Ykkössarja on opettanut VG:n voittamaan

12.11.2020 21:15

Ringeten Ykkössarjan kärkipaikkaa pitävän Naantalin VG:n kausi ringeten Ykkössarjassa on sujunut voitokkaasti. Tavoitimme joukkueen kapteenin Viivi Väätäsen kertomaan tuntojaan ennen viimeisiä kierroksia.

VG onnistui pelaamaan ensimmäisen sarjakierroksen tappiotta, ja toisellakin on tullut vain yksi häviö. Miten luonnehtisit alkukautta joukkueenne osalta?

– Kausi on sujunut yllättävän hyvin. Saimme ekasta kierroksesta hyvän itseluottamusbuustin, ja siitä on ollut hyvä jatkaa. Puolustus on onnistunut tosi hyvin, sillä olemme voittaneet ottelut aika vähillä maaleilla. Viimeisenä lukkona ovat olleet hyvin onnistuneet veskarit. Muutamassa viime ottelussa olemme lopulta onnistuneet paremmin myös maalinteossa, Väätänen pohtii.

– Pelasimme monta kautta SM-sarjaa niin, että meille tuli vain tappioita tappioiden perään. Se oli kuluttavaa. Viime kaudella pääsimme lopulta Ykkösessä voittojen makuun. Se teki hyvää koko joukkueen itseluottamukselle. Saatiin harjoitella riittävästi voittamista, niin nyt olemme olleet yhä valmiimpia voittamaan. Meillä on myös kaksi tosi hyvää veskaria, joilla ei tahdo olla oikein huonoja päiviä, niin notkahduksia ei ole tullut. Kiva on, että joukkueessa on paljon maalintekijöitä. Nostaa fiilistä, kun moni pelaaja onnistuu. Mutta olemme puolustaneet kyllä myös tosi hyvin. Esimerkiksi 3–2-alivoimallakin olemme saaneet pidettyä oman pään puhtaana.

Tulevana viikonloppuna VG:llä ovat vastassa Seiskat ja Luvia. Kauden aiemmat ottelut päättyivät VG:n 9–2- ja 12–4-voittoihin. Millaisia ajatuksia viikonlopun pelit herättävät?

– Ensinnäkin on siistiä, että on tuplaviikonloppu! Niitä ei ole liian usein. Latautumisen pitää olla hyvä ja alusta loppuun pitää pelata, jotta otteluista saadaan pisteet kotiin. Uskon, että tulee kivat matsit!

Joukkueen onnistumisesta syttyvä hyökkääjä

Hän kokee syttyvänsä peleissä sekä omista hyvistä suorituksista että joukkueen onnistumisista. Omaan alkukauteensa hyökkääjänä pelaava Väätänen suhtautuu kriittisesti:

– Tämä kausi on sujunut itsellä vähän samoin kuin usein ennenkin, välillä tulee tosi hyviä viikkoja ja sitten välillä taas notkahduksia. Kun joukkue onnistuu, on helppo päästä itsekin flow-tilaan, mutta jos joukkueella ei mene kaksisesti, niin silloin koitan olla se pelaaja, joka sytyttää joukkueen.

Parhaiten peli kulkee hänen mukaansa joukkueesta Nea Palletvuoren kanssa. Kaksikko on pelannut samassa joukkueessa jo useampia vuosia, mutta parilla viimeisimmällä he ovat ensi kertaa olleet samassa kentällisessä.

– Meillä on hyvä yhteys. Neppelle voi laittaa syötön vaikka vähän sokkonakin ja aika usein se napsahtaa hänen mailaansa. Nean kanssa on hyvä luottamus tiukoissakin tilanteissa, Väätänen luonnehtii.

Taustalla perinteikkään seuran vahva tuki

Naantali tunnetaan perinteisenä ringettekaupunkina, jossa kaikki tuntevat toisensa ja junioreja riittää. Mikä kaupungissa on parasta?

– Kyllä ne ovat varmaan ihmiset, jotka eivät lähde kulumallakaan. Meillä on paljon sellaisia tyyppejä, jotka ovat olleet mukana vuodesta toiseen. Hallikulttuuri on meillä semmoinen, että ennen omia pelejä tullaan melkein koko joukkueen voimin katsomaan muiden pelejä. Ollaan aika yhtenäinen seura ja varmaan siksi ihmiset jaksavat toimia ja vetää yhtä köyttä, Väätänen miettii.

Mitä katsojat eivät VG:n joukkueesta tiedä, mutta heidän kannattaisi tietää?

– Meidän koppi on semmoinen toista kotia vastaava paikka. Jäämme usein viettämään sinne yhdessä aikaa treenien jälkeen, eikä kellään ole sieltä kova kiire pois. Siellä saa olla omana itsenään ja on kiva porukka ympärillä. Se on ihana kotipesä hallilla. Niin, ja yksi meidän joukkueen pelaajista sai lapsen pari kuukautta sitten ja on nyt jo takaisin pelaamassa!

Lehtijutuissa saadaan usein nostettua esiin vain rajallinen määrä pelaajia. Ketkä ovat VG:n aliarvostetuimmat pelaajat tällä hetkellä ja miksi he ansaitsisivat tulla mainituiksi?    

– Meillä on muutama pelaaja, jotka pystyvät pelaamaan paikkaa kuin paikkaa ja ansaitsevat kiitoksen, koska vielä onnistuvat paikkojen vaihtamisessa hyvin. He ovat Jasmin Ahokas, Iida Tuomi ja Nea Palletvuori.  

VG:n seurahistoria vilisee tehokkaita ja menestyneitä pelaajia. Ketkä heistä Väätänen valitsisi VG:n kaikkien aikojen all stars -kentälliseen?

– Koutsit (Oksanen & Haapalainen) yrittivät kosiskella, että sano sitten pelkkää hyvää, mutta nämä ovat kyllä ihan totuudenmukaisia vastauksia. Maaliin laittaisin Sari Haapalaisen, koska hän oli maalissa 2006, kun VG viimeksi voitti mestaruuden ja olin itse fanittamassa joukkuetta. Puolustajiksi tulisivat Paula Murto ja Heidi Laine. Hyökkäykseen tulisi Iso 6, kaikkien aikojen tilastokymppi, Allu Oksanen maaleja tekemään, sentteriksi Riikka Vainio ja toiseen laitaan hopeahanska Milla Koskinen, jota fanitin, ja joka teki kulmalta kaikki maalit.

***

SM-sarjassa tiukka taisto paikoista ylemmässä loppusarjassa

Ringeten pääsarjan viimeisillä kierroksilla kovin vääntö käydään viimeisistä paikoista ylemmässä loppusarjassa. Ennen viikonlopun otteluita viivan yläpuolella ovat Lahti 9:llä, RNK 8:lla ja Helsinki 7:llä pisteellä. Blue Rings on viivan alla 5:llä pisteellä. Tiukkoja ja merkityksellisiä kamppailuja on tänä viikonloppuna luvassa siis useampia.

Yksi jännittävimmistä matseista lienee RNK:n ja Blue Ringsin kohtaaminen lauantaina Raisiossa ja toinen Ilveksen ja Blue Ringsin välinen ottelu sunnuntaina. Blue Ringsin pitäisi onnistua ryöstämään pisteet molemmista otteluista voidakseen ohittaa Helsingin, ja toisaalta Helsingin pitäisi onnistua voittamaan Nokia tai RNK pitääkseen Blue Ringsin takanaan. RNK:lle riittää, jos se onnistuu voittamaan jommankumman viikonlopun otteluista. Lahdella on tiedossa tiukka rupeama, kun se kohtaa lauantaina kotonaan Lapinlahden ja sunnuntaina vieraissa Kiekko-Espoon.

Sarjan kärjessä on koko kauden ollut Kiekko-Espoo, joka ei ole hävinnyt vielä yhtään ottelua. Se kohtaa lauantaina Ilveksen ja sunnuntaina Lahden. Nokia pitää hallussaan kakkospaikkaa 18 pisteellä ja Lapinlahti on kolmantena 17 pisteellä. Sunnuntaina Nokialla onkin luvassa todellinen jännitysnäytelmä, kun Lapinlahti matkustaa nokialaisten vieraaksi.

Ykkössarjan kärkikolmikko alkaa olla selvillä

Ykkössarjan kolme parasta joukkuetta jatkaa alkusarjan jälkeen alempaan SM-jatkosarjaan. Alkaa näyttää melko selvältä, että nämä joukkueet olisivat VG, Jyske ja Haukat. Sarjan neljäntenä on tällä hetkellä Seiskat, jonka pitäisi Haukat ohittaakseen voittaa viikonloppuna sekä VG että Jyske. Haukoille riittää voitto yhdestäkin ottelusta, ja se kohtaa viikonloppuna FoPS:n sekä Lukon, mutta molemmat vieraissa.

Ykkössarjassa nähdään viikonloppuna yhteensä kahdeksan ottelua. Niistä kiinnostavimpia lienevät lauantaina LuKin ja EKS:n kohtaaminen sekä taatusti kiihkeä Lukon ja Jyskeen välinen paikalliskamppailu Raumalla. Vaikka jatkosarjapaikat alkavat olla selvillä, on kiinnostavaa nähdä, millaisiksi voimasuhteet joukkueiden välillä ovat kauden mittaan muuttuneet. Myös yllätykset lopputuloksissa ovat mahdollisia. Jännitettävää riittää siis ringeten ystäville tänä viikonloppuna yllin kyllin.

Ykkössarjan ottelut perjantaina 13.11:

FoPS – Haukat Forssan jäähallissa klo 19.00

Ykkössarjan ottelut lauantaina 14.11:

LuKi-82 – EKS Luvian jäähallissa klo 14.30

Seiskat – VG-62 Klaukkalan jäähallissa klo 15.00

Lukko – Jyske Rauman Tuki-Areenalla klo 17.15

Ykkössarjan ottelut sunnuntaina 15.11:

Haukat – Lukko Järvenpään jäähallissa klo 13.30

VG-62 – LuKi-82 Kuparivuoren Aurinkoareenalla klo 15.00

Jyske – Seiskat Laitilan jäähallissa klo 15.15

EKS – FoPS Leppävaaran jäähallissa klo 15.45

SM-sarjan ottelut lauantaina 14.11:

Ilves – Kiekko-Espoo Tesoman jäähallissa klo 12.00

Helsinki Ringette – NoU Vuosaaren jäähallissa klo 13.00

RNK – Blue Rings Kerttulan jäähallissaklo 13.30

Lahti Ringette – LL-89 SOL Areenalla klo 16.30

SM-sarjan ottelut sunnuntaina 15.11.

Ilves – Blue Rings Tesoman jäähallissa  klo 12.00

RNK – Helsinki Ringette Kerttulan jäähallissa klo 12.30

NoU – LL-89 Nokian jäähallissa klo 14.00

Kiekko-Espoo – Lahti Ringette Tapiolan harjoitusjäähallissa klo 17.00