SM-jatkosarjan kärkikolmikko kasvatti piste-eroaan

13.02.2021 21:00

Kierroksen otteluissa sarjan viimeistä sijaa pitävä Blue Rings sai vieraakseen sarjakärki Kiekko-Espoon, viivan alla jatkopaikkaa jahtaavan Lahti Ringeten vieraaksi saapui toisena sarjataulukossa oleva NoU Ringette ja sarjakolmonen LL-89 Say Cheese matkusti neljättä sijaa pitävän RNK Flyers vieraaksi. SM-karsintasarjassa Jääurheiluseura Haukat sai vieraaksi Naantalin VG:62:n ja Helsinki Ringette matkusti Tampereelle Ilveksen vieraaksi.

 

SM-JATKOSARJA

Kiekko-Espoo ja Nokia veivät pisteet tahoillaan (kuva Jouni Valkeeniemi / Pakkalan Mediatalo)

 

Raisiossa maalintekokilpailu – Lapinlahti vei voiton ja Marjukka Virta rikkoi 3000 tehopisteen rajan

Kerttulan jäähallissa peli alkoi kotijoukkueen pöytäkirjamerkinnöillä jo 10 sekunnin pelin jälkeen kun Petra Ojaranta siirtyi kärsimään kamppi-kakkosta. Kotijoukkue kesti alivoiman ja ensimmäinen maali kirjattiin keltapaidoille ajassa 2.36 Siiri Saariketun siirtäessä kotijoukkueen yhden maalin johtoon. Susanna Tapani kirjautti tilanteeksi 2-0 kellotaulun ajassa 3.50. Kotijoukkueen alivoimapeli toimi myös Reetta Nikkolan rangaistuksen ajan, mutta erän viimeisen viisiminuuttisen alettua Anne Pohjola kavensi ja kahden minuutin kuluttua Niina Piiroinen tasoitti tilanteen. Reilun puolen minuutin kuluttua maaliverkko soi jälleen, tällä kertaa asialla kotijoukkueen Marianna Kuiko. Seitsemän sekuntia ennen erän loppua Susanna Tapani vei kotijoukkueen johtoon Petra Ojarannan ja Reetta Nikkolan esityöstä.

Toinen erä meni myös kotijoukkueelle, maalinteon aloitti puolentoista minuutin pelin jälkeen Reetta Nikkola. Tapanin toinen maali syntyi toisessa erässä viiden ja puolen minuutin peliajan jälkeen ja ajassa 23.58 Taru Kylä-Kaila siirsi kotijoukkueen alivoimamaalilla jo 7-2 johtoon. Pelaaja-valmentaja Marjukka Virta näytti joukkueelleen mallia ja kavensi tilanteen ylivoimalla lukemiin 7-3 kun erää oli jäljellä reilut viisi minuuttia. Niina Piiroinen seurasi annettua mallia ja erätauolle lähdettiin lukemista 7-4.

Puoliajan jälkeen jäälle luisteli takaa-ajoon asennoitunut Say Cheese. Kolmannen erän ensimmäinen maali syntyi jo 47 sekunnin peliajan jälkeen Anne Pohjolan toimesta. Tasan minuuttia myöhemmin Tapani palautti tilanteeksi Raision kolmen maalin johdon. Ajassa 5.36 Piiroinen kavensi tilannetta jälleen ylivoimamaalillaan. Seuraavaa maalia saatiin odottaa reilusti yli erän puolivälin, ennen kuin Pohjola pysäytti kellon aikaan 11.17 ja vieraat vain maalin päässä. Kotijoukkueen kokenut Petra Ojaranta kuittasi kavennuksen kuitenkin vain 17 sekunnin kuluttua aloituksesta. Erän viimeisen maalin 27 sekuntia ennen erän loppua kuittasi nimiinsä vieraiden Niina Piiroinen.

Myös neljännessä erässä nähtiin keskivertopelin verran maaleja, kun ensin Ojaranta kasvatti kotijoukkueen johtoaseman kahteen maaliin parin minuutin pelin jälkeen ja vain 23 sekuntia myöhemmin Virta tuuletti jälleen kavennusmaalia. Viimeisen viiden minuutin aikana nähtiin ensin Anne Pohjolan tasoitus tilanteeseen 10-10 ja 65 sekuntia ennen pelin loppua Niina Piiroinen vei vieraat johtoon. Ottelun viimeiset 45 sekuntia kotijoukkue pääsi yrittämään yhden ylivoimalla, mutta tuloksetta. Pisteet ottelusta Lapinlahdelle.

- Pelin alku oli meille vaikea eikä oltu ollenkaan valmiudessa. Ajassa 23:58 Raisio siirtyi jo 7-2 johtoon. Pikkuhiljaa tästä kuitenkin alkoi meidän koneet lämmetä ja aloitettiin takaa-ajo ja kovan työn tuloksena vietiin peli lopulta nimiimme lukemin 10-11. Ja mainittakoon vielä, että ajassa 47:34 meidän Marjukka "Maiju" Virta saavutti 3000 pisteen rajapyykin. Onnittelut!", tiivistivät ottelun kulun Levanderit eli Minka, Kiia ja valmentaja-Jouni.

 

Kiekko-Espoo vei pisteet Tuusulasta selkein lukemin

Sarjakärki Kiekko-Espoo matkusti Tuusulaan ensimmäisiä jatkosarjapisteitään metsästävän Blue Ringsin vieraaksi. Ottelun ensimmäistä erää hallitsi hyvällä karvauspelillä Blue Rings ja pelin painopiste oli kotijoukkueen hyökkäyspäässä. Tästä huolimatta ensimmäinen maali kirjattiin vierasjoukkueen Maija Väyrysen nimiin reilun 11 minuutin pelin jälkeen. Kotijoukkueen Iina Kupiainen tasoitti tilanteen ajassa 14.15 ja erätauolle lähdettiin tasatilanteessa.

Toinen erä lähti siis ”nollista” käyntiin. Vierasjoukkueen peli lähti vapautumaan kun Luana Perez onnistui maalinteossa kahdesti saman vaihdon sisällä. Ajassa 23.44 Perez vei vieraat yhden maalin johtoon ja ajassa 24.16 syntynyt maali merkitsi jo kahden maalin johtoasemaa. Puoli minuuttia Perezin toisen osuman jälkeen oli kotijoukkueen vuoro juhlia kun Elina Tahvanainen kavensi tilanteeksi 2-3. Erän viimeinen maali syntyi vieraiden Maija Väyrysen mailasta kun erätaululle jäi 16 sekuntia peliaikaa.

Puoliajalta jäälle luisteli selkeästi tekemiseensä keskittyneempi vierasjoukkue ja se onnistuikin viimeistelyssä selkeästi kotijoukkuetta paremmin. Väyrynen tuuletti hattutemppua jo 55 sekunnin jälkeen ja vajaata minuuttia myöhemmin maalista riemuitsi Tanja Ahonen. Kotijoukkueen viimeisen maalin teki Camilla Ojapalo kolmannen erän kahden viimeisen minuutin aikana.

Neljännessä erässä nähtiin vielä viisi maalia; neljä Kiekko-Espoon tekemää ja yksi Blue Ringsin oma maali. Kiekko-Espoon maalit kirjattiin Katariina Kurikolle, Väyryselle, Perezille ja Ahoselle. Lopputulos Tuusulassa 4-12.

- Pelin alku oli meille hankala ja ylivoimaisesti suurin osa vedoista meni ohi tai yli. Tahmean alun jälkeen pääsimme omalle tasollemme ja ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä, summaa hattutempun ottelussa viimeistellyt Luana Perez.

- Tämän päivän suoritus ei kuitenkaan riitä huomenna, kun vastaan asettuu Lapinlahti. Otamme peliin mukaan tämän päivän hyvän fiiliksen ja parannamme vielä omaa pelaamista kovemmalla puolustuksella ja tehokkaammalla viimeistelyllä, Perez lisää.

 

Lahdessa tiukka taistelu, jonka pisteet Nokialle

Lahdessa pelattiin kierroksen vähämaalisin ottelu. Kotijoukkue aloitti ensimmäisen erän vahvasti ja erätauolle siirryttiin 2-0 lukemissa Tanja Elorannan ja Essi Sarmalan osumilla.

Toisen erän maalit olivat vierasjoukkueen tuotosta kun ensin Kati Koskelin kavensi alivoimalla ajassa 26.23 ja Mette Nurminen tasoitti edelleen alivoimalla ajassa 27.20. Kaisa Katajisto hehkutti Koskelinin maalia pelin jälkeen: ”Erityismaininta Kati Koskelinin avausmaalista. Siinä kyllä silmä lepäsi kun sitä katseli."

Kolmannessa erässä nähtiin kummaltakin joukkueelta yksi maali. Kotijoukkueen Kiia Ollila vei kotijoukkueen johtoon 3-2 ajassa 42.03. Koskelin kuitenkin tasoitti 45 sekuntia ennen erän loppua ylivoimalla.

Neljännessä erässä nähtiin van yksi, voitto, maali. Emmi Merelä onnistui maalinteossa ajassa 55.32 ja näin pisteet ottelusta Nokialle.

- Pelin alussa ei oltu aivan hereillä ja Lahti pääsi siitä rokottamaan. Vahvana vastahyökkäysjoukkueena tunnettu kotijoukkue oli pienessä kaukalossa alati vaarallinen. Toisessa erässä päästiin jo vähän peliin mukaan., kertoi Kaisa "Köpi" Katajisto pelin jälkeen.

- Pitkän tauon jälkeen päästiin enemmän omalle tasolle ja se riitti tänään pisteisiin. Loppu pelattiin johtoasemassa kyllä fiksusti., Katajisto jatkoi.

 

SM-KARSINTASARJA

Helsinki kaatoi Ilveksen Tampereella karsintasarjan ottelussa (kuva Timo Kupiainen)

 

Haukat jätti VG:n edelleen pisteittä

SM-karsintasarjassa Haukoilla oli neljän ottelun jälleen neljätappiota, sama oli tilanne vierasjoukkue VG:llä. Joukkueiden keskinäisessä kohtaamisessa Haukat oli selkeästi valmiimpi vei ottelun nimiinsä ensimmäisen erän maaleilla. Kotijoukkueen ensimmäinen maali syntyi jo ajassa 1.58 Vilma Tuominiemen mailasta. Ajassa 2.17 Sonja Pere tasoitti, mutta sitten Haukat meni menojaan. Ensimmäiseen erään kirjattiin vielä Nanette Valtasen ja Venla Röpelisen onnistumiset ja erätauolle näin lukemissa 3-1.

Toisessa erässä nähtiin vain yksi maali, Valtanen onnistui laukomaan renkaan VG:n maaliin ajassa 27.37. Kolmas erä oli kokonaan maaliton.

Neljännessä erässä Haukat pääsi tuulettamaan kahdesti parin minuutin sisällä; ensin Ella Parkkinen siirsi Haukat 5-1 johtoon ajassa 49.54 ja Vera Paaso kasvatti johdon viiteen maaliin ajassa 51.19. VG:n Viivi Väätäinen teki joukkueensa toisen maalin reilu viisi minuuttia ennen ottelun loppua. Lopputulos Järvenpäässä 6-2.

Haukkojen kapteeniston Iida Lehtonen, Nanette Valtanen ja Ella Parkkinen tiivistivät päivän voitokkaan pelin: ”Pelattiin hyvä peli yhessä joukkueena ja saatiin tärkeet pisteet meille. Pieni nukahdus kolmannen erän alussa mutta saatiin kuitenkin pidettyä peli meidän hallussa. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen peliin.”

 

Helsinki musersi Ilveksen

Päivän ajallisesti viimeinen ottelu pelattiin Tampereen Tesomalla ja siellä Ilveksen vieraaksi luisteli Helsinki Ringette. Kotijoukkue jäi aivan lähtötelineisiin, kun vierasjoukkue aloitti maalinteon ajassa 4.37 ja johti jo ensimmäisen erän jälkeen 5-0.

Toinen erä jatkui ensimmäisen erän tyylillä ja vieraat mättivät viisi maalia. Kotijoukkueen kuparisen rikkoi Maria Wetterstrand puoli minuuttia ennen toisen erän loppua.

Kolmannessa erässä Helsingin tahti hieman hiipui ja vieraat onnistuivat maalinteossa vain kerran. Myös kotijoukkue onnistui kerran (Sonja Hyökyvaara).

Neljäs erä oli jälleen runsasmaalinen, vieraat tuulettivat kolmesti, kotijoukkue kahdesti. Helsingin pistenikkareina häärivät tänään Minka Tiihonen ja Jenna Hakkarainen tehoin 2+3 sekä Meeri Lonka tehoin 2+2. Lisäksi maalimerkintöjä kirjauttivat Karola Kosunen, Taru Hämäläinen, Milla Juusela, Veera Hakonen, Helmi Laivuori, Moona Passila ja Kia Erkkilä. Ilveksen maaleista viimeisessä erässä vastasivat Petra Hyökyvaara ja Neea Turunen. Lopputulos Tampereella 5-14.

Ottelun jälkeen Helsingin Meeri Lonka ja Karola Kosunen näkivät oman joukkueen pelin aaltoilleen tunnelmaltaan hilpeästä leppoisaan, jolloin esim. kolmannen erän viimeistely oli tehotonta.

 

Ottelut sunnuntaina 14.2.

SM-jatkosarja
Kiekko-Espoo-LL-89, klo 12.45, Tapiolan harjoitusjäähalli – ottelu näytetään suorana Ringette LIVE:ssä
NoU Ringette – Blue Rings, klo 14.00, Nokian jäähalli
Lahti Ringette – RNK Flyers, klo 13.30, SOL Areena Lahti

SM-karsintasarja
Helsinki – Jyske, klo 12.00, Malmin jäähalli
Haukat – Ilves, klo 13.30, Järvenpään jäähalli

 

Kaikki tulokset ja tilastot tulospalvelussa https://ringette.torneopal.fi/