Nokia ja Lapinlahti tasoihin – NoU jatkaa sarjakärkenä kahden pisteen turvin

23.02.2020 21:30

Nokialla huomioitiin Elina Raesolaa 600 SM-sarjaottelun rajan rikkomisesta. Kukat ja muistoplakaatin luovutti
Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n toiminnanjohtaja Anu Pitkänen
ja Lionel Väisänen edusti Elinalle
uuden mailan lahjoittanutta Ring-Jet oy:tä.

 

Sunnuntain ottelut eivät tuoneet muutoksia SM ylemmän jatkosarjan sarjataulukkoon. Pisteet toki ennakkosuosikeilla kasvoivat, mutta mittasuhteet pysyivät ennallaan. NoU ja LL-89 Say Cheesen jatkavat sarjan kärjessä kahden pisteen erolla. Kolmantena olevalla Espoon Kiekkoseuralla on 7 pistettä toisena olevaan Lapinlahteen. Lahti on sarjataulukon neljäntenä kymmenen pistettä EKS:n perässä. Karsintaviivan alla Helsingillä on 17 pistettä, 9 pistettä vähemmän kuin Lahdella. RNK Flyers on Helsinkiä kaksi pistettä perässä.

 

Raision kiri ei riittänyt

Lauantaina Nokialle niukasti taipunut RNK Flyers koki tappion Lahti Ringetelle. Eivät lukemat nytkään suuret olleet, mutta tärkeät pisteet matkustivat Lahteen.

- Eilen oli vähän sekavaa peliä ja tänään muutettiin sitä yksinkertaisemmaksi. Tänään oltiin alusta hyvin hereillä ja pelissä hyvin mukana. Kolmiopelaaminen oli nyt tiivistä ja läpiajojakin saatiin useampia aikaan. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua kohti ensi viikonlopun peliä, kertoi Lahden päävalmentaja Kari Ollila.

Ottelun alku oli tosiaan vierasjoukkueen hallintaa. Ajassa 3.08 rengasta kaivettiin jo toiseen kertaan kotijoukkueen maalista. Ensimmäisen maali syntyi jo ajassa 0.55 ja sama pelaaja, Essi Sarmala, oli myös toisen maalin viimeistelijä. Suvi Ushanow toi kotijoukkueen mukaan peliin toisen erän alussa, mutta vieraiden Kiia Ollila kasvatti eron entiselleen vajaat neljä minuuttia myöhemmin. 24 peliminuutin jälkeen Susanna Tapani kiri eroa kiinni tilanteeksi 2-3. Ilo ei nytkään ollut pitkäaikainen, sillä Ollila kasvatti vieraiden johtoa kaksi minuuttia myöhemmin. Puolen minuutin pelin jälkeen vieraat juhlivat jälleen, Julia Koski siirsi Lahden jo 2-5 johtoon.

Puoliajalta jäälle tuli ryhdistäytynyt kotijoukkue ja 3.22 minuutin pelin jälkeen tilanne oli jo 4-5. Maalintekijöinä pistetiliään kartuttivat Susanna Tapani ylivoimamaalilla ja Taru Kylä-Kaila tasakentin pelattaessa. Loppuerä pelattiinkin maaleitta. Neljännessä erässä pöytäkirjaan merkittiin pari rangaistusta ja vierasjoukkueelle yksi maali, joka tosin oli kotijoukkueen oma maali ajassa 48.14. Loppulukemat Raisiossa 4-6.

Nokia ja Lapinlahti pistejakoon

Lauantaina tahoillaan tiukat vieraspelit ja yhden maalin voitot ottaneet Nokia ja Lapinlahti kohtasivat Nokialle. Ottelun aluksi huomioitiin pari viikkoa sitten 600. SM-sarjapelin rajan rikkonutta Elina Raesolaa. Ottelu oli hyvin kaksijakoinen; ensimmäisessä erässä tehtiin kuusi ottelun kahdeksasta maalista. Toinen erä oli maaliton, kolmannessa ja neljännessä erässä verkko heilui kerran.

- Meiltä tänään ailahteleva pelisuoritus. Sorruttiin ajoittain liikaa helppoihin virheisiin. Sitä tekee itselleen pelin hieman vaikeammaksi, mutta hienosti taisteltiin kuitenkin koko peli loppuun saakka ja saatiin joukkueena hienoja onnistumisia. Viimeistely oli tänään myös hieman hakusessa, vedot kohdistuivat liikaa vastustajan maalivahdin logoon. Paikkoja saatiin kuitenkin luotua hyvin!, kertoi LL-89 Say Cheesen päävalmentaja Marjukka Virta.

- Tämä viikonloppu palveli tosi hyvin tulevia kevään pelejä, päästiin vääntämään voitosta toden teolla. Tästä opit matkaan ja nauttimaan kauden loppupeleistä, Virta jatkoi.

- Lappareiden kanssa oli taas kiva pelata, kun pelattiin kovaa ja peli heidän kans on totutusti molemmin puolin fyysistä, kommentoi kotijoukkue Nokian päävalmentaja Jonna Satama ottelua, jossa jaettiin 14 ”pikkukakkosta”.

Maalinteon aloitti kotijoukkue vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen; ajassa 2.39 tuuletti Emmi Merelä ja 3.55 Roosa Salonen. Vajaa kaksi minuuttia myöhemmin tilanne oli enää 2-1 Anne Pohjolan viimeistelystä. Ajassa 7.48 vieraat kavensivat maalin päähän, viimeistelijänä nyt Mari Pohjola. Ja vain kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin asialla oli jälleen Pohjola, tällä kertaa Anne, ja tilanne taululla vieraille 2-3. Ensimmäiseen erään mahtui vielä vieraiden neljäskin maali, maalintekijänä hattutempun kuitannut A. Pohjola. Toinen erä pelattiin tosiaan maalittomana, joten puoliajalla lähdettiin vierasjoukkueen johtoasemassa.

Kolmannessa erässä ajassa 38.52 Salonen kavensi kotijoukkueen maalin päähän vieraista. Kotijoukkueen takaa-ajoasema jatkui ottelun viimeisille minuuteille asti ennen kuin ajassa 55.55 Jenni Linnamäki tasoitti tilanteeksi 4-4.

- Keskisen Oona maalillamme oli vakuuttava. Omalla rauhallisuudellaan ja varmoilla otteillaan hän antoi meille mahdollisuuden taistella myös voitosta. Tasapelikin tällä taisteluilmeellä lämmittää mieltä kuin kuuma kaakao pulkkamäen jälkeen. Iso hatunnosto vielä meidän uhrautuvalle puolustukselle, Satama antoi kiitosta joukkueensa maalivahti- ja puolustuspelaamiselle ottelun päätyttyä.

EKS sai maalihanat auki Helsingissä

Lauantaina Lapinlahdelle maalin tappion kärsinyt EKS matkusti tasapelin Lahden kanssa vääntäneen Helsingin vieraaksi. Kotijoukkue ei oikein päässyt peliin mukaan ja Espoo käytti tilaisuuden hyväkseen.

- Hyvä ehjä peli meiltä ja jokainen antoi 100% panoksen joukkueen voiton eteen, kiitteli Espoon päävalmentaja Eevi Kaasinen joukkuettaan.

Ottelun ensimmäinen maali kirjattiin vieraille, tekijänä Emma Wood ajassa 5.40. 26 sekuntia myöhemmin Jenna Hakkarainen tasoitti tilanteeksi 1-1. Sitten saatiin jo esimakua tulevasta, kun EKS paukutti ensin pari maalia vajaaseen minuuttiin (Wood ja Sara Yrjölä) ja kolmen minuutin kuluttua vielä yhden (Tanja Ahonen). Erätauko antoi vähän hengähdysaikaa ja seuraavat neljä minuuttia pelattiin maaleitta, kunnes kotijoukkueen Taru Hämäläinen kavensi tilannetta. Vieraiden kuitti seurasi kuitenkin 59 sekunnin kuluttua (Riikka Sjögren) ja kun seuraava maali ajassa 21.36 jäi kotijoukkueen viimeiseksi, ei Cecilia Hoffströmin 3-5 kavennus pitkäaikaista iloa tuottanut. Ahonen onnistui maalinteossa toistamiseen vielä ennen puoliaikasummeria.

Puoliajan jälkeinen aika oli Espoon juhlaa. Kahdeksan maalia kahdessa erässä kotijoukkueen jäädessä nollille. Toisen ja kolmannen erän maalintekijöinä juhlivat Marianna Kuiko ja Maija Väyrynen kolmesti, Ahonen ja Sjögren kerran. Lopputuloksena tylyt 3-14 lukemat.

- Joukkue oli hyvin mukana tämän päivän pelissä. Saatiin rentoutta tekemiseen, etenkin hyökkäyspäässä ja maalihanat auki. Tästä on hyvä jatkaa tekemistä, kertoi EKS:n varakapteeni Riikka Sjögren.

Blue Rings, Hyvinkää, Ilves ja Haukat jatkavat taistelua SM-sarjapaikasta tulevalle kaudelle
SM alemman jatkosarjan ottelut tekivät viikonlopun aikana selviksi sen, että Luvian Kiekko -82 ei aloita ensi kauttaan naisten SM-runkosarjasta. Kolminkertainen SM-kultamitalisti-, viisinkertainen hopea- ja pronssimitalistiseura joutuu aloittamaan kauden 2020-2021 naisten Ykkössarjan alkusarjasta. SM-kultaa Luvian Kiekko-82 saavutti viimeksi keväällä 2007.

Luvialla kotijoukkue sai vastaansa Ykkössarjan alkusarjasta SM alempaan jatkosarjaan nousseen Ilveksen. 14 ottelustaan Ilves on voittanut 7 ja viimeisin tuli tänään. Ottelun kaksi ensimmäistä erää pelattiin maaleitta ja vasta ajassa 37.39 nähtiin ensimmäinen maali – vierasjoukkueen Veera Niemen tekemänä. Kotijoukkue pääsi vielä mukaan peliin, kun Taru Salonen tasoitti pelin ajassa 42.53 ja Sanni Koivunen vei Luvian 2-1 johtoon 46.12 syntyneellä maalillaan. 50 peliminuutin kohdalla iski kotijoukkueelle musta hetki, vieraat tekivät kolme maalia 47 sekunnin sisällä. Ensin Neea Turunen tasoitti ylivoimalla tilanteeksi 2-2. 26 sekuntia myöhemmin tupsukorvat juhlivat johtoa – ja ottelun voittomaalia – maalintekijänä Niemi. Jälleen 21 sekunnin pelin jälkeen rengas oli Luvian maalissa ja tilanne jo 2-4. Tällä kertaa maalitiliä kartutti Lotta Mäkinen. Kaksi minuuttia myöhemmin nähtiin ottelun viimeinen maali, kun Petra Hyökyvaara merkkautti taululle vierasjoukkueen johtoasemaksi 2-5.

Vierastappion lauantaina Tampereella kärsinyt Hyvinkää sai vieraakseen lauantaina levänneen Blue Ringsin. Ottelutapahtumien valossa kotijoukkueen luistin painoi enemmän. Maalinteon aloitti reippaasti vierasjoukkue: 25 sekunnin pelin jälkeen juhli Minna Seppälä ja pari minuuttia myöhemmin Ida Adler. Seuraavakin maali oli Blue Ringsin (Taru Heikkilä). Toisessa erässä kotijoukkue onnistui kerran (Riina Sallinen), kuten myös vieraat (Heikkilä), joten puoliajalle mentäessä tilanne oli kotijoukkueen kannalta huono, 1-4. Kolmas erä meni vieraille kahden maalin johdolla ja vaikka viimeinen erä pelattiin tasan, oli lopputulos selkeä 4-9 vieraille. Kotijoukkueen maalintekijöinä puoliajan jälkeen nähtiin Veera Hakonen, Elina Tahvanainen ja Jessica Lehtinen. Vierasjoukkue nakutteli viisi maalia, jotka kirjattiin pelaajille Seppälä, Salla Naakka ja Heikkilä. Naakka juhli kolmesti peräkkäin, osumat 6, 7 ja 8 tulivat hänen mailastaan.

 

Tulevat ottelut

LA 29.2.

Helsinki – NoU, klo 13:00, Vuosaaren jäähalli
LL-89 Say Cheese – RNK Flyers, klo 15:00, Lapinlahden jäähalli
Lahti – EKS, klo 16:30, SOL Areena Lahti

SM alempi jatkosarja
Blue Rings – Haukat, klo 13:00, Tuusulan jäähalli1
LuKi-82 – Hyvinkää, klo 14:30, Luvian jäähalli

SU 1.3.

SM ylempi jatkosarja
LL-89 Say Cheese – RNK Flyers, klo 15:30, Lapinlahden jäähalli

SM alempi jatkosarja
Blue Rings - LuKi-82, klo 12:30, Tuusulan jäähalli1
Haukat – Ilves, klo 13:30, Järvenpään jäähalli

 

Kaikki ottelut ja tulokset tulospalvelussa, https://ringette.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=ringette2019&sarja=NSM