Nokia ja Lapinlahti karkaamassa SM ylemmässä jatkosarjassa

12.01.2020 20:00

Lahti ja Nokia päätyivät tasoihin Lahden SOL Areenalle (kuva Jouni Valkeeniemi / Pakkalan Mediatalo)

 

Lapinlahti vei pisteet Malmilta

Malmilla kotijoukkue Helsinki aloitti ennakkoluulottomasti ja tuuletti ensimmäistä maaliaan ajassa 1.17 (Jenna Hakkarainen). Nea Tervala rankaisi vajaata minuuttia myöhemmin ja tasoitti tilanteen. Ensimmäiseen erään nähtiin vielä Jenna Hakkaraisen toinen maali.

Toisessakin erässä maalinteko aloitettiin nopeasti, tällä kertaa maalintekijänä vierasjoukkue ja Mia Huvinen. Viiden peliminuutin kohdalla kotijoukkue onnistui alivoimalla (Vera Paaso) ja pääsi maalin johtoon, mutta Lapinlahti kuittasi taas vajaassa minuutissa (Anne Pohjola) tasoihin. Reilu neljä minuuttia ennen puoliaikaa Laura Kyllönen vei vierasjoukkueen ylivoimamaalillaan johtoon.

Kolmas erä oli jäähyjen värittämä ja erän kaikki maalit tehtiinkin erikoistilanteista. Lapinlahden ensimmäinen maali oli alivoimalla (A. Pohjola) ja toinen ylivoimalla (Laura Kyllönen). Helsingin maali (Helmi Laivuori) syntyi Lapinlahden kärsiessä kahta ”pikkukakkosta” eli kahden ylivoimalla.

Neljännessä erässä Lapinlahden ”diesel” lähti käyntiin ja vieraat tekivät erässä 5 maalia (Kyllönen, Huvinen, A. Pohjola, Marjukka Virta ja A. Pohjola). Kun kotijoukkueesta onnistuivat vain Minna Ojapalo ja Jenna Hakkarainen (hattutemppu!), oli lopputulos lopulta 6-11.

”Hieno taisteluvoitto joukkueelta. Pelin kaksi ensimmäistä erää oli hieman tahmeaa suorittamista, mutta pienten ketjumuutosten ja herättelyn jälkeen peli alkoi sujua hieman paremmin. Runsas jäähyily myös sotki peliämme. Peli-ilo alkoi löytymään kolmannessa erässä ja neljäs erä olikin meidän hallintaa. Voisiko siis sanoa, että dieselmoottori käynnistyi tässä sunnuntain pelissä hieman hitaasti. 4 pojoa viikonlopulta pitkän tauon jälkeen antaa aihetta hymyyn, mutta vain vähäksi aikaa! Huomenna suunnataan katseet jo ensi viikonloppuun!”, kertoi joukkueen kapteeni Anne Pohjola.

EKS kiri ohi RNK Flyersista

Espoossa maalinteon aloitti vierasjoukkue RNK Flyers, jolle kirjattiin lopulta kaikki ensimmäisen erän maalit. Maalintekijöinä Oona Niemonen ja kahdesti Susanna Tapani. Toinen erä pelattiin maalittomana ja pöytäkirjamerkinnöiksi tuli vain RNK:n kolme ja EKS:n yksi 2-minuuttinen. Puoliajalle poistuttiin siis tilanteessa 0-3.

Neljännessä erässä kotijoukkue hallitsi maalitilastoa, kun pöytäkirjaan kirjattiin Neea Virtasen ja Ira Merivaaran maalit, joilla kotijoukkue kavensi tilanteeksi jo 2-3. Heti neljännen erän alkuun, aikaan 1.52, pysäytti kellot Maija Väyrysen tasoitusmaali. Vain minuuttia myöhemmin Väyrynen tuuletti uudelleen ja tilanne oli kotijoukkueelle 4-3. Tässä tilanteessa ottelua jatkettiin viimeisille minuuteille asti ja lopulta ottelun päättymistä osoittava summeri ratkaisi pisteiden päätymisen kotijoukkueelle.

Lahti otti pisteen sarjakärki-Nokialta

Lahdessakin ensimmäisen pöytäkirjamerkinnän maalin ominaisuudessa kirjautti kotijoukkue Lahti Ringette (Tanja Eloranta). Maali siivitti kotijoukkueen lentoa ja kaksi seuraavaakin maalia kirjattiin sinipaidoille (Eloranta ja Niina Piiroinen). Vierasjoukkue kavensi tilannetta vajaa minuutti ennen erän loppua Roosa Salosen maalilla. Toisessa erässä kumpikin joukkue onnistui kerran, ensin NoU ajassa 6.53 (Kaisa Viren) ja ajassa 13.45 Lahti (Piiroinen).

Puoliajan jälkeen sarjajohtaja aloitti kirin ja oli jo tasoissa kun erää oli pelattu 5.40 (maalintekijöinä Elina Raesola ja Miranda Välisaari (av)). Lahti kiristi tahtia ja meni jälleen kahden maalin johtoon Piiroisen ja Krista Lanterin ylivoimamaaleilla. Nokian Roosa Salonen kuittasi vielä kolme ja puoli minuuttia ennen erän loppua kavennuksen tilanteeksi 6-5. Neljättä erää pelattiin maalittomana viimeiselle viidelle minuutille, kunnes ajassa 11.30 Eloranta vei Lahden jo 7-5 johtoon. Sitten seurasi Lahden synkkä 45-sekunttinen kun ensin Salonen kavensi tilanteen Nokialle 7-6 ja jo seuraavasta vastahyökkäyksestä kokenut Raesola tasoitti tilanteeksi lopputuloksen 7-7.

Lahden päävalmentaja Kari Ollila kehui joukkuettaan ottelun jälkeen: ”Eilisen jälkeen hyvä tason nosto. Eilen oli aika lailla pohjanoteeraus, tänään hyvää, normaalia peliä. Eilen ei syötöt osuneet, tänään kyllä. Loppu tietysti harmittaa, kun vastustaja pääsi vielä tasoihin. Hyökkääjiä pitää kehua, Kaisalle (Nokian mv Kaisa Katajisto) 7 maalia, se on hyvä! Myös meidän maalissa Katariina Ek pelasi loistavan pelin. Nokiaa vastaan on tällä kaudella pelattu hyviä pelejä!”

Hiukan jäi kyllä hampaankoloonkin: ”Yksi veto oli maalin takakulmassa, mutta tuomari ei nähnyt. Sillä olisi voitto irronnut… Mutta ei tämä peli tuomareihin kaatunut, tarkempana olisi pitänyt olla ennen Nokian tasoitusmaalia.”

SM alemassa jatkosarjassa voitot Luvialle ja Blue Ringsille

Luvialla nähtiin maalirikas ottelu, kun LuKi-82 sai vastaansa ennakkoluulottoman Ilveksen Tampereelta. Ottelun ensimmäinen ja erän ainoa maali nähtiin vasta vajaan 10 minuutin pelin jälkeen kun kotijoukkueen Katariina Niemi onnistui toimittamaan renkaan Ilveksen maaliin. Toinenkin erä oli vielä ”normaali” ringetteottelussa; kolme maalia – kaikki kotijoukkueen tekeminä (Sanni Koivunen ja kahdesti Jenna Rakkolainen). Puoliajan jälkeen alkoi maali-ilottelu kun kolmannessa erässä nähtiin viisi maalia: kolme LuKi:n ja kaksi Ilveksen. Maalintekijöinä kunnostautuivat Ilvekseltä Sonja Hyökyvaara ja Nea Turunen sekä kotijoukkueelta Anni Lähteenmäki, Taru Salonen ja Sanni Koivunen. Neljännessä erässä nähtiin vain yksi kotijoukkueen kannalta lukemia koristellut osuma, Maria Elon 8-2 ylivoimamaali, joka oli myös ottelun lopputulos.

Hyvinkään paikallisottelussa kohtasivat Hyvinkää Ringette, joka taistelee SM-sarjapaikastaan ja sarjanousua havitteleva Blue Rings Tuusulasta. Vieraat aloittivat aggressiivisesti ja kirjauttivat sitä kautta ottelun kolme ensimmäistä pöytäkirjamerkintää: kaksi jäähyä ja yhden maalin (Salla Naakka). Seuraavat merkinnät kirjattiin kotijoukkueella (kaksi jäähyä) ja sitten oli taas vieraiden vuoro kirjauttaa maali (Taru Heikkilä) ja tilanne 0-2. Kotijoukkueen Venla Röpelinen kavensi tilanteen lukemiin 1-2 ajassa 12.55. Toisessa erässä nähtiin jo ajassa 00.57 Riina Sallisen tasoitusmaali. Puolentoista minuutin jälkeen Annika Haara vei vieraat taas yhden maalin johtoon. Erää pelattiin maaleitta ja jäähyittä aikaan 14.39 asti, jolloin Taru Heikkilä pysäytti kellon 2-4 maalillaan.

Puoliajan jälkeen kolmas erä oli maaliton, erään kirjattiin vain kaksi BR:n ja yksi Hyvinkään ”pikkukakkonen”. Kolmannessa erässä nähtiin taas maalejakin, kun kotijoukkueen Iina Kupiainen kavensi tilanteeksi 3-4 ajassa 10.15. Vierasjoukkueen Monica Koukkula koristi vierasjoukkueen kahta pistettä vielä ajassa 14.57 syntyneellä tasakentällismaalillaan. Lopputulos Hyvinkäällä vieraiden hyväksi 3-5.

Ennen ottelua Hyvinkäällä kukitettiin 200 SM-sarjaottelun rajapyykin ylittämisestä kotijoukkueen Pauliina Auvinen.
(kuva Mikko Tuomi)

 

SM alemmassa jatkosarjassa joukkueilla on pelattuna 5 tai 6 ottelua ja tällä hetkellä SM-sarjapaikasta kaudelle 2020-2021 taistelevat Blue Rings (8 pistettä), Hyvinkää (7 pistettä), Haukat (6 pistettä) ja Ilves ( 5 pistettä). ”Viivan alla” on Luvian Kiekko -82 kahdella pisteellä.

 

Tulevat ottelut

La 18.1.

SM ylempi jatkosarja
EKS – Helsinki, klo 14.45, Leppävaaran jäähalli
LL-89 Say Cheese – NoU, klo 15.00, Lapinlahden jäähalli
Lahti – RNK Flyers, klo 16.30, SOl Areena Lahti

SM alempi jatkosarja
Blue Rings – Haukat, klo 13.00, Tuusulan jäähalli
LuKi-82 – Hyvinkää, klo 14.30, Luvian jäähalli

 

Kaikki tulokset tulospalvelussa, https://ringette.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=ringette2019&sarja=NSM