SM-sarja jatkuu ylemmässä ja alemmassa loppusarjassa

06.12.2019 11:30

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SM-sarja jatkuu ylemmässä ja alemmassa loppusarjassa MM-kisatauon jälkeen, kun maajoukkueen palaamisesta Suomeen on kulunut aikaa alle viikko. Viikonlopun mielenkiintoisin ottelu on sarjaykkösen NoU:n ja sarjakakkosen LL-89 Say Cheesen kohtaaminen, jossa tullaan näkemään huippuringetteä ja useampikin maailmanmestari. 

- Näin vanhana ja väsyneenä olisi ehkä tarvinnut vielä muutaman vapaapäivän lisää, jotta ehtisi toipua jetlagista. Matkustaa on saanut tarpeeksi vähälle aikaa, mutta eihän se auta kun taas lähteä matkaan, MM-kisoissa pisteitä takonut Anne Pohjola tuumaa viitaten matkoihin Lapinlahdelta Vancouveriin ja takaisin. 

Lapinlahden Luistin suuntaa lauantaina Nokialle vierasotteluun, jossa vastakkain asettuu sarjan johtavat joukkueet ja yhteensä kahdeksan maajoukkuepelaajaa. Say Cheesen riveistä maailmanmestareita on mukana Pohjolan lisäksi Marjukka Virta ja Laura Kyllönen ja Nokialta Miranda Välisaari, Kaisa Viren, Emmi Merelä, Roosa Salonen ja maalivahti Kaisa Katajisto. 

- Vielä ei ole ehtinyt kauheasti ajatella tulevaa peliä, mutta uskon, että lauantaita kohden fiilikset nousevat jo. Kyllähän sitä jo odottaa, että pääsee pelaamaan sarjakärkeä vastaan ja antamaan parasta joukkueena, Pohjola sanoo.

- Tiukka ja tasainen peli varmasti tulossa. Ei ehkä niin vauhdikasta, kuin MM-jäillä, mutta varmasti viihdyttävä peli tulossa, Pohjola kertoo. 

Ylemmässä loppusarjassa pelaa Nokian ja Lapinlahden lisäksi EKS, Lahti Ringette, RNK Flyers ja Helsinki Ringette. Pohjola odottaa ylemmästä loppusarjasta tiukkaa ja tasaista, mitä ringette parhaimmillaan on. Lauantaina EKS saa vieraakseen Helsingin ja Lahti matkustaa Raisioon RNK:n vieraaksi. 

Alemmassa loppusarjassa pelaa kaksi SM-sarjan huonoiten sijoittunutta joukkuetta eli Hyvinkää Ringette ja LuKi-82 ja ykkössarjan kolme parasta eli Blue Rings, Haukat ja Ilves. Alempaa loppusarjaa pelataan lauantaina, kun Hyvinkää kohtaa Ilveksen kotonaan ja sunnuntaina, kun LuKi vastaanottaa Haukat Luvialla. 

Tulevat ottelut:


Lauantai 7.12.

SM ylempi jatkosarja
NoU - LL-89 Say Cheese, Nokian jäähalli, klo 14:00
RNK Flyers - Lahti, Kerttulan jäähalli 1, klo 14:30
EKS - Helsinki, Leppävaaran jäähalli, klo 14:45

SM alempi jatkosarja
Hyvinkää - Ilves, Hyvinkään jäähalli, klo 16:30

Sunnuntai 8.12.

SM alempi jatkosarja
LuKi-82 - Haukat, Luvian jäähalli, klo 14:30