Ykkössarjassa nähtiin kaksi tasaväkistä taistelua ensimmäisistä pisteistä – pisteitä jaettiin kolmelle joukkueelle

07.12.2021 00:09

Kuva: Timo Kupainen

FoPSin kiri ylsi tasoihin ja ohi, mutta KaPa-51 taisteli takaisin tasoihin

Kangasniemellä nähtiin todella jännittävä trilleri, kun KaPa-51 emännöi jatkosarjan ensimmäisessä ottelussaan pitkän matkan takaa tullutta Forsslais joukkuetta. Molemmat joukkueet olivat vahvistuneet ottelutauon aikana yhden pelaajan verran, KaPa-51 riveissä debytoi useamman kauden SM-sarjaa pelannut Annika Haara ja FoPSin riveissä kauden ensimmäisen pelin pelasi Emma Willman.

Pelin alussa KaPa-51 oli selkeästi enemmän hereillä tehden ottelun kaksi ensimmäistä maalia. Kahden ensimmäisen erän jälkeen tulostaulu näytti lukemia 3-1. KaPa-51 maaleista vastasi Haara kahteen kertaan sekä Veera Mäntynen. FoPSin maalin puolestaan iski Aada Sipponen.

Kolmas erä oli tasaväkistä peliä ja erän ainoa maali syntyi heti kolmannen erän ensimmäisen peliminuutin jälkeen, kun Willman kavensi ottelun tarkalla etukulmalaukauksella, joka ohitti KaPa-51 maalivahdin. Neljäneteen erään mentäessä oli selvää, että yksikin maali saattaa ratkaista tämän jännittävän ja tasaisen ottelun. Maaleja syntyi kolme, joista ensimmäisen osuman taituroi FoPSin Vilja Mäkelä tasoittaen ottelun tilanteeseen 3-3. Erän toinen maali oli Pinja Tervomaan käsialaa; tarkka jääveto suoraan aloituksesta ja näin FoPS johti ottelua 3-4, kun ottelua oli reilu kolme minuuttia jäljellä. Erän ja ottelun viimeistä maalia tuuletettiin Forssan päädyssä, kun KaPa-51:n Henna Kohvakka onnistui Haaran syötöstä. Tulostaululla näkyi ottelun jälkeen lukemat 4-4, joten pisteitä lähti yhden verran Forssaan ja yksi piste jäi Kangasniemelle.

-Kaksi ensimmäistä erää pelattiin hyvin ja saatiin onnistumisia. Pitkälle erätauolle lähtiessä johdettiin peliä. Erätauon jälkeen peliote katosi ja oltiin hieman hukassa. Yritettiin kuitenkin joukkueena taistella ja ottelun loppumetreillä saatiin peli tasoitettua. Uusi pelaajamme Annika Haara toi kokemusta ja nopeutta joukkueeseen, KaPa-51:n Eeva-Maija Tanttu kertoi ottelun jälkeen.

-Pelin alku oli pitkälti päästä-päätyyn luistelua, eikä rengas oikein pysynyt kummankaan joukkueen hallussa. Tämä turhautti, sillä emme olleet pelin alussa omalla tasollamme. Joukkueena päätimme kuitenkin pitkällä erätauolla kääntää ottelun suunnan muuttamalla karvausta ja pelaamalla tehokkaammin, FoPSin Tytti Nyrönen kertasi ottelun kulkua.

Espoolaisten pistejahti tuotti tulosta Naantalissa

VG-62 ensimmäinen jatkosarjan kotiottelu pelattiin myös itsenäisyyspäivänä, kun vastaan asettui EKS. Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun vieraiden Petra Anttila vei joukkueensa johtoon ennen, kuin Naantalilaiset ehtivät huomata ottelun edes alkaneen. Pelikello näyttää aikaa 00:06 ja tulostaululla koreilee jos yksi maali vieraiden hyväksi. VG-62:n kapteeni Viivi Väätäsen ruuti on nyt kuivanut ja kapteeni painoi maaliverkot töttörölle ajassa 01:30 näyttäen esimerkkiä joukkueelleen, kuinka ensimmäisten sekuntien tapahtumista ei pidä lannistua. Ensimmäisessä erässä VG-62 onnistui maalin teossa vielä kahdesti ja EKS kerran, joten toiseen erään lähdettiin lukemista 3-2.

Toinen erä oli tasavahvaa kamppailua eikä maaleja nähty kuin yksi; EKS kapteeni Kaisa Heinonen tasoittaa ottelun Pipsa Laineen syötöstä. Pitkältä erätauolta kentälle joukkueet palasivat tankanneina ja levänneinä. Erässä nähtiin peräti kuusi maalia, kolme molemmille joukkueille. VG-62:n kolmannen erän maaleista vastasi Melina Väkiparta kahdesta osumasta ja Susanne Heinonen yhdestä. Anna-Kaisa Raesola, Mirell Malk ja Sanni Koskinen onnistuivat jokainen kertaalleen kolmannessa erässä.

Viimeisessä erässä voiton avaimet pallottelivat molempien joukkueiden hyppysissä. EKS:n Raesola vei vieraat johtoon ajassa 49:15 ja tästä 27 sekuntia myöhemmin VG-62:m Heinonen onnistuu toistamiseen tasoittaen pelin. Ratkaisua saatiin odottaa ottelun viimeiselle minuutille saakka; Malk viimeistele hattutempun, kun ottelua on pelaamatta 33 sekuntia. Tämä jää ottelun viimeiseksi maaliksi ja näin ollen pisteet lähtivät bussin mukana Espooseen.

- Pelin alkuasetelma oli jännittävä, koska edellinen peli päättyi tasan ja nyt kyseessä oli jatkosarjan avaus! Neljänteen erään lähdimme 6-6 asemassa mutta saimme puristettua itsestämme taistelutahdon ja tehtyä tarvittavat kaksi maalia ottelun loppuun ja voiton saimme vietyä kotiin. Joukkueena pelasimme tasaista peliä ja meistä näkyi että tahdoimme voittaa ottelun, EKS:n maalivahti Amanda Winqvist iloitsi joukkueen onnistumista

SM-jatkosarjan ottelut viikolla 49:

Lauantai 11.12.2021

Helsinki - NoU, Vuosaaren jäähalli klo 13:00

Kiekko-Espoo - Jyske, Tapiolan harjoitusjäähalli klo 17:15

Sunnuntai 12.12.2021

NoU - RNK Flyers, Nokian jäähalli klo 14:00

Lahti - Kiekko-Espoo, Lahden SOL-Areena klo 16:30

Jyske - Helsinki, Laitilan jäähalli klo 17:30

SM-karsintasarjan ottelun viikolla 49:

Lauantai 11.12.2021

Blue Rings - Haukat, Tuusulan jäähalli klo 14:00

LuKi-82 - NSR, Luvian jäähalli klo 14:30

LL-89 - Ilves, Lapinlahden jäähalli klo 15:00

SM-jatkosarjan sekä SM-karsintasarjan ottelut näet suorana Ruudusta.

Ykkössarjan ottelut viikolla 49:

To 9.12.2021 EKS - Helsinki, Leppävaaran jäähalli klo 18:30

To 9.12.2021 FoPS - Blue Rings, Forssan jäähalli klo 19:15

Su 12.12.2021 VG-62 - KaPa-51, Kuparivuoren Areena klo 14:30