Sarjakärjet vahvistivat asemiaan, Lapinlahdelle tärkeä voitto Kiekko-Espoosta

27.02.2021 19:45

Nokia vahvisti voitollaan paikkansa ringeten SM-jatkosarjan kärjessä ja Lapinlahti tiukensi otettaan kakkospaikasta. SM-karsintasarjassa Helsinki jatkaa piikkipaikalla selkeällä voitolla Ilveksestä. Ykkössarjassa Lukko oli lähellä yllättää Luvian.

SM-jatkosarja

RNK:lle tärkeät pisteet kotikaukalosta

Raisiossa vastakkain olivat RNK ja Lahti. Kotijoukkue aloitti maalinteon ylivoimalla, kun Reetta Nikkola osui tolppien väliin ajassa 4.59. Lahti tuli kuitenkin melko pian sen jälkeen tasoihin Tanja Elorannan maalilla. RNK:n Marianna Kuiko kuittasi joukkueensa kuitenkin johtoon jo heti seuraavassa vaihdossa, ja Susanna Tapani lisäsi johtoa vielä juuri ennen ensimmäisen neljänneksen päätöstä. Toinen erä pelattiin RNK:n komennossa, kun joukkue viimeisteli neljä maalia Lahden onnistuessa kahdesti.

Ottelun jälkimmäisellä puoliskolla Lahti pääsi selvästi peliin mukaan ja kolmas erä olikin erittäin tiivistä taistelua kummankin joukkueen onnistuessa maalinteossa kahdesti. Viimeisessä erässä nähtiin yksi maali, josta vastasi RNK:n Susanna Tapani. Näin RNK vei runsasmaalisesta ottelusta pisteet maalein 10–5. Joukkueidensa tehokkaimpina kunnostautuivat Susanna Tapani (6+4=10) ja Tanja Eloranta (2+2=4).

”Hajanainen peli, mutta hoidettiin pisteet kotiin. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla, mikä on hyvä tulevia pleijareita varten. Huomenna vastassa on Lapinlahti ja pisteistä on varmasti luvassa tiukempaa taistelua”, luonnehti ottelua RNK:n Taru Kylä-Kaila.

”Hyvällä ja vapautuneella fiiliksellä lähdettiin pelaamaan. Alku oli takkuista ja viimeistely puuttui. Kahdessa viimeisessä erässä pystyimme nostamaan tasoa, mutta se ei riittänyt. Omalta osalta torjuntoja kertyi ihan hyvin. Alussa vähän jännitti. Hyvä tsemppi joukkueella oli koko pelin ajan ja yritystä loppuun saakka, analysoi Lahden maalivahti Ella Salomaa.

NoU haki voiton Tuusulasta

Blue Ringsillä oli lauantaina mahdollisuus hankkia jatkosarjan ensimmäinen voitto sarjan piikkipaikkaa pitävästä Nokiasta. Ottelu käynnistyi kuitenkin vierailijoiden komennossa, kun Nokia siirtyi ottelussa johtoon vajaan neljän minuutin pelin jälkeen Kati Koskelinin maalilla. Kunnolla maalien makuun päästiin kuitenkin vasta toisessa erässä, kun Koskelin viimeisteli ensin päivän toisen osumansa ylivoimalla. Tämän jälkeen Elina Raesola ampui tuikkasi renkaan kahdesti Blue Ringsin verkkoon. Erän lopussa Blue Ringsin Elina Tahvanainen onnistui avaamaan myös kotijoukkueen maalitilin.

Kolmannessa erässä kotijoukkue pystyi laittamaan vierailijoille hyvin kampoihin, mutta siitä huolimatta Nokia sai tehtyä kaksi lisämaalia Blue Ringsin yhtä täysosumaa vastaan. Ennen viimeistä erää taululla olivat lukemat 6–2 Nokian hyväksi. Viimeinen erä ei tuonut muutosta voimasuhteisiin, vaikka muutama maali vielä nähtiinkin. Näin jaossa olleet kaksi pistettä matkasivat Nokialle maalein 9–3. Ottelun tehokkaimpina häärivät Nokian Kati Koskelin ja Elina Raesola, jotka kummatkin taiteilivat tehot 3+2=5.

”Ensimmäinen puolikas oli tasaista vääntöä ja kumpikin joukkue onnistui karvauksessa ja katkoissa, ja peli liikkui päästä päähän. Vastustaja kuitenkin rokotti varmalla renkaan liikuttamisella meidän päähän yhdeksän kertaa, emmekä me saaneet maalipaikoista sisään”, pohti Blue Ringsin Annika Haara.

"Pelin alussa lähdettiin ehkä turhaan vastustajan höntyilyyn mukaan, jolloin peli oli aika päästä-päähän-meininkiä. Hukattiin turhaan helppoja renkaita. Pelin edetessä saatiin parempi ote hienoilla karvauksilla ja 1-1-tilanteiden voitoilla. Pelin onnistujia oli ehdottomasti Oona varmoilla otteilla tolppien välissä, Kati hyvällä karvauksella ja Epu hienoilla maaleilla ja syöttöpelillä", luonnehti Nokian Jenni Linnamäki.

Lapinlahdelle makea kotivoitto

Lapinlahdella pelattiin pisteiden valossa lauantain kiinnostavin ottelu, kun vastakkain olivat Lapinlahti ja Kiekko-Espoo. Ennen peliä joukkueiden välinen ero sarjataulukossa oli yksi piste ja panoksena kotietu kevään pudotuspeleihin. Kutkuttava ennakkoasetelma näkyi myös kaukalossa ensi minuuteista lähtien.

Kiekko-Espoo siirtyi ottelussa johtoon ajassa 1.43, kun Tanja Ahonen onnistui maalinteossa ylivoimalla. Tämän jälkeen ottelu jatkui tasaisena, mutta seuraava maali nähtiin vasta erän loppupuolella, kun Lapinlahden Marjukka Virta tasoitti pelin. Tämän jälkeen Katariina Kurikko siirsi Espoon jälleen johtoon, mutta Anne Pohjola tasasi lukemat vielä ennen erän päätöstä.

Toisesta erästä muodostui Lapinlahden Niina Piiroisen show, sillä hän viimeisteli erässä kolme maalia. Kiekko-Espoo ei pystynyt vastaamaan Lapinlahden rynnistykseen riittävän hyvin ja näin pitkälle erätauolle siirryttiin jännittävässä tilanteessa 6–4 Lapinlahden hyväksi.

Kolmas erä oli jälleen erittäin tasainen molempien joukkueiden onnistuessa maalinteossa kertaalleen. Neljännessä erässä Lapinlahti meni kuitenkin menojaan, eikä Espoo löytänyt avaimia tehokkaiden hyökkäyksien pysäyttämiseen. Näin Lapinlahti vahvisti asemiaan SM-jatkosarjan kakkospaikalla voittamalla ottelun maalein 10–6. Joukkueiden tehokkaimpina kunnostautuivat Anne Pohjola (3+6=9), Katariina Kurikko (2+2=4) ja Maija Väyrynen (1+3=4).

”Vähän nihkeä alku ja Espoo meni johtoon. Alun jälkeen saatiin oma paketti kasaan ja tärkeät pisteet meille. Hyvillä mielin kohti huomista”, kommentoi joukkueensa parhaana palkittu Lapinlahden Niina Piiroinen.

”Alku oli tasaista, mutta Lapparit pääsivät lopulta kuitenkin niskan päälle ja saivat pitkillä pyörityksillä tapettua meidän peliä varsinkin toisessa erässä. Toisessa erässä Niina Piiroinen sai tehtyä kolme melkein identtistä maalia leftin kulmalta. Kolmannessa erässä saimme tehtyä ryhtiliikkeen ja palasimme sisuuntuneina ottelun jälkimmäiselle puoliskolle. Saimme siirrettyä paineen Lapinlahden päähän, mutta emme ihan saaneet etumatkaa kiinni. Lopussa peli sitten repsahti kotijoukkueelle”, analysoi Espoon parhaana palkittu Katariina Kurikko.

SM-karsintasarja

Haukat ja Jyske tasasivat pisteet

SM-karsintasarjassa nähtiin ringetessä harvinaisen vähämaalinen ja tasainen ottelu, jossa vastakkain olivat Järvenpään Haukat ja Laitilan Jyske. Molemmille joukkueille lisäpisteet olivat jatkon kannalta erittäin tarpeelliset, joten siinä mielessä ottelun tasaisuus ei tullut yllätyksenä. Ottelu ehti vanheta toisen erän lopulle ennen kuin rengasta saatiin ensimmäisen kerran kaivella maalista. Täysosuman viimeistelijänä ajassa 28.46 toimi Haukkojen Vera Paaso.

Kotijoukkue lisäsi johtoa heti kolmannen erän alussa, kun Iina Kulmala onnistui ohittamaan Jyskeen Maria Perkkolan. Tämän jälkeen Laitila ryhdistäytyi ja tuli tasoihin Fanni Elon kahdella täysosumalla. Ottelun neljännessä erässä molemmat joukkueet jahtasivat vimmatusti voittomaalia, mutta sitä ei kuitenkaan kumpikaan saanut aikaan. Näin pisteet jaettiin lukemin 2–2.

”Tiedettiin, että Jyske karvaa kovaa useammalla pelaajalla ja rengas pitää saada nopeasti liikkeelle. Tässä onnistuttiin pääsääntöisesti hyvin. Oltiin vaarallisia hyökkäyspäässä varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä, ja aktiivinen puolustus tuotti tulosta. Jatkossa pitää pystyä pelaamaan aktiivisesti ja vahvasti koko 60 minuuttia ja renkaasta täytyy pitää parempaa huolta”, pohti Haukkojen kapteeni Iida Lehtonen.

"Haukat-ottelu oli alusta saakka meille vaikea peli ja alkutahmeus jatkui aika lailla pelin puoleen väliin saakka. Joukkueena tiedostettiin, että tärkeät pisteet on jaossa. Jos selvistä maalipaikoista oltaisiin pistetty sisään paremmalla prosentilla, niin kaksi pistettä olisi saatu kotiin. Rengas pomppi tänään päästä päähän eikä ihan päästy omalle tasolle pelin missään vaiheessa. Meiltä oli myös neljäsosa joukkueesta pois, niin se tietysti vaikutti moneen asiaan. Ensi viikolla saamme kaikki pelaajat mukaan, joten pystymme varmasti laajemmalla rintamalla parantamaan peliä tulevissa otteluissa. Ensi viikolla on tärkeät pelit tiedossa ja niihin täytyy lähteä alusta saakka täysillä. Vielä jatkoa varten hiotaan kuviot kuntoon, tarkennetaan sihtiä ja sen myötä pistetään verkot tötterölle", summasi Laitilan Fanni Elo.

Helsinki varmisteli sijoitustaan SM-karsintasarjan kärjessä

Vuosaaren jäähallissa pelattiin SM-karsintasarjan kärkikamppailu Helsinki–Ilves. Ottelu ratkesi jo kahden ensimmäisen erän aikana, jolloin ote pelistä oli selkeästi kotijoukkueella. Ensimmäinen maali syntyi Helsingin Veera Hakosen mailasta ajassa 3.23. Toisen maalin viimeistelijänä toimi Jenna Hakkarainen ajassa 12.55. Toisessa erässä Helsinki onnistui edelleen maalinteossa terävästi Helmi Laivuoren yhdellä ja Minka Tiihosen kahdella täysosumalla. Hieman lohtua Ilvekselle toi joukkueen ensimmäisen maalin laukonut Sonja Hyökyvaara.

Ilves rynnisti Helsingin perään kahdessa jälkimmäisessä erässä, mutta takaa-ajo ei riittänyt kuromaan umpeen ottelun alussa kertynyttä maalieroa. Vaikka ottelun lopussa nähtiin tiukkaa taistelua ja komeita maaleja, vei Helsinki ottelun nimiinsä selkeästi maalein 9–5. Ottelun tehonaisena kunnostautui Minka Tiihonen (2+3=5).

”Lähdimme peliin hyvällä asenteella, mutta alku oli silti meille hieman nihkeä. Paransimme loppua kohti ja pitkän erätauon jälkeen kokoonpanon muutokset piristivät peliämme. Häviöstä huolimatta paransimme peliämme verrattuna viime kohtaamiseen Tesomalla”, analysoi Ilveksen Ilona Kumpulainen.

”Aloitimme vahvasti omalla pelillä ja se näkyi tulostaululla. Muutamista huolimattomuusvirheistä vastustaja rokotti, mutta onneksi saimme pelin kasaan ja pisteet kotiin”, totesi Helsingin kapteeni Ella Numminen ottelun päätteeksi.

Ykkössarja

NSR:lle selkeä voitto Forssasta

Forssan keskipäivässä kohtasivat FoPS ja NSR. Vierasjoukkue lähti otteluun hienoisena voittajasuosikkina, eikä itse ottelu tuonut tähän asetelmaan muutosta. Vieraat aloittivat maalinteon ajassa 9.58, kun Minna Ojapalo onnistui laukomaan renkaan maalin juuri ennen FoPS:n Jonna Virkin jäähyn päättymistä. Reilun puolen minuutin kuluttua edellisestä Anniina Kemppainen pyssytti lukemat 2–0:een. Forssa aloitti toisen erän terävästi Linda Mikkolan kaventaessa tilanteen 1–2:een, mutta erän lopussa NSR:n Nea Asumaan onnistui kuitenkin lisätä vieraiden johto jälleen kahteen maaliin. Näin ennen pitkää erätaukoa taululla olivat NSR:n 3–1-johtolukemat.

Kolmannessa erässä peli jatkui tasaisena ja siinä nähtiinkin vain yksi maali, joka syntyi Nea Asumaan tikusta. Neljännen erän alkupuolella NSR karkasi jo 5–1-johtoon, mutta FoPS ei antanut periksi. Ottelun lopussa joukkue onnistui tekemään vielä kaksi maalia, mutta NSR sai ne kuitenkin kuitattua. Näin peli päättyi NSR:n voittoon 7–3.  

”Peli meni hyvin. Viikon harjoittelu vastustajan pelityyliä vastaan tuotti tulosta ja maalipaikoista viimeisteltiin tehokkaasti. Kovuus kentän joka osa-alueella jäi vähän uupumaan”, luonnehti ottelua NSR:n Nea Asumaa.

Lukko lähellä jymy-yllätystä

Raumalla Lukko sai vastaansa paikallisvastustaja Luvian. Joukkueiden kohtaamiset ovat tällä kaudella olleet todella kiihkeitä, joten kipinöivää kamppailua oli myös nyt luvassa. Sarjan kärkipaikkaa pitävä Luvia meni ottelussa johtoon Sanni Koivusen alivoimamaalilla ja jatkoi menoaan Henna Remsun täysosumalla. Lukon Taru Salonen piti kuitenkin joukkueensa mukana pelissä kaventamalla tilanteen vielä ennen erän loppua. Toisessa erässä peli näytti jo ratkenneen, kun Luvia johti ennen erätaukoa ottelua maalein 6–1.

Erätauon jälkeen jäälle luisteli kuitenkin sisuuntunut kotijoukkue ja jäätyneehkö vieras ja urheilu näytti viehättävyyttään parhaimmillaan. Vaikka Luvia sai ensin tehtyä vielä yhden maalin, käynnisti Lukko sen jälkeen Senni Komulaisen johdolla hurjan takaa-ajon. Joukkue latoi erässä kolme maalia ja neljännessä erässä vielä kaksi, joista viimeinen kavennus syntyi niin ikään Komulaisen tikusta vajaat kaksi minuuttia ennen ottelun loppua. Ihan loppuun asti takaa-ajo ei kuitenkaan riittänyt ja näin Luvia vei pisteet mennessään maalein 7–6. Ottelun tehokkaimpina häärivät Luvian Sanni Koivunen (5+0=5) ja Katariina Niemi (0+5=5) ja Lukolta Iida Lehtinen (0+4=4) sekä Senni Komulainen (2+1=3).  

”Oma kauteni on ollut hieman hajanainen ja pienen poissaolon jälkeen olin jälleen takaisin kentällä ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella. Se hiukan jännitti. Vauhti oli kasvanut ja voitosta taisteltiin täysillä. Ensimmäiset kaksi erää olivat osaltamme hyviä: jokaisesta renkaasta taisteltiin täysillä ja omat paikat pelattiin hyvin. Erätauon aikana tapahtui jotain, eivätkä maalinteko ja puolustus enää toimineet meiltä. Kaikilta osin tuli selkeä tiputus. Lukko otti kiinni ja tilanne kävi jännittäväksi. Lopulta saatiin kuitenkin voitto. Peli oli suhteellisen siistiä eikä loukkaantumisiakaan sattunut. Jäähyiltä ei kuitenkaan pystytty välttymään. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin. Toivottavasti päästään loputkin pelit pelaamaan”, pohti LuKi:n Jemina Nurminen.

"Pelin hallinta oli meillä, mutta maalinteko vaatii joukkueelta edelleen monta paikkaa. Vastustaja oli omissa paikoissaan thokas. Positiivista oli nousu 1-7-tilanteesta 6-7-tilanteseen. Harmittavasti hyvä loppukiri ei riittänyt", kommentoi Lukon valmentaja Johanna Sarasmäki.

Kierrosten lopputulokset lauantaina 27.2.2021

SM-jatkosarja

la 27.2. RNK Flyers – Lahti Ringette 10–5 (3–1, 4–2, 2–2, 1–0)

la 27.2. Blue Rings – NoU Ringette 3–9 (0–1, 1–3, 1–2, 1–3)

la 27.2. LL-89 – Kiekko-Espoo 10–6 (2–2, 4–2, 1–1, 3–1)

SM-karsintasarja

la 27.2. Haukat – Jyske 2–2 (0–0, 1–0, 1–2, 0–0)

la 27.2. Helsinki – Ilves 9–5 (2–0, 3–1, 2–2, 2–2)

Ykkössarja

la 27.2. FoPS – NSR 3-7 (0–2, 1–1, 0–1, 2–3)

la 27.2. Lukko – LuKi-82 6–7 (1–3, 0-3, 3-1, 2-0)