Kuukauden pelaajat on valittu - tässä ovat marraskuun pelaajat

08.12.2021 13:44

Maija Värynen SM-ringeten marraskuun pelaaja. (Kuva : Jani Virolainen) 

 

Kuukausi on taas mennyt vauhdikkaasti, pelaajat ja yleisö ovat saaneet antaa äänensä ja marraskuun pelaajiksi on valittu Nokian Urheilijoiden Maija Väyrynen sekä Lapinlahden Luistin -89:n Anni Savolainen.

Kuukauden pelaajat valitaan tutusti joukkue- ja yleisöäänestyksen perusteella niin, että 50 % äänistä tulevat sarjan joukkueilta ja toiset 50 % yleisöäänten perusteella. Yleisö pääsee antamaan äänensä sosiaalisen median puolella SM-ringeten Instagram-kanavalla. 
 

Maija Väyrynen on SM-ringeten marraskuun pelaaja 

SM-sarjan marraskuun kuukauden pelaajaksi on valittu Nokian hyökkääjä Maija Väyrynen. Väyrynen on Järvenpään Haukkojen kasvatti. Kaudelle 2018–2019 Väyrynen siirtyi Nokialle pelaamaan ja tämän jälkeen muutan kauden Väyrynen nähtiin Kiekko-Espoon paidassa. Nyt Väyrynen on takaisin Nokialla ja onkin tällä kaudella ollut maalinteossa useaan otteeseen. Marraskuussa Maija Väyrynen taiteili tehot 25+11. Väyrynen on 24-vuotias ja on saavuttanut ringetessä paljon, 2xMM-kultaa, SM-kultaa Nokialla, 3xSM-pronssia, U19 MM-hopeaa, BSM-hopeaa ja kaksi kertaa Maija Väyrynen on napannut itselleen arvostetun Agnes Jack -palkinnon.  

Nokian joukkueelta ei kokemusta puutu ja monet joukkueesta ovat pelanneet jo kauan SM-sarjassa, se ei kuitenkaan tuo Väyryselle mitään paineita pelaamiseen.  
-Pelaan aina omilla vahvuuksillani ja pyrin omalla persoonallani tuomaan lisää joukkueeseen.  

Väyrynen harjoittelee jään ulkopuolellakin monipuolisesti kestävyyttä, voimaa ja nopeutta, aina jotain ominaisuutta painottaen. Alkulämmöillä hänellä on taito-osuuksia mukana. Huoltavia osuuksia unohtamatta. 
Jäällä treenataan monipuolisesti ja kaikki missä tapahtuu, on Väyrysen mieleen. Sähäkät kamppailut, maalinteko ja luistelu.  

Väyrynen on tuttu näky maajoukkueessa ja ensi vuonna MM-kisat pelataan Suomessa. SM-Sarjassa alkaa nyt tärkeät pelit, mutta Väyrynen antaa jo ajatuksen tuleviin kisoihin.  
-Kisajoukkuetta ei ole vielä valittu, mutta olisi hienoa päästä pelaamaan kotiyleisön ja läheisten eteen Espoossa. Kyllä välillä ajatukset on käyneet ensi syksyssä, kun miettii omaa harjoittelua ja kehittymistä, mutta ei saa liikaa pohtia. Jätetään jännitys sitten sinne syksylle. 

Mikä kuuluu SM-sarjan pistetykin pelipäivän ruokaan? 
-Normaalia arkiruokaa, usein joku pasta. Viimeksi taisin syödä pestokanapastaa.  

Väyrysen selkeä tavoite on ensi vuoden MM-kisat sekä tietysti, se että saa pelata terveenä mahdollisimman pitkään ja kehittää omia vahvuuksiaan. 

 

Ensimmäistä kauttaan LL-89:n riveissä pelaava Anni Savolainen valittiin Ykkössarjan marraskuun pelaajaksi. (Kuva : Hannu Kauremaa) 

 

Kuopioon opintojen perässä muuttanut Anni Savolainen valittiin Ykkössarjan kuukauden pelaajaksi 

Ykkössarjan marraskuun pelaajaksi on äänestetty Lapinlahden LL-89 hyökkääjä Anni Savolainen. Tämä, myös toisinaan sentterinä viihtyvä pelaaja taituroi viidessä ottelussa huimat tehot 13+15. Kovilla tehoilla on menty kyllä joka ottelussa, ja Anni on ollut vastustajille pitelemätön.  
-Valinta kuukauden pelaajaksi tuli minulle täysin yllätyksenä ja tämä tuntuu huikealta! Ja on hienoa saada tällainen tunnustus. Iloitsee Savolainen  

20- vuotiaalla Haukka kasvatilla on pelivuosia kertynyt 16. Järvenpään Haukoista Lapinlahdelle siirtynyt Savolainen opiskelee kauppatieteitä Kuopion yliopistossa ensimmäistä vuotta.  

Ringette ei ole Annin ainoa laji, vaan kipinä vanhaa lajia kohtaan syttyii Annille uudestaan viime kesänä.  
-Jos en pelaisi ringetteä niin ehdottomasti lajini olisi jalkapallo! Olen nuorempana pelannut jalkapalloa ja nyt olen mukana höntsäliigassa.  

Vapaa-ajalla voi ottaa vähän rennommin ja Annin saattaakin löytää keittiöstä hääräilemässä. 
-Tykkään tehdä tortilloja, sillä niistä saa tehdä juuri sellaisia, kun tahtoo. Kokkaan itse ja olen aina tykännyt ruoanlaitosta ja leipomisesta. Bravuurini keittiössä on kaikki leivonnaiset, sillä tykkään enemmän leipoa kuin kokata.  

-Itselläni ei ole varsinaista peli/voimabiisiä, mutta pelipäivinä tykkään kuunnella rockia ja siitä jos jostain tulee takuu varmasti hyvä pelifiilis.  
Pelipäivinä pukukopissa ja kuulokkeissa soi musiikki kovalla ja pelifiilistä haetaan myös musiikin kautta.