Kärkikolmikko vahvistaa asemiaan - päivän voitot Nokialle, Espooseen ja Lapinlahdelle

20.02.2021 20:56

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Timo Kupiainen

 

SM-sarjassa pelattiin tänään kolme ottelua ja päivän voitot meni sarjassa kolmea ensimmäistä sijaa hallitseville LL-89:lle, NoU:lle ja Kiekko-Espoolle. Karsintasarjassa otteluita käytiin kaksi ja voitot menivät Ilvekselle ja Haukoille. Ykkössarjan päivän ainoasta ottelusta voittajaksi nousi tiukassa kamppailussa NSR Nurmijärveltä. 

LL-89 Say Cheeselle murskavoitto Blue Ringsistä

Lapinlahden joukkue otti jälleen kerran voiton, kun tänään vastassa oli tuusulalainen Blue Rings. Runsasmaalinen ottelu päättyi vierasjoukkueen voittoon numeroin 6-13. 

- Lähdimme peliin hyvällä fiiliksellä, mutta pelistä tuli rikkonaista useiden jäähyjen takia, Blue Ringsin parhaaksi pelaajaksi ottelusta valittu Iina Kupiainen kertoo ottelun jälkeen. Blue Ringsille vihellettiin ottelussa kahdeksan jäähyä ja vieraat rankaisivat ylivoimalla viidesti. 

Vieraat pääsivät ensimmäisessä erässä karkaamaan kolmen maalin johtoasemaan ja kiritys vain jatkui toisessa erässä. Myös kotijoukkue sai toisessa erässä maalihanat auki ja pitkälle erätauolle lähdettiin vielä maltillisissa numeroissa 1-6. Kolmannessa erässä maalit menivät tasan, kun Blue Rings lähti kirimään Lapinlahtea. Kumpikin joukkue onnistui iskemään renkaan kolmesti maaliin. LL-89 onnistui viimeisessä erässä neljästi, kun Blue Rings iski renkaan maaliin enää kahdesti. 

Anne Pohjola kerrytti jälleen kunnioitettavan pistetilin viidellä maalilla ja kuudella syötöllä tehden jatkosarjan päivän parhaat tehot. Niina Piiroinen onnistui tehoin 4+6 ja hattutemppuun ylsi tänään myös Marjukka Virta tehoin 3+6. Minka Levander iski joukkueelleen tehot 1+1. 

Blue Ringsin Salla Naakka iski tänään tehot 2+2 ja Camilla Ojapalo ylsi myös kiitettäviin 2+1 tehoihin. Taru Heikkilä ja Elina Tahvanainen iskivät kumpainenkin renkaan verkkoon kertaalleen.

- Meillä oli paljon paikkoja tehdä maaleja, mutta vastustaja viimeisteli paremmin, Kupiainen viimeistelee. 

Marjukka Virta palkittiin ottelua ennen maagisesta 3000 tehopisteen rajan rikkomisesta. Virran palkitsi Ringetteliiton puheenjohtaja Markku Koli. 

NoU:lle voitto RNK:sta

NoU otti Raisiossa pelatussa ottelussa 4-6 voiton RNK Flyersistä. Ottelussa maaleja syntyi harvemmin, kuin Tuusulassa, mutta maalintekijöiden kirjo levittäytyi kummassakin joukkueessa tänään laajalle. 

RNK iski ottelun avausmaalin ensimmäisen erän alussa, mutta vierasjoukkue onnistui tasoittamaan ottelun jo muutamaa minuuttia myöhemmin. Toisen erän aikana Nokia pääsi karkaamaan kolmella osumallaan kahden maalin päähän, kun RNK onnistui erässä kertaalleen. Kolmannen erän jäätyä täysin maalittomaksi, iskivät molemmat joukkueet renkaan viimeisen viisitoista minuuttisen aikana maaliin kahdesti. 

- Pelattiin ehjät 60 minuuttia. Kovaa sai pelata. Pelattiin uhrautuvasti ja oman pään kautta. Mukava oli pelata Raisiota vastaan, Nokialla valmentajan roolissa näkynyt Kaisa Viren pohtii ottelua pelipäivän iltana. 

Kotijoukkueen neljästä maalista vastasi tänään Susanna Tapani, Marianna Kuiko, Reetta Nikkola ja Taru Kylä-Kaila. Nokian joukkueen Heidi Mattila ja Roosa Salonen onnistuivat tänään kumpikin kahdesti ja yhteen maaliin ylsi Jenni Linnamäki ja Elina Raesola. 

Kiekko-Espoolle pisteet kotiin Lahdesta

Kiekko-Espoo vei tänään Lahdesta pisteet kotiin, kun he voittivat ottelun numeroin 4-6. Ottelun ensimmäisessä erässä nähtiin vain yksi espoolaisten maali, kun kumpikin joukkue käynnisteli koneitaan melko pitkään. 

- Meiltä nähtiin hyvää koko kentän puolustamista kolme erää ja hienoja maaleja. Viimeisessä erässä ote hiukan herpaantui, vastustaja pelasi loppuun asti ja tasoitti lulkemia, pohtii Kiekko-Espoon päävalmentaja Eevi Kaasinen ottelun jälkeen. Kiekko-Espoo hallitsi ottelun kolmea ensimmäistä erää, mutta Lahti pääsi viimeisessä erässä vieraittensa niskan päälle. 

Kiekko-Espoo pääsi toisessa erässä niskan päälle ja Iiris Pitko ja Maija Väyrynen iskivät joukkueelle kolme maalia erän aikana, taaten Kiekko-Espoolle neljän maalin johtoaseman, kun lähdettiin pitkälle erätauolle. Lahti onnistui tekemään joukkueen avausmaalin kolmannessa erässä, mutta erä meni vielä Kiekko-Espoolle, joka iski renkaan maalin kahdesti erän aikana. 

Viimeinen erä kääntyi täysin Lahden hallitsemaksi ja erä menikin kotijoukkueelle. Lahtelaiset iskivät renkaan viimeisessä erässä maaliin kolmesti ja joukkue hyödynsi tehokkaasti espoolaisten nukahdukset. Lahti näytti viimeisessä erässä kyntensä, mutta Kiekko-Espoon aiemmissa erissä luoma maaliero oli liikaa kotijoukkueelle, jonka kiri jäi tänään lyhyeksi. 

- Viimeinen erä oli meiltä hyvää taistelua, Lahden Hennariikka Vuotilainen kertoo pelin jälkeen, hyviä elementtejä oli ekoissa erissäkin, mutta viimeistely ei onnistunut, Voutilainen kiteyttää. 

- Sitten vaihdettiin vähän taktiikkaa ja se tuotti tulosta. Harmi vaan, että olisi tarvittu vielä yksi erä lisää siihen, että tuo kiri olisi riittänyt, Voutilainen viittaa neljännen erän tapahtumiin ja kertoo, että rengas liikkui hyvin ottelun loppupuolella.

Lahti kohtaa huomenna sarjan kolmatta sijaa pitävän LL-89:n kotiottelussa ja maalintekoa painotetaankin huomenna.

- Huomiseksi pitää parantaa maalintekoa. Kyllä se on mukavampi pitkin peliä niitä käsiä nostaa kattoon eikä vasta viimeisessä erässä, Voutilainen kiteyttää ottelun jälkeisiä tunnelmia. 

Kiekko-Espoon maaleista vastasi Maija Väyrynen tehoin 4+1, Iiris Pitko tehoin 1+1 ja Riikka Sjögren tehoin 1+0. Lahden Hennariikka Voutilainen iski tehot 2+1 ja Ida Suokas ja Essi Sarmala onnistuivat kumpikin kertaalleen maalinteossa. 

Haukat ja Ilves voitokkaita karsintasarjassa

Ilves vei Jyskeestä tänään voiton numeroin 2-4. Vierasjoukkue pääsi johtoon ensimmäisessä erässä, kun Ilves iski ottelun avausmaalin ajassa 6:20. Toinen erä jäi maalittomaksi ja seuraavaa osumaa odotettiinkin aina kolmannen erän alkuun asti. Kolmannen erän alkamisesta oli kulunut vain 28 sekuntia, kun Ilves iski kahden maalin johtoasemaan. Puolisen minuuttia myöhemmin myös Jyske sai maalihanat auki ja iski renkaan verkkoon. 

Ilves piti johdosta kiinni myös kolmannessa erässä, iskien renkaan maaliin kahdesti, kun Jyske viimeisteli renkaan verkkoon vain kertaalleen. 

Ilves lähti viikonloppuun uudella sisulla, kun vastaan luisteli joukkueelle täysin uusi tuttavuus, eli Jyskeen joukkue. Joukkueet kohtasivat tänään ensimmäistä kertaa. 

- Hyvän valmistautumisen johdosta saimme hyvän alun peliin ja peli oli hyvin tasaista vääntöä täydet 60 minuuttia, Ilveksen Lotta Kujala kertoo ottelun jälkeisenä iltana. 

- Taistelimme joukkueena jokaisesta renkaasta loppuun asti, mikä tuotti tulosta. Joukkueemme parhaana pelaajana palkittiin ansaitusti Siiri Uusitalo, joka veti pidemmän korren maalivahtien kamppailussa, Kujala kiteyttää ottelun kulkua. Uusitalo pysäytti tänään renkaan peräti 30 kertaa, kun rengas pääsi vain kahdesti maaliin saakka. 

Myös Haukat ja VG-62 pelasivat osallaan varsin vähämaaliset ottelut, kun Järvenpään Haukat vei naantalilaisista voiton numeroin 5-2. Ensimmäinen erä meni vierasjoukkueelle, kun VG taiteili kahden maalin etumatkan kolmessa minuutissa. Toisessa erässä kotijoukkue aloitti kirin kaventamalla ottelun yhteen kahteen ja pitkän erätauon jälkeen ottelu kääntyi Haukkojen eduksi. Kotijoukkue iski renkaan verkkoon kahdesti sekä kolmannessa, että neljännessä erässä. 

Haukkojen maalit jakautuivat neljälle pelaajalle ja joukkueen maaleista vastasi tänään Nanette Valtanen, Iida Lehtonen, Pinja Alanko ja Vera Paaso. VG:n maalit tänään kynäili Nea Nieminen ja Nea Pelletvuori. 

Ykkössarjan pisteet Nurmijärvelle

Ykkössarjan ainoassa ottelussa toisensa kohtasi tänään LuKi-82 ja NSR. Voitto Luvialla pelatusta ottelusta meni NSR:lle numeroin 1-3. 

- Peli meni todella hyvin ja suunnitellusti, ollaan treenattu tiettyjä asioita kovaa ja tänään se näkyi pelissä - oltiin kovempia maalineduspelaamisessa ja viimeistelyssä, NSR:n maalivahti Kaisa Juntunen pohtii päivän ottelua. 

Anniina Kemppainen iski ottelun avausmaalin ensimmäisessä erässä vieden NSR:n johtoon. Toinen erä jäi maalittomaksi ja seuraavaa maalia jouduttiin tasaisessa ottelussa odottaa aina kolmannen erän loppuun. Kemppainen iski toisen maalin kolmannen erän viimeisellä kolmanneksella ja LuKi-82 kavensi pikaisesti. Viimeisessä erässä NSR pääsi pelaamaan ylivoimalla ja Kemppainen pääsi hyödyntämään tilanteen viimeistellen hattutempun. 

- Onnistuttiin kaikki omilla tonteillamme ja jaksoimme painaa tiukkaa peliä aina loppuun asti. Seuraavaan peliin pitää harjoitella pelin rauhoittamista johtoasemassa pelatessa, tänään meni paikoitellen flipperin peluuksi, Juntunen kiteyttää ajatukset pelin jälkeen. 

Kemppaisen ollessa vastuussa NSR:n maaleista, oli LuKi:n maalin takana tänään Milla Rantanen. 

Tulevat ottelut

Sunnuntai 21.2.

SM-jatkosarja

Blue Rings - RNK Flyers, Tuusulan jäähalli 1, klo 12:30

Kiekko-Espoo - NoU Ringette, Tapiolan harjoitusjäähalli, klo 13:45

Lahti - LL-89, SOL Areena Lahti, klo 16:00

SM-karsintasarja

Jyske - Helsinki, Laitilan jäähalli, klo 14:00

Ilves - VG-62, Tesoman jäähalli, klo 12:00

Ykkössarja 

FoPS - Lukko, Forssan jäähalli 1, klo 12:30

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=ringette2020&sarja=NSM