Haastattelussa 300 SM-ottelun rajapyykin ylittänyt Tiina Tenhunen

04.03.2021 08:10

Kuva: Jouni Valkeeniemi / Pakkalan Mediatalo

Lapinlahden Tiina Tenhunen ylitti kunnioitettavan 300 SM-sarjaottelun rajapyykin Raisiossa 13.2.2021 ottelussa RNK Flyersia vastaan. Tavoitimme Tenhusen ja kyselimme hänen tunnelmiaan kyseisen merkkipaalun saavuttamisesta.

“Tietysti tuntui hyvältä ylittää tämä raja, onhan naisten sarjoissa kuitenkin tullut pelattua aina 1995 vuodesta lähtien. Matkan varrella olen pelannut useita vuosia myös Ykkössarjassa sekä pitänyt lähes kuuden vuoden pelitauon, niin vihdoin tämä ottelumäärä näki päivänvalon. Ja tietysti olen kiitollinen, että oma terveys on pysynyt hyvänä ja mahdollistanut tämän”, Tenhunen pohtii iloisena matkaansa ringeten parissa.

Tenhusen saavutuksesta tekee erityisen myös se, että nämä 300 SM-ottelua ovat kertyneet neljän eri vuosikymmenen aikana. Tenhunen pelasi ensimmäisen SM-sarjaottelunsa kasvattiseuransa Lahti Ringeten riveissä vuonna 1995 ollessaan vasta yläasteikäinen. Ensimmäiset SM-vuodet vierähtivät Lahdessa, minkä lisäksi hän on edustanut SM-sarjatasolla myös Tuusula Ringetteä ja Järvenpään Haukkoja. Tällä kaudella edessä oli kuitenkin ehkäpä jopa peliuran suurin muutos: usean vuoden kyselyn jälkeen kokenut maalivahti tarttui viimein Lapinlahden tarjoukseen ja siirtyi pelaamaan Lapinlahden joukkueeseen.

Suurimmiksi saavutuksikseen Tenhunen nostaa Ottawassa vuonna 2007 voitetun MM-kullan, minkä lisäksi "Tintti" on muun muassa saavuttanut SM-hopeaa sekä nostanut joukkueensa kahdesti SM-sarjaan. Mieleenpainuvimpia hetkiä on matkan varrella kertynyt niin paljon, että Tenhusen mukaan on mahdotonta nostaa yhtä muistoa ylitse muiden.

“Unohtumattomimpia hetkiä on useita: on mahtavia voittoja ja kitkeriä tappioita. Lisäksi perusarki joukkueen kanssa on myös aina ollut ainutlaatuista”, Tenhunen muistelee.

Kevään pudotuspelit lähestyvät kovaa vauhtia, ja playoffit ovat tunnetusti ringettepelaajan parasta aikaa. Tenhunen lähtee innoissaan metsästämään uransa ensimäistä SM-kultaa, mutta tulostavoitteiden sijasta Lapinlahden luottomaalivahti lähtee loppukauden peleihin ennen kaikkea nauttimaan pelaamisesta:

Henkilökohtainen tavoitteeni loppukaudelle on pelata joukkueen kanssa sitä kuuluisaa ‘kauden parasta peliä’ jokaisesta minuutista nauttien!”

Tenhusen edustaman Lapinlahden otteet jatkuvat tulevana lauantaina 6.3. Nokialla, jossa ratkotaan ei enempää eikä vähempää kuin SM-jatkosarjan kärkipaikka. Kärkikamppailu ja samalla jatkosarjan viimeinen ottelu alkaa kello 14:00.

Ottelun näet suorana Aamulehden verkkosivuilta. Livelähetys on lehden tilaajille ilmainen. Aamulehdellä on tällä hetkellä kampanjatarjous, jolla voit tehdä yhden kuukauden koetilauksen vain yhden euron hintaan! Tilauksen voit tehdä täältä.