Ringeten täyteinen viikko käynnissä ja viikonloppuna saamme nauttia taas peleistä

15.10.2021 11:00

Kuva: Timo Kupiainen

Maalivahdeilla on pelissä myös tärkeä rooli. Tänään olemme saaneet esittelyvuoroon VG-&2 maalivahti Peppi Nurmen, joka aloitti ringeten jo kuusivuotiaana.

- Aluksi pelasin kentällä yleensä hyökkääjänä. Vasta D-junnuissa siirryin maaliin. Maalivahtina oleminen oli ollut haaveenani jo pienestä asti ja pihapeleissä olen aina ollut maalivahtina, kun olemme pelailleet veljieni kanssa. D-junnuissa meiltä puuttui maalivahti, niin kysyttiin vapaaehtoisia. Minä päätin kokeilla, ihastuin ja sille tielle olen jäänyt.

Pepiltä on nähty maalilla hienoja torjuntoja ja vastustajat ei häntä helpolla päästä.

- Maalivahdille vaikea vastustaja on luisteleva, vauhdikas, yllättävä sekä laadukkaiden vetojen omaava pelaaja.

- Uran mieleenpainuvimpia hetkiä ja pelejä löytyy paljon, mutta ykköseksi nousee ehdottomasti BSM-pronssipeli 2019, josta koko joukkueen hyvän pelin kautta tuli voitto sekä ensimmäinen SM-sarja mitali.

Häviöt kuuluvat myös peliin ja niistä ylipääseminen on kaikilla erilaista.
- Teen pikaisen mielikuvaharjoituksen pelin tapahtumista, mitä voin oppia ja tehdä toisin. Mahdollisesti pieni tsemppisuklaa naamariin ja sitten katse eteenpäin. Näitä sattuu ja keskitytään taas seuraavaan tapahtumaan.

 

Ykkössarjan pelit käyntiin jo keskiviikkona 13.10

Viikko käynnistettiin pelien osalta jo keskiviikkona 13.10, kun Ykkössarjassa NSR sai vieraakseen FoPS:in ja, VG-62 lähti jahtaamaan pisteitä Luki-82:lta. Torstai iltana 14.10 mittaa toisistaan ottivat paikalliskamppailussa Helsinki sekä EKS.

 

Luki-82 ja VG-62 välillä tiukkaa vääntöä pisteistä

Tästä pelistä tiedettiin, että tulee varmasti tiukkaa vääntöä puolin ja toisin ja sitä se kyllä olikin. Jaossa oli tärkeät pisteet molemmille joukkueille. Ensimmäistä maaliakin saatiin odottaa aikaan 6:25, kun kotijoukkueen Roosa Rantaniitty vei heidät 1-0 johtoon ylivoimalla.  Ajassa 11:26 kotijoukkue siirtyi 2–0 johtoon Krista Järvelinin maalilla. Vielä ensimmäisen erän lopussa, ajassa 13:23 vierasjoukkueen Nea Palletvuori tuo vierasjoukkueen maalin päähän.

Tämän jälkeen peli oli tasaista vääntöä ja maaleja ei toisessa eikä kolmannessa erässä enää nähty. Neljännessä erässä, ajassa 50:50 vierasjoukkue tulee tasoihin Melina Väkiparran maalilla. Tasaista vääntöä läpi ottelun. Ajassa 52:19 vierasjoukkue siirtyy 2-3 johtoon Camilla Laaksosen maalilla. Tästä kotijoukkue sai lisää vauhtia ja ei ehditty kauaa pelata, kun ajassa 52:38 tulikin tasoitus maali 3-3. Vielä pelin viime sekunneilla 59:55 Katariina Niemi tekee maalin ja näin täydet pisteet jäivät kotijoukkueelle Luki-82:lle.

- Kauden ensimmäiset ehjät 60 minuuttia. Oli hienoa nähdä, kuinka jokainen taisteli tilanteet alusta loppuun. Katan hieno yksilösuoritus kruunasi pelin viime sekunneilla. Pelin jälkeen fiiliksiä kertoi Lukin pelaaja Anniina Tahvanainen

 

NSR maalijuhlaa Nurmijärvellä

NSR otti pelin haltuun jo oikeastaan pelin ensi sekunneilla ja ensimmäinen maali nähtiin jo ajassa 0:41, kun joukkueen kapteeni Anniina Kemppaisen maali vei koti joukkueen johtoon. Aika nopeasti vierasjoukkueen Ella Lehtiö tasoitti ajassa 1:14 pelin tilanteeseen 1-1. Tämän jälkeen peli olikin NSR:n hallintaa. FoPsilla oli kyllä paikkoja mutta ei vain uponnut sisään. Pienen lohdun toi ajassa 52:57 kavennus osuma, kun FoPs:in kapteeni Tara Repo karkasi läpiajoon. Peli oli tässä vaiheessa 9-1. Vielä ajassa 54:08 NSR: Nea Asumaa viimeisteli kotijoukkueelle voiton 10-2

-Pelattiin omalla tasolla ja täytettiin valmentajan antamat tavoitteet. Hyvää renkaallista pelaamista sekä saatiin laajalla rintamalla onnistumisia. Pelin jälkeen NSR:än fiiliksistä kertoi joukkueen pelaaja Laura Kauremaa

-Meidän peli kaatui ehkä väsymykseen, koska meillä on rankka treeni sekä peliviikko takana. Hyökkäämään ei päästy toisin, kuin vastustaja. He pääsivät helposti nopealla pelillä meidän puolustuspäähämme.

-Peli oli mitä oli ja parempaan olisi pitänyt pystyä. Tavoite keväälle ja SM-karsintasarjaan nouseminen on edelleen kirkkaana mielessä. FoPs:in pelaajien Viivi Hakasen ja Ella Lehtiön mietteitä pelin jälkeen.

 

Pirkkolassa maalikarkelot

Torstain Ykkössarjan pelissä kohtasivat Pirkkolan jäähallissa Helsinki ja EKS. EKS otti pelin haltuun heti alussa ja rengas pyöri Helsingin päädyssä. Ajassa 5:14 EKS avaa maalinteon ja ansaitusti siirtyy 0–1 johtoon Anna-Kaisa Raesolan maalilla. EKS hallitsee peliä ja noin kuuden minuutin kohdalla Helsinki saa kosketuksen renkaaseen ja tasoittaa ottelun ajassa 6:28 Enna Rokan maalilla. Tämän jälkeen EKS menettää hallintaansa ottelusta ja peli jatkuu tasaisena puolin ja toisin. Maaleja nähdään molempiin päihin ja pitkälle erätauolle lähdetään tilanteessa 6–5.

EKS vaihtaa maalivahtia ja herättelee tällä myös joukkuetta. Ajassa 32:00 EKS tulee tasoihin Mirell Malkin maalilla. Neljännessä erässä nähtiin maaleja tasatahtiin. Ajassa 57:10 EKS siirtyy niukasti 10–9 johtoon Mona Malkin syötöstä maalin tehneen Mirell Malkin maalilla. Jännitystä piisasi loppusekunneille asti, kun ajassa 59:40 Helsingille vihellettiin rangaistuslaukaus. Tästä ei Hanna Laitila erehdy ja pisteet pelistä tasan sekä maalit 10–10.

-Peli lähti meidän osaltamme hyvin käyntiin. Pelin edetessä vastustaja pääsi mukaan ja loppupeli olikin tasaista kamppailua. Tehtiin liikaa huolimattomuusvirheitä eikä pelattu tilanteita loppuun asti, mistä seurasi useita läpiajoja vastustajalle. EKS:än pelaaja Veera Hagelin kommentoi pelin jälkeen.

 

Lauantaina Ykkössarjassa vain kahden ottelun kierros

Lauantaina pelataan Ykkössarjassa vain kaksi peliä. Toisessa pelissä kohtaavat sarjan viimeisimpinä olevat Blue Rings ja Kapa-51, joilla molemmilla on neljästä pelistä alla tappiot.

-Peliin lähdetään hyvillä fiiliksillä, kuten jokaiseen peliin. Innolla odotetaan tasaista peliä. Vastustaja on meille täysin uusi ja vieras, joten joukkueemme odottaakin innolla lauantain kohtaamista, Blue Ringsin Venla Rantila kertoo.

 

SM-sarjassa Kiekko-Espoo saa vieraakseen RNK flyers:in

Kiekko-Espoo saa lauantain pelissä vieraakseen RNK:n. Pelistä odotettavissa todella tasainen sekä tiukka. Joukkueet eivät ole vielä tällä kaudella kohdanneet.

-Ollaan odottavaisilla fiiliksillä, koska varmasti on tiukka peli tulossa. RNK:lla on uusiutunut joukkue, ettei oikein tiedä mitä tulee vastaan. Joukkue on kumminkin osittain tuttu ja vastassa on hyviä tuttuja pelaajia.

-Meidän vahvuutemme on varmasti laaja kokoonpano erilaisia pelaajia ja kaikki pystyy yllättämään, mutta silti pystytään yhdessä tasavahvaan suoritukseen. Ennakkotunnelmistaan kertoo Kiekko-Espoon Jenna Hakkarainen.

 

Kuva: Timo Kupiainen

NoU saa vieraakseen Lahden

Lahti ringette lähtee haastamaan yhtä, varmasti sarjan ennakkosuosikkia. NoU tiedetään liikkuvana joukkueena ja maaleja on isketty jo 41 neljässä ottelussa.

-Kyllä me lähdemme hyvällä fiiliksellä lauantain peliin ja toivotetaan Lahti tervetulleeksi Nokialle! He ovat luisteleva joukkue, joten luvassa on varmasti jälleen vauhdikasta ringetteä ja myös kovaa vääntöä pisteistä.

-Tässä kohtaa on pelattu niin vähän, ettei sarjataulukkoa kannata vielä kauheasti tuijottaa ennakkoasetelmia miettiessä. Kaikki joukkueet ovat nälkäisiä ja hakevat voittoja kaikista peleistä ja vastustajista. Meillä oli viimeksi hieno peli Raisiota vastaan ja samaa fiilistä lähdetään taas viikonloppuna tavoittelemaan. Se kun löydetään, kentällä tapahtuu varmuudella hyviä juttuja. NoU:n pelaaja Emilia Vahti tiivistää lauantain peliin valmistautumista.

 

Ykkössarjan viikon ottelutulokset:

Ke 13.10 NSR-FoPS  10-2

Ke 13.10 LuKi-82-VG-62 4-3

To 14.10 Helsinki-EKS 10-10

 

Tulevat SM-ringeten viikonlopun ottelut:

La 16.10. NoU - Lahti, Nokian jäähalli klo 14:00

La 16.10 Blue Rings - Jyske, Tuusulan jäähalli klo 14:00

La 16.10 Kiekko-Espoo - RNK flyers, Tapiolan harjoitushalli klo 15:15

Su 17.10 Helsinki - Blue Rings, Pirkkolan jäähalli klo 12:00

Su 17.10 Lahti - Kiekko-Espoo, Sol-Areena Lahti klo 14:00

Su 17.10 RNK flyers - Ilves, Kerttulan jäähalli klo 15:00

Su 17.10 Jyske - NoU, Laitilan jäähalli klo 18:00

 

Katso SM-runkosarjan ottelut maksutta Ruudusta. Lisätietoa Ruudun kanssa tehdystä sopimuksesta täältä.

 

Tulevat Ykkössarjan ottelut:

La 16.10 VG-62 - NSR Kuparivuoren Aurinkoareena klo 15:00

La 16.10 Blue Rings - KaPa -51, Keravan uusi jäähalli klo 15:15

Ke 20.10 Haukat - FoPS, Järvenpään jäähalli klo 19:00