Sarjat palaavat tauolta, kamppailu pudotuspelipaikoista alkaa

28.01.2021 09:00

Ringeten SM-jatkosarja, SM-karsintasarja ja Ykkössarja jatkuvat koronatauon jälkeen tällä viikolla 13 ottelun voimin.

Pandemiatilanteella on luonnollisesti ollut omat vaikutuksensa myös ringeten kilpasarjatoimintaan. Nyt käynnistyvät ottelut pelataan tyhjille katsomoille ja muutokset otteluohjelmiin ovat mahdollisia lyhyelläkin varoitusajalla. Sekä SM- että Ykkössarja jäivät tauolle, kun alkusarjojen pelit saatiin pelattua ja tauko on nyt jatkunut marraskuun lopusta aina tammikuun lopulle saakka. Tauko aiheuttaa sarjoihin seuraavia muutoksia:

  • SM-jatko- ja SM-karsintasarjoista kummastakin on poistettu yksi sarjakierros: SM-jatkosarja pelataan kaksinkertaisena ja SM-jatkosarja kolminkertaisena. Päivitetyt otteluohjelmat löytyvät tulospalvelusta.
  • SM-jatkosarjan play off-pelit pyritään pelaamaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
  • SM-karsintasarjan uusintapäivä siirtyi eteenpäin. Nousu play off-vaihe pyritään pelaamaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
  • Ykkössarjan ottelumäärä pysyy ennallaan, mutta play off -vaihe jatkuu ottelusiirtojen myötä huhtikuulle. Uudet ottelupäivät päivittyvät tulospalveluun ko. vaiheen alkaessa.

SM-jatkosarjassa kaksi mielenkiintoista kierrosta

SM-jatkosarjassa pelejään jatkavat Kiekko-Espoo, NoU, LL-89, RNK, Lahti ja Blue Rings. Runkosarjan viisi parasta joukkuetta pääsee starttaamaan jatkosarjan lähtöpisteiden turvin. Kiekko-Espoolla lähtöpisteitä on kuusi, Nokialla neljä, Lapinlahdella kolme, Raisiolla kaksi ja Lahdella yksi. Viimeisenä jatkosarjapaikkansa vahvistanut Blue Rings aloittaa jatkosarjan ilman lähtöpisteitä. Runkosarjassa joukkueiden väliset voimasuhteet olivat toisella kierroksella tasoittumaan päin. Nyt onkin jännittävää nähdä, miten tauko on vaikuttanut joukkueiden pelaamiseen.

Tauon jälkeen ensimmäisenä kaukaloon hyppäävät Lahti ja Blue Rings, jotka kohtaavat SOL Areenalla jo torstaina. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Lahden voittoon 6–3 ja jälkimmäisessä pisteet tasattiin lukemin 8–8. Luvassa on siis äärimmäisen tiukka ja mielenkiintoinen kamppailu.

Lauantaina vastakkain ovat Raisio ja Kiekko-Espoo sekä Lapinlahti ja Nokia. Espoo on pelannut koko kauden tappiotta, joten se lähtee myös SM-jatkosarjaan hienoisena ennakkosuosikkina. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Kiekko-Espoo oli RNK:ta vahvempi maalein 12–6 ja toisessa 6–4. Lauantaina nähdään, miten voimasuhteet ovat tauon aikana muuttuneet. Lapinlahdella on luvassa tiukka jännitysnäytelmä, sillä kauden ensimmäisessä kamppailussa Lapinlahti oli Nokiaa vahvempi maalein 7–4 ja toisessa taas Nokia vei voiton samoin lukemin. Molemmista joukkueista löytyy useita ärhäköitä maalintekijöitä, joten näyttäviltä täysosumilta tuskin vältytään.

Sunnuntaina SM-jatkosarjassa pelataan täysi kierros. Lapinlahti ja Blue Rings kohtaavat Lapinlahdella. Lapinlahti on vienyt nimiinsä joukkueiden aiemmat kohtaamiset. Ensimmäinen ottelu päättyi maalein 15–10, mutta jälkimmäisessä eroa oli enää yhden maalin verran 7–6. Kiinnostavaa onkin nähdä, pystyykö Blue Rings tällä kerralla venymään voittoon. Espoossa vastakkain ovat Kiekko-Espoo ja Lahti. Kiekko-Espoo on vienyt kauden molemmat kamppailut selvästi nimiinsä maalein 10–3 ja 11–4. Ennakkoon näyttää siis siltä, että kotijoukkue tullee olemaan niskan päällä. Päivän kolmas ottelu pelataan Nokialla, jonne vieraaksi matkustaa RNK. Nokia voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen maalein 8–2, mutta jälkimmäisessä enää niukasti 9–8. RNK hamuaa takuulla vimmatusti pisteitä vieraista, joten luvassa lienee kiihkeä ja kovavauhtinen kamppailu.

SM-karsintasarjassa aloitetaan taistelu pääsarjapaikoista     

SM-karsintasarjassa tavoitellaan SM-sarjapaikkoja kaudelle 2021–2022. Sarjassa pelaavat SM-runkosarjassa aloittaneet Helsinki Ringette ja Ilves, sekä Ykkössarjan kärkisijoille sijoittuneet VG-62, Laitilan Jyske ja Jääurheiluseura Haukat Järvenpäästä. SM-jatkosarjan kaksi parasta pääsee SM-runkosarjaan seuraavalle kaudelle.

Naantalin VG pääsee viikonloppuna testaamaan heti SM-runkosarjalaisten tason, kun se kohtaa lauantaina vieraissa Helsinki Ringeten ja sunnuntaina kotonaan Tampereen Ilveksen. Lauantain toisessa ottelussa vastakkain ovat Ilves ja Haukat ja sunnuntaina Jyske ja Haukat. Jälkimmäiset joukkueet ovat kohdanneet Ykkössarjan alkusarjassa kaksi kertaa. Ensimmäisessä pelissä pisteet jaettiin maalein 2–2, mutta toisessa Jyske oli vahvempi lukemin 6–2. Ensimmäinen otteluviikonloppu antanee melko hyvin suuntaviivoja siitä, minkälaiseksi karsintasarja tällä kaudella muodostuu.

Ykkössarjassa kolme kohtaamista

Ykkössarjan voitosta taistelevat EKS, FoPS, LuKi-82, Lukko ja NSR Nurmijärveltä. Lauantaina Luvialla kohtaavat LuKi ja FoPS. Luvia on kauden aiempien pelien perusteella ottelussa vahvoilla, sillä se on voittanut joukkueiden aiemmat kohtaamiset 8–6 ja 6–2. Lauantain toisessa ottelussa NSR saa vastaansa Lukon. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa NSR oli vahvempi maalein 12–2, mutta seuraavassa kamppailussa enää 10–7. Nyt onkin kutkuttavaa nähdä, pystyykö Lukko haastamaan NSR:n toden teolla.

Sunnuntaina Ykkössarjassa pelataan yksi ottelu, jossa Luvia saa vieraakseen Seiskat. LuKi voitti ensimmäisen pelin maalein 6–3, mutta jälkimmäisessä Seiskat oli vahvempi lukemin 4–3. Sunnuntain ottelu tuleekin olemaan erittäin merkityksellinen kummallekin joukkueelle, sillä alkusarjassa nämä joukkueet olivat heti SM-karsintaviivan alapuolella kahden pisteen erolla toisistaan. Kumpikin joukkue haluaa taatusti saada pisteet tästä ottelusta.   

Ringette-tv:n välityksellä pääsee seuraamaan lauantaina Lapinlahden ja Nokian sekä sunnuntaina Nokian ja RNK Flyersin välistä kamppailua. Tuloksia voit seurata ringeten livetulospalvelussa sekä Ylen Teksti-TV:n sivulla 233.

 

SM-jatkosarjan ottelut tällä viikolla:

to 28.1. Lahti – Blue Rings, ISKU Areenalla klo 19.30

la 30.1. RNK Flyers – Kiekko-Espoo, Kerttulan jäähallissa klo 15.00

la 30.1. LL-89 – NoU, Lapinlahden jäähallissa klo 15.15

su 31.1. LL-89 – Blue Rings, Lapinlahden jäähallissa klo 15.15

su 31.1. Kiekko-Espoo – Lahti, Tapiolan harjoitusjäähallissa klo 15.15

su 31.1. NoU – RNK Flyers, Nokian jäähallissa klo 16.00

SM-karsintasarjan ottelut tällä viikolla:

la 30.1. Helsinki Ringette – VG-62, Oulunkylän jäähalli klo 14.00

la 30.1. Ilves – Haukat, Tesoman jäähallissa klo 18.00

su 31.1. VG-62 – Ilves, Kuparivuoren Aurinkoareenalla klo 18.00

su 31.1. Jyske – Haukat, Laitilan jäähallissa klo 18.00

Ykkössarjan ottelut tällä viikolla:

la 30.1. LuKi-82 – FoPS, Luvian jäähallissa klo 14.30

la 30.1. Seiskat – Lukko, Klaukkalan jäähallissa klo 15.00

su 31.1. LuKi-82 – Seiskat, Luvian jäähallissa klo 14.30