Kiekko-Espoo jatkaa SM-runkosarjan kärjessä

17.10.2020 21:00

Helsinki otti pisteet kotiottelustaan Lahtea vastaan (kuva Timo Kupiainen)

 

Helsinki – Lahti 6-5 (1-3, 2-1, 0-1, 3-0)

Päivän pääsarjaotteluista ensimmäinen starttasi Vuosaaren jäähallissa, jossa lisätyt koronarajoitukset tulivat yllätyksenä kaikille. Halliin ei päässytkään aivan normaaliin tapaan. Sisäänpääsy oli mahdollista 30min ennen jäälle pääsyä. Halliin kuitenkin lopulta päästiin ja pelikin saatiin käyntiin. Lahti Ringette juhli Essi Sarmalan maalia jo vajaan puolentoista minuutin pelin jälkeen. Kymmenen minuutin maalittoman pelin jälkeen rengas oli jälleen kotijoukkueen maalissa ja tilastomerkinnän kirjautti itselleen Iida Kavonius. Krista Lanteri vei vieraat jo 0-3 johtoon ajassa 14.25. Vain 11 sekuntia myöhemmin kotijoukkueen Fanny Impilä tuuletti maalin kunniaksi. Vieraat olivat ensimmäisiä maalintekijöitä myös toisessa erässä, kellotaulussa oli aika 1.27 kun Kia Ollila kirjautti tilanteeksi 1-4. Tämän jälkeen seurasi vierasjoukkueen musta hetki, jonka aikana kotijoukkueelle kirjattiin kaksi maalia: ensimmäinen ajassa 16.52, tekijänä Milla Juusela ja toinen ajassa 18.05, tekijänä Vivica Andersson.  Loppu toisesta erästä pelattiin maalittomana.

Erätauon jälkeen Kia Ollila vei vieraat ylivoimalla jälleen kahden maalin johtoon (aika 32.37) ja loppu kolmannesta erästä pelattiin maalittomana. Neljättä erää pelattiin maaleitta hiukan vajaa viisi minuuttia ennen kuin kotijoukkueen Milla Juusela kavensi tilanteeksi 4-5. Taru Hämäläinen tasoitti tilanteeksi 5-5 kun peliä oli jäljellä reilut viisi minuuttia. Minka Tiihoselle vain yhdeksän sekuntia ennen ottelun päättymistä kirjattu maali ratkaisi ottelun ja tuotti kotijoukkueelle 2 pistettä. Tämän tuloksena ottelun joukkueet jatkavat sarjassa tasapisteissä, kummallakin niitä nyt 4.

- Peli oli meille todella tärkeä ja jännitys näkyi huolimattomuutena ja huonoina ratkaisuina otteissamme. Pikkuhiljaa saimme varmuutta peliin, kaikilla oli hyvä tsemppi ja otimme tahtovoiton, kertoi Helsingin maaleista kaksi tehnyt Milla Juusela.

 

LL-89 Say Cheese – Blue Rings 15-10 (3-2, 6-4, 2-2, 4-2)

Lapinlahdella peli alkoi ”pelätyn” mukaisesti eli kotijoukkueen vahvalla otteella. Peliä oli pelattu 22 sekuntia kun Anne Pohjola juhli ensimmäistä seitsemästä maalistaan! Toinen kotijoukkueen maali synty ajassa 4.34 ja tekijänä kukas muu kuin Pohjola. Vierasjoukkueen matkapelit olivat pitäneet joukkueen melko hyvin hereillä, sillä ottelun kolmas maali kirjattiin jo vieraiden nimiin, tekijänä Iina Kupiainen ja taululla aika 6.36. Kotijoukkue kuittasi reilun minuutin päästä; Laura Kyllönen juhli kotijoukkueen kolmatta maalia ajassa 7.55. Ensimmäiseen erään mahtui vielä vierasjoukkueen kavennus kun Taru Heikkilä onnistui maalinteossa ajassa 12.33. Toisessa erässä maaleja tehtiin liki normaaliottelun maalimäärän verran. Maalinteon aloitti kotijoukkue; Marjukka Virta juhli joukkueen 4. maalia ajassa 16.44. 18.03 oli Elina Tahvanaisen ja vierasjoukkueen vuoro juhlia, taululla tilanne 4-3. Ilo oli kuitenkin melko lyhytaikainen, sillä seuraavien viiden minuutin aikana kotijoukkue tahkosi viisi maalia ja johti jo ottelua 9-3! Maalintekijöinä tämän Blue Ringsin mustan hetken aikana juhlivat Anne Pohjola kolmesti (kerran alivoimalla), Maiju Ruotsalainen ja Niina Piiroinen. Erän loppuun nähtiin kuitenkin myös kotijoukkueen floppi, jonka aikana vieraat rokottivat kolmesti. Kun ottelu vaikutti ensin noiden viiden minuutin jälkeen liki pelatulta, muuttivat erän seuraavat viisi minuuttia tilanteen taas aivan toiseksi. Ensin Camilla Ojapalo kavensi tilanteeksi 9-4, sitten Riina Sallinen toi vieraat ylivoimalla jo neljän maalin päähän ja lopuksi Ida Adler kavensi erätauon eroksi vain kolme maalia.

Erätauon jälkeen maalintekokilpailu jatkui, ei kylläkään aivan niin innokkaana kuin ottelun alkupuolella. Kolmatta erää pelattiin maaleitta aikaan 39.26 asti, jolloin kotijoukkueen Laura Kyllönen kirjautti taululle kotijoukkueen 10. maalin. Vieraiden Elina Tahvanainen kuittasi vajaan 40 sekunnin jälkeen ja tilanteena taas kolmen maalin ero joukkueiden kesken. Jälleen 40 sekuntia ja verkko soi, tällä kertaa vieraiden päässä. Maalintekijänä Anne Pohjola. Vuoroperiaatteella seuraava maalintekijä oli Salla Naakka, aloituksesta 8 sekuntia ja rengas kotijoukkueen maalissa! Kolmas erä aloitettiin samalla systeemillä, ensimmäinen maali kirjattiin kotijoukkueen Minka Levanderille kun erää oli pelattu 19 sekuntia. Ja vain 13 sekuntia myöhemmin vieraiden Sanni Rask toi tilanteen entiselleen. Vuoroperiaate jatkui vielä seuraavien kahden maalin ajan, kun ensin Levander kirjautti kotijoukkueen 12. maalin itselleen ajassa 45.19 ja ja sitten Rask kavensi tilanteen ennalleen ajassa 45.42. Tilanne oli tässä vaiheessa 12-9. Kotijoukkueen pelaaja-valmentaja Marjukka Virta vei Say Cheesen 13-9 johtoon ajassa 49.39. Niina Piiroinen kirjautti itselleen myöskin toisen maalitehopisteen ajassa 51.40. Vaikka vierasjoukkueen Sanni Rask onnistui maalinteossa vielä ajassa 58.29 (joukkueen 10. maali), olivat pisteet jo karanneet. Anne Pohjola kuittasi itselleen vielä sen ottelun 11:sta tehopisteensä tekemällä ottelun päätösmaalin ajassa 59.35. Pari viikkoa sitten todettiin, että harvoinpa sitä ringetessäkään 10 maalia tekemällä joutuu toteamaan hävinneensä ottelun, mutta niin vain taas kävi. Pisteet kotijoukkueelle ja Blue Rings jatkaa sarjassa yhden voiton turvin.

- Peli oli runsas maalinen ja Blue Rings rokotti virheistä. Pelin alku oli hyvä, mutta loppua kohden pakka sekosi. Meillä oli paljon maalipaikkoja, mutta viimeistely uupui, tuumi Lapinlahdelle Lahdesta siirtynyt Niina Piiroinen.

 

Kiekko-Espoo – NoU Ringette 6-5 (1-1, 2-2, 1-1, 2-1)

Tapiolassa kohtasivat sarjakärki ja hallitseva mestari. Ottelu oli tasainen ja tasoissa aivan viime metreille saakka, pistejakoon ei kuitenkaan jouduttu. Vieraiden kokenut Elina Raesola esitti vahvoja näyttöjä ja juhli joukkueensa ensimmäistä maalia jo 35 sekunnin pelin jälkeen. Erän toisen maalin viimeisteli kotijoukkueen Luana Perez ajassa 7.21. Toisessa erässä maalien määrä tuplattiin ja kumpikin joukkue pääsi juhlimaan kahdesti. Vieraat kylläkin kirivät jo kahden maalin johtoon, mutta erän viimeminuuteille kotijoukkue kiri. Kun erää oli kulunut 16. sekuntia, Roosa Salonen vei vieraat maalin johtoon. Ajassa 27.01 Kati Koskelin kuittasi Nokialle kahden maalin johtoaseman. Kotijoukkue ei ollut kuitenkaan vielä antautunut ja ensin Katariina Kurikko kavensi tilanteeksi 2-3 ajassa 29.08 ja vain 39 sekuntia myöhemmin Maija Väyrynen tasoitti tilanteen.

Jälleen erän alku oli Nokian vahva kohta ja kolmas erä alkoi tuttuun tapaan: peliä pelattu 27 sekuntia ja rengas kotijoukkueen maalissa. Maalintekijänä Roosa Salonen. Katariina Kurikon tasoitusmaalia saatiin odotella reilun kuuden minuutin ajan, mutta ajassa 37.05 oltiin jälleen tasatilanteessa. Neljännen erän alku jatkui kuten koko ottelu, nyt maalia jouduttiin vain odottamaan hiukan kauemmin. Kolmen minuutin ja kuuden sekunnin pelin jälkeen Nokia oli Jenni Linnamäen maalilla jälleen johdossa. Kiekko-Espoon varakapteeni Ira Merivaara tasoitti tilanteen ajassa 53.03. Tasatilanteessa jatkettiin, kunnes 52 sekuntia ennen ottelun päätössummeria Riikka Sjögren räjäytti pankin ja vei kotijoukkueen 6-5 johtoon, joka piti ottelun loppuun saakka.

- Peli oli alusta asti tiukkaa kamppailua kuten odottaa saattoi. Nokia oli vahvoilla erien aluissa. Muuten ottelu oli tasainen ja maaleja tehtiin vuorotahtiin, summasi ottelun kulkua Kiekko-Espoon avioliiton kautta sukunimeä vaihtanut kapteeni Milla Hokka (os. Laakso).

 

Ilves – RNK Flyers 3-7 (0-1, 1-2, 1-3, 1-1)

RNK Flyersin pistekärki Susanna Tapani ei ottelussa jäälle luistellut, mutta joukkueesta löytyi ilman häntäkin riittävästi maalintekijöitä sarjanousijan kaatamiseen. Vierasjoukkue ei liikoja miettinyt vaan siirtyi Reetta Nikkolan ajassa 4.30 tekemällä alivoimamaalilla ottelun johtoon. Toisessa erässä Henna Mantere kasvatti ylivoimalla Flyersin johdoksi 2-0 ajassa 17.26. Marianna Kuiko vei vieraat jo kolmen maalin johtoon ajassa 24.37. Tästä vain 31 sekuntia myöhemmin nähtiin kotijoukkueen ensimmäinen maali, maalintekijänä Luna Reunanen.

Erätauon jälkeinen kolmas erä oli ottelussa ratkaiseva. Ensin Jasmin Kiiski vei vieraat 1-4 johtoon ja kun tämän jälkeen vajaan puolen minuutin välein juhlivat Reetta Nikkola ylivoimalla ja Taru Kylä-Kaila, oli taululla jo 1-6. Kotijoukkueen Neea Turunen onnistui kolmannen erän loppupuolella kahden pelaajan ylivoimalla ajassa 41.59 tekemään kotijoukkueen toisen maalin. Neljännessä erässä nähtiin kaksi maalia, joista ensimmäisen teki vieraiden Reetta Nikkola ylivoimalla ajassa 51.13 ja ottelun päätösmaali kirjattiin kotijoukkueen Saara Erasvuolle ajassa 58.36. Ilves jatkaa sarjassa yhden voiton turvin. RNK nousi sarjataulukossa neljänneksi 8 pisteellä.

- Pelimme Ilvestä vastaan oli melko sekaista sekä rikkonaista. Saimme kuitenkin viikonlopusta tärkeät kaksi pistettä, joita lähdettiinkin hakemaan, summasi ottelua kotimatkalta tavoitettu RNK Flyersin Janita Järvinen.

 

Ykkössarjassa kotijoukkueet voittoihin

Ykkössarjassa pelattiin niin ikään neljä ottelua. Kotijoukkueet olivat tällä kierroksella vahvempia, sillä kaikista neljästä ottelusta pisteet jäivät järjestävän organisaation haltuun. Laitilan Jyske kaatoi Rauman Lukon tylysti 5-0. EKS (Kiekko-Espoo) ja Luvian Kiekko -82 päätyivät neljän maalin eroon lopputuloksella 9-5. Sarjakärki VG-62 Naantalista kaatoi vierasjoukkue Seiskat (Nurmijärvi Seven Ringettes) seitsemällä maalilla, loppulukemat 9-2. Sarjassa toisena oleva Haukat (Jääurheiluseura Haukat) teki Forssan Palloseuran Junioreita vastaan viisi maalia enemmän kuin vierasjoukkue. Järvenpäässä taululla ottelun päätöslukemat 7-2.

Hattutempun verran maaleja kierroksella tekivät Jyskeen Eveliina Antola, EKS:n Mirell Mark ja VG-62:n Nelli Lehtinen.

 

Tulevat ottelut

Ykkössarjan ottelut

Sunnuntaina 18.10.

FoPS – Lukko, klo 12.30, Forssan jäähalli
LuKi-82 – Jyske, klo 14.30, Luvian jäähalli
EKS – Seiskat, klo 15.45, Leppävaaran jäähalli
VG-62 – Haukat, klo 18.00, Kuparivuoren Aurinkoareena

 

Ottelut, tulokset ja tilastot tulospalvelussa https://ringette.torneopal.fi/