukasta asetelmasta 3-4. Kun neljännessä erässä molemmat joukkueet onnistuivat kahdesti, vei vierasjoukkue Nokia ottelusta 2 pistettä ja otti sarjataulukosta kärkipaikan.

Lapinlahden Veera Lyytikäinen kommentoi peliä seuraavasti: ”Vauhdikas ja tasainen peli. Peli olisi ollut voitettavissa, jos oltaisiin pelattu täydet 60minuuttia omaa peliä! Välillä ei tehty töitä kentällä; oman ensimmäisen sinisen viivan ylittämisessä oli hankaluuksia ja annettiin harhasyöttöjä, niin vastustaja sai pahoja vastaiskuja tehtyä. Kuitenkin tästä on hyvä parantaa huomista peliä varten!”

”Puolikuntoisella porukalla kauden huonoin peli. Ihan liikaa virheitä ja harhasyöttöjä, joita ei Nokiaa vastaan ole varaa antaa. Saatiin kuitenkin parannettua kahteen viimeiseen erään, mutta sielläkin omat virheet kostautui ja tällä kertaa pisteet meni Nokialle. Huonolla pelillä ok tulos.”, kertoi Lapinlahden pelaaja-valmentaja Marjukka Virta.

Hyvinkää – RNK Flyers 7-13 (2-2, 3-4, 1-5, 1-2)

Hyvinkäällä maalinteon aloitti vierasjoukkue RNK Flyersin Roosa Rantaniitty, joka jatkoi samalla linjalla joukkueen seuraavienkin kolmen maalin ajan. Ottelun ehdottomasti tehokkain pelaaja oli vierasjoukkueen Susanna Tapani tehoilla 5+7. Ensimmäisessä erässä onnistuivat kotijoukkueeltakin Venla Röpelinen ja Veera Hakonen ja ensimmäiselle erätauolle mentiin tasalukemin 2-2. Toisessa erässä vieraat onnistuivat yhden kerran enemmän ja puoliajalle mentiin vielä melko tasapäisissä lukemissa 5-6. Puoliajan jälkeen kotijoukkue jäi lähtötelineisiin ja vierasjoukkueen viisi maalia Hyvinkään yhtä vastaan muutti pelin luonnetta merkittävästi. Kun vielä viimeisessä erässä RNK Flyers onnistui kahdesti ja Hyvinkää vain kerran, oli lopputulos vierasjoukkueelle 13-7.

Kahdesta pisteestä huolimatta RNK:n valmentaja Susanna Laulumaa ei ollut kovin tyytyväinen: ”2erää liike huonoa ja vastustaja pääsi turhan helposti puolustuskolmion läpi ja vetopaikoille ja rankaisi. Ison erätauon jälkeen laitettiin luistin liikkeelle ja hyökkäys toimi ja saatiin tarvittavat maalit. Turhan monta tänään omiin. Huomenna pitää pelata kovemmin.”

 

Tulevat ottelut:

Sunnuntai 20.10.2019
Helsinki - RNK Flyers, 13:00 Malmin jäähalli
NoU - LuKi-82, 14:00 Nokian jäähalli
LL-89 Say Cheese – EKS, 15:00 Lapinlahden jäähalli
Hyvinkää – Lahti, 16:30 Hyvinkään jäähalli

 

Kaikki tulokset tulospalvelussa.