RNK Flyersin Jenna Nuttusen paluu kaukaloihin tuo vyölle 300. SM-ringetteottelun

04.03.2022 08:06

Kuva: Jorma Sanevuori

 

RNK Flyersin Jenna Nuttunen luuli päättäneensä uransa jo vuonna 2011 raisiolaisten voittaessa ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Tuolloin Nuttunen oli yksi finaalin avainpelaajista, ja hän pääsi lopulta viimeistelemään RNK:n voittomaalin. Tällä kaudella Nuttunen koki suuren yllätyksen: ura ei ollutkaan vielä ohi. Pian takana on jo, muutaman vuoden tauon jälkeen, 300. ringeten SM-ottelu. 

Nuttunen ajautui ringeten pariin kaverinsa kautta. Innostus lajiin syttyi 8-vuotiaana, ja hyviä muistoja on kertynyt RNK:n riveistä kuin MM-kisoistakin. Ruotsin MM-kisoissa 2004 suomalaisilla oli kotiinviemisinään kolmas maailmanmestaruus. Tuolloin 19-vuotias Nuttunen oli joukkueensa nuorin pelaaja. 

- Vaikka vauhti onkin vähän hiipunut tässä vuosien varrella, niin nykyään joukkuelaiset varmaan nostaisivat esille iän tuoman kokemuksen, Nuttunen kuvailee.  

Urheilu on kuulunut Jenna Nuttusen elämään pienestä pitäen. Kun 2011 peliura hetkeksi pysähtyi, hän on harrastanut monipuolisesti eri lajeja.

- Kauden jälkeen odotan taas pääseväni crossfitin pariin, hän sanoo. 

 

Paluu SM-sarjaan lyhyen tunnustelun kautta

Täysin tyhjiltään Nuttunen ei kauteen lähtenyt, vaan 36-vuotias hyökkääjä nähtiin SM-sarjassa myös kauden 2018-2019 kevätpuolella parin kuukauden ajan. Keväällä 2019  Nuttunen keräsi kahdeksassa ottelussa tehot 14+8, ja nimi jäi kaikumaan koppiin. Tälle kaudelle RNK pyysi vanhan luottopelaajansa mukaan joukkueeseen, ja Nuttunen lähtikin mukaan odottavaisin mielin ja jännittäen,  

- Vaikka välissä tuli pyörähdettyä kentällä, oli pelaamisesta jo jonkun verran aikaa. Eihän minulla ollut tietoa muiden joukkueiden tasosta, hän sanoo.  

Raisiolaiset aloittivat kauden työn jo ennen sarjan alkua, ja tuntumaa sarjan tasoon Nuttunen sai harjoituspeleistä. Kausi alkoikin hyvällä fiiliksellä ja vahvalla voittoputkella, jota vain sarjakärki Nokian Urheiijat pystyi alkuun katkomaan. Nuttunen palasi tutulle paikalle tehotilastojen kärkipäähän, ja omassa joukkueessa edelle menee vain Susanna Tapani.  

- Omat tavoitteet tälle kaudelle oli pitää oma peli hyvällä tasolla ja näin auttaa joukkuetta. Ei käynyt mielessäkään, että tällainen määrä otteluita alkaisi olla jo takana, Nuttunen summaa.  

 

Tehopisteet jäävät perhe-elämän tuoman onnen varjoon

Alkukauden voitot sinetöivät RNK:n paikan SM-jatkosarjassa, mutta jo runkosarjan perusteella tiedetiin, että loppukaudesta on tulossa tasainen. Vahvasta alkukaudesta huolimatta raisiolaiset saavat taistella pääsystään mitalipeleihin. Periksiantamattomana ja hyvän pelisilmän omaavana pelaajana Nuttusesta tulee varmasti olemaan joukkueelleen vielä apua. Vaikka voitot ja tiukat kamppailut ovatkin urheilun suola, niin kokenut Nuttunen löytää itselleen tärkeimmät asiat kaukalon lasien toiselta puolen. 

- Tärkeintä elämässäni on perhe ja kaksi pientä lasta. Mahtavinta pelaamisessa onkin ollut se, kun omat lapset ovat olleet katsomassa pelejäni.