NoU kaatoi Kiekko-Espoon toistamiseen - jatkaa sarjan kärkipaikalla!

21.02.2021 18:38

 

RNK:lle voitto Blue Ringsistä

RNK siirtyi ensimmäisessä erässä yhden maalin johtoasemaan, kun Susanna Tapani iski ottelun avausmaalin verkkoon. Toinen erä jäi yhtälailla raisiolaisten yhteen maaliin, kun Petra Ojaranta iski vierasjoukkueen 2-0 johtoon. 

Pitkältä erätauolta palattiin räväkästi, kun RNK saatteli kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla renkaan verkkoon. Kolmannessa erässä myös Blue Rings sai maalihanat auki ja teki kaksi maalia muutamassa minuutissa kirien ottelun kahteen kolmeen. RNK iski erän loppupuolella kuitenkin kahdesti, venyttäen johtoaan jo kahteen viiteen. Neljännessä erässä nähtiin enää yksi maali, kun RNK sinetöi ottelun lopputuloksen Tapanin osumalla. 

- Puolustuspään pelaaminen oli tänään hyvää ja jaksettiin kärsivällisesti puolustaa. Hyökkäyspään pelaamisessa on vielä parannettavaa tulevaa viikonloppua ajatellen, RNK:n maalivahtivalmentaja Marius Valtonen kiteyttää tunnelmat päivän ottelusta. 

Susanna Tapani loihti tänään hattutempun ja Reetta Nikkola, Marianna Kuiko ja Petra Ojaranta tekivät kukin maalin naiseen. Milja Veilo, Iina Kupiainen ja Salla Naakka olivat tänään Blue Ringsin kolmen maalin takana. 

NoU kaatoi Kiekko-Espoon toistamiseen

Nokia otti Kiekko-Espoosta jatkosarjan toisen voiton numeroin 4-7. Kiekko-Espoo iski nopealla nousulla heti ensimmäisen erän alkuun, kun Luana Perez luisteli renkaan vetopaikalle ja siitä maaliin. Muutaman minuutin sisään kotijoukkue siirtyi kahden maalin johtoasemaan, mutta Nokia onnistui kaventamaan ennen erän loppua. 

- Me aloitettiin peli vahvasti, hallittiin rengasta ja sitä kautta kenttätapahtumia. Nokia pystyi parantamaan omaa suoritustaan pelin aikana ja oli lopulta renkaan kanssa fiksumpi joukkue. Me tehtiin tänään liikaa huolimattomia ratkaisuja, jotka kostautuivat, summaa Kiekko-Espoon maalivahtivalmentaja Aura Lehtonen.

Toinen erä alkoi nokialaisten tykityksellä, joka päättyi vieraiden tasoitusmaaliin. Kiekko-Espoo siirtyi toisen erän puolen välin paikkeilla jälleen johtoon Maija Väyrysen kynäilystä, mutta Nokia tuli pian jälleen tasoihin, kun Kati Koskelin pääsi yksin läpi maalille espoolaisten keskialueen nukahduksesta. Nokia tuli ohi emännistään, kun tuomari nosti käden jäähyn merkiksi ja NoU pääsi pyörittämään hyökkäystä neljällä kolmea vastaan, viimeistellen neljännen maalin ajassa 28:02.

NoU aloitti myös kolmannen erän räväkästi ja iski renkaan maaliin kun erää oli pelattu vasta puolitoista minuuttia. Kolmen maalin johtoasemaan Nokia siirtyi erän viimeisillä sekunneilla, kun Kaisa Hurske iski renkaan verkkoon. Nokia jatkoi kirittämistä myös neljännessä erässä ja siirtyi Elina Raesolan kudista 3-7 johtoasemaan. Kiekko-Espoo kavensi kymmenennen minuutin kohdalla, kun Väyrynen onnistui katkaisemaan maalivahdin avauksen suoraan maalin eteen. Kiihkeä taistelu jatkui loppuun saakka, mutta Kiekko-Espoo ei pystynyt kirimään ja joutui taipumaan Nokialle toistamiseen jatkosarjassa. 

- Alkuhäsellyksen jälkeen saatiin paketti onneksi pian kasaan. Tiedettiin, että täältä noustaan. Tänään saatiin peli toimimaan myös siirretyn rangaistuksen aikana. Ensi viikonloppuna jatketaan tiukalla puolustuksella, Nokian Kaisa Katajisto ja Kati Koskelin pohtivat yhdessä pelin jälkeen. 

Nokian maaleista vastasi Roosa Salonen ja Kati Koskelin kumpikin tehoin 2+1 ja yhteen maaliin ylsi Mette Nurminen, Elina Raesola ja Kaisa Hurske. Kiekko-Espoon Maija Väyrynen iski niin ikään tehot 2+1 ja yhden maalin onnistui tekemään Luana Perez ja Tanja Ahonen

Lapinlahdelle jälleen maalirikas voitto

Lahti kaatui toistamiseen kotonaan, kun Lapinlahti otti emännistään 6-13 voiton tämän päiväisessä ottelussa. Vieraat pistivät renkaan liikkeelle ja verkon soimaan urakalla, kun rengas upposi Lahden maaliin kuudesti ensimmäisessä erässä. Lahti kavensi erän viimeisellä minuutilla, mutta Lapinlahden hallinta jatkui toiseen erään. Vieraat rankaisivat erän alussa ylivoimalla, minkä jälkeen maaleja syntyi vielä kaksi lapinlahtelaisten mailoista ennen kuin ottelun puoliväli saavutettiin. 

Lahti onnistui kaventamaan ylivoimalla heti kolmannen erän alussa, mutta myös LL-89 jatkoi maali-iloittelua ja teki erässä kolme maalia. Lahti iski erän loppuun kolmannen kavennusmaalin ja neljättä erää kohti lähdettiin 3-12 numeroissa. LL-89 iski maalin heti neljännen erän ensimmäisellä minuutilla, mikä jälkeen Lahti pääsi iskuun ja upotti renkaan verkkoon kolmesti. Lapinlahden ottelun aikana luoma johtoasema oli kuitenkin sen verran iso, ettei Lahti päässyt lähelle samoja numeroita. 

- Peli meni hyvin, tuhlailtiin paljon paikkoja, mutta rutiinivoitto, Lapinlahden Essi Vanhala kertaa ottelun jälkeen, onnistumisena, että pystyttiin pitämään kolme erää omaa peliä, lopussa vähän hurlumheitä, kun peli oli jo selvä. Mieli kirkkaana ja jalka raikkaana seuraavaan viikonloppuun, Vanhala letkauttaa. 

LL-89:n Anne Pohjola oli jälleen liekeissä 5+6 tehoillaan. Niina Piiroinen viimeisteli myös vaikuttavat 4+3 tehot ja vastikään 3000 tehopisteen rajan ylittänyt Marjukka Virta tehot 3+4. Minka Levander ylsi tänään tehoihin 1+2. Lahden maaleista vastasi Tanja Eloranta neljällä osumalla ja Krista Lanteri ja Ida Suokas kumpikin yhdellä maalilla. Lisäksi ottelussa palkittiin Lapinlahden maalilla urakoinut Tiina Tenhunen 300 SM-sarjaottelun rajapyykin ylittämisestä. 

VG-62 taipui Ilveksen edessä

Ilves voitti VG-62:n päivän ensimmäisessä karsintasarjan ottelussa tiukalla maalierolla 6-5. 

- Eilisestä saatiin hyvä fiilis tämän päivän peliin. VG tuli vastaan jo kolmatta kertaa lyhyen ajan sisään. Pelin alku oli aika tahmeaa ja jäätiin vastustajan vauhtiin. Peli oli kuitenkin koko ajan meidän hallussa ja saatiin tarvittavat maalit, Ilveksen Petra Hyökyvaara pohtii ottelun jälkeen, hyvä fiilis jäi viikonlopusta, tärkeät neljä pistettä taskussa, Hyökyvaara viimeistelee. 

Ottelun ensimmäisessä erässä nähtiin jo useampi maali heti ensimetreillä ja kumpikin joukkue pääsi iskemään renkaan maaliin kahdesti. Toisessa erässä Ilves lähti kasvattamaan maalieroa ja kahden kotijoukkueen osuman jälkeen pitkälle erätauolle lähdettiin Ilveksen 4-2 johtoasemassa. 

Ottelun kolmas erä meni naantalilaisille, kun VG pääsi maalintekoon kahdesti ja tasoitti ottelun neljään neljään. VG pääsi neljännessä erässä pelaamaan heti alkuun ylivoimalla ja joukkue siirtyi vain parin minuutin jälkeen johtoon. Ilves ei kuitenkaan luovuttanut ja kotijoukkue kiri erän loppuun mennessä tasoihin ja yhdellä maalilla ohi vieraistaan. 

Ilveksen maaleista vastasi tänään Luna Reunanen tehoin 3+1, Neea Turunen tehoin 2+2 ja Emilia Salonen tehoin 1+0. VG:n maalit teki Nelli Lehtinen (2+0), Viivi Väätänen (1+1), Melina Väriparta (1+0) ja Eerika Viro (1+0).  

- Tänään jäätävän hyvä peli ja valitettavasti marginaaleissa kääntyi taas vastustajalle. Vielä on onneksi tsäänssi kääntää, mutta voitot olisi tehnyt aika nannaa, VG:n joukkueen yhdessä räätälöimässä viestissä sanottiin. 

Helsingille tiukka voitto Jyskeestä

Helsinki otti tänään vieraissa Jyskeestä tasaisessa ottelussa 3-4 voiton. 

- Tämän päivän peli oli meiltä suuri parannus verraten kahteen edelliseen, Jyskeen kapteeni Fanni Elo kertoo ottelun jälkeen. 

Jyskeen ja Helsingin välinen kamppailu alkoi melko rauhallisesti ja ensimmäiset maalit nähtiin vasta toisessa erässä, kun Helsinki saatteli renkaan maaliin kahdesti. Muuten erä jäi maalittomaksi ja pitkälle erätauolle lähdettiin Helsingin 0-2 johtoasemassa. 

Jyske avasi kolmannen erän räväkästi ja iski renkaan maaliin ennen puolen minuutin merkkiä kaventaen ottelun yhteen kahteen. Helsinki pääsi jälleen kahden maalin johtoasemaan kolmannen erän puolenvälin jälkeen. Vierasjoukkue otti jälleen etumatkaa Jyskeeseen viimeisen erän alussa ja peli siirtyi yhteen neljään. Pian Jyske kavensi jälleen kahteen neljään ja nousi erän puolen välin jälkeen enää yhden maalin päähän vieraistaan, mutta kiri jäi tänään lyhyeksi ja Helsinki vei pisteet mukanaan.  

- Taistelutahtoa löytyi koko pelin ajan ja saatiin luotua todella hyviä maalipaikkoja, jotka jatkossa hyödynnämme paremmin, Elo arvioi, pientä hienosäätöä tarvitaan myös syöttöjen kanssa, jottei huonoja syöttöjä tai epäonnistumisia kiinniottamisissa tulisi.

- Seuraavaan peliin parannetaan viimeistelyä ja aletaan laittaa paikoista sisään. Joukkueena huolehditaan myös siitä, ettei vastustaja pääse omaan päähän helposti pitkän hyökkäyspään pyörityksen jälkeen, Elo lupailee jatkoa ajatellen. 

Teresa Tapani teki tänään kaksi Jyskeen maaleista ja Fanni Elo löi renkaan verkkoon kertaalleen. Helsingin maalit jakautuivat laajalle, kun neljä pelaajaa pisti verkon heilumaan. Maalintekijät tänään olivat Karola Kosunen, Helmi Laivuori, Jenna Hakkarainen ja Minka Tiihonen

Lukolle ykkössarjan ensimmäiset pisteet Forssasta

Forssassa päästiin myös jo ensimmäisessä erässä maalien makuun, kun Lukko avasi ottelun maalitilin jo kolmannella peliminuutilla. Kotijoukkue onnistui kuitenkin tasoittamaan varsin pian ja kymmenen minuutin paikkeilla forssalaiset siirtyivät johtoon. 

Toisen erän alku oli Lukolle suosiollinen ja vierasjoukkue tuli tasoihin ja ohi kahdella maalilla, kun joukkue onnistui maalinteossa kolmesti vain noin kahden minuutin aikana. Erän puolivälin jälkeen oli forssalaisten vuoro tehtailla maaleja, kun kotijoukkue iski niin ikään lyhyen ajan sisään kolme maalia. Summerin soittaessa ottelun puolivälin merkiksi, oli taululla lukemat 5-4 FoPS:n hyväksi. Kolmas erä kääntyi jälleen Lukon hyväksi. FoPS meni ensin ylivoimalla viidellä kolmea vastaan kahden maalin johtoon, mutta Lukko käänsi erän hyväkseen neljällä maalilla, joista yksi tehtailtiin alivoimalla. 

Neljännessä erässä pisteiden tykitys pysähtyi ja FoPS:n ollessa kahden maalin tappioasemassa vielä erän lopussa, ottivat forssalaiset maalivahdin pois ja kuudennen kenttäpelaajan tilalle. Maalia kotijoukkue ei kuitenkaan onnistunut tekemään, mutta Lukko onnistui tekemään vielä yhdeksännen maalin tyhjiin viimeisellä peliminuutilla. 

Ottelu oli Lukon kapteeniston mukaan tasainen loppuun asti, mutta Lukko onnistui kolmannessa erässä luomaan parin maalin johdon ja pitämään pelin loppuun asti kasassa. 

- Hieno taistelu hyvällä fiiliksellä, Lukon Alisa Neuvonen ja Veera Mäntynen tuumaavat yksissä mielin, voitto tuntuu hyvältä pikkuisen tappioputken jälkeen, kapteenisto viimeistelee.

FoPS:n maaleista neljä tänään teki Linda Mikkola. Iina Pohjolainen ja Katja Laakso tekivät kumpikin yhden maalin ottelussa. Lukon Alisa Neuvoselle kirjattiin tänään yhtälailla neljä maalia, Senni Komulainen ja Taru Salonen iskivät renkaan verkkoon kahdesti ja Meri Ruuska kertaalleen.

 

Linkki tulospalveluun: https://ringette.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=ringette2020&sarja=NSM