Loppiaisen voitot Hyvinkäälle ja Blue Ringsille alemmassa loppusarjassa

06.01.2020 21:20

 

 

 

 

 

 

 

Tänään loppiaisena pelattiin kaksi alemman loppusarjan ottelua. Hyvinkää kohtasi Haukat ja vei voiton kotiin numeroin 5-7 ja Blue Rings kaatoi Ilveksen kotiottelussaan numeroin 6-3.

Järvenpäässä pelattu Haukkojen ja Hyvinkään välinen ottelu eteni tasaisena ja molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa tasaisesti. Ensimmäisessä erässä nähtiin yhteensä kolme maalia, kun Haukat avasivat maalihanat jo ottelun alussa ja Hyvinkää iski johtoon kahdella maalillaan. Hyvinkää jatkoi toiseen erään räväkästi ja teki kolmannen maalin erän toisella peliminuutilla, mutta Haukat pysytteli vieraidensa kannoilla ja erä päättyi tasan 3-3. 

Ottelu jatkui pitkän erätauon jälkeen tasaisena ja molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kerran kolmannen erän aikana. Neljännen erän alkupuolellakin tilanne jatkui tasaisena, kun molemmat joukkueet iskivät renkaan viidennen kerran maaliin. Hyvinkään Roosa Ravantti iski joukkueensa johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä vain 21 sekuntia. Haukat yrittivät vielä ennen loppua tasoihin, mutta Hyvinkää viimeisteli seitsemännen maalinsa tyhjiin vain 2 sekuntia ennen viimeisen summerin sointia. 

Hyvinkään Elina Tahvanainen nousi ottelussa tehokkaimmaksi pistenaiseksi ja iski tehot 4+1. Ravantin lisäksi hyvinkääläisistä Veera Hakonen ja Iina Kupiainen tekivät yhden maalin. Järvenpään Haukkojen pisteistä vastasi Pinja Alanko tehoin 2+1, Minka Tiihonen (1+1), Nanette Valtanen (1+0) ja Iida Lehtonen (1+0). 

Blue Rings pääsi omassa kotiottelussaan johtoon jo ensimmäisen erän alkupuolella, kun Minna Seppälä iski renkaan maaliin ajassa 00:18. Seuraavassa erässä Blue Rings kasvatti johtoasemaansa kahdella maalilla kunnes myös Ilves sai maalihanat auki Petra Hyökyvaaran maalilla. Muutamaa minuuttia myöhemmin Ilves kavensi kolmeen kahteen, mutta Blue Rings sai pidettyä johtoaseman ja teki erän loppupuolella vielä kaksi maalia lisää. 

Kolmannen erän alussa Ilves kavensi viiteen kolmeen, mutta Blue Rings onnistui myöhemmin erässä kuudennen kerran maalinteossa. Neljäs erä jäi maalittomaksi. Kotijoukkueen maaleista vastasi Salla Naakka neljällä osumallaan ja Minna Seppälä ja Ida Adler kumpainenkin yhdellä maalilla. Petra Hyökyvaara teki Ilveksen maaleista kaksi ja yhden teki Maria Wetterstrand. 

Tulevat ottelut:
Lauantai 11.1.

SM ylempi jatkosarja
EKS - LL-89 Say Cheese, Leppävaaran jäähalli, klo 14:45
RNK Flyers - NoU, Kerttulan jäähalli 1, klo 16:30
Lahti - Helsinki, SOL Areena Lahti, klo 16:30

SM alempi jatkosarja
Ilves - Hyvinkää, Tesoman jäähalli, klo 12:00
Haukat - LuKi-82, Järvenpään jäähalli, klo 16:30

Sunnuntai 12.1.

SM ylempi jatkosarja
Helsinki - LL-89 Say Cheese, Malmin jäähalli, klo 13:00
EKS - RNK Flyers, Leppävaaran jäähalli, klo 15:45
Lahti - NoU, SOL Areena Lahti, klo 16:30

SM alempi jatkosarja
L
uKi-82 - Ilves, Eurajoen jäähalli, klo 15:30
Hyvinkää - Blue Rings, Hyvinkään jäähalli, klo 16:30

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/index.php