Sunnuntain käytiin kaksi SM-karsintasarjan ottelua - Ilves ja LuKi-82 voittoihin

18.12.2022 21:30

Kuva: Timo Kupiainen

Sunnuntaina käytiin kaksi kiivasta SM-karsintasarjan ottelua, joista voitot veivät Ilves ja LuKi-82.

Järvenpäässä toisistaan mittaa ottivat Haukat ja Ilves. Ottelu tarjosi jännitystä ja draamaa täydet 60 minuuttia, ja lopulta summerin soittaessa ottelun päättymistä oli vierasjoukkue Ilveksen maalisarakkeessa yksi osuma enemmän. Loppulukemat 4-5 oikeuttivat Ilvekselle kaksi sarjapistettä ja paikan SM-karsintasarjan taulukon toiselta sijalta.

Ottelu eteni alusta alkaen hyvin tasaisena, ja kovasti taistelleet joukkueet eivät päästäneet toisiaan helpolla. Tasaisuutta kuvaa sopivasti se, että ottelun voittomaali tehtiin lopulta kahden pelaajan ylivoimalla, kun vierasjoukkue Ilveksen Viivi Hakanen viimeisteli hattutemppunsa ajassa 51:20. Haukat tuli vielä Emilia Tuominiemen osumalla maalin päähän viisi minuuttia ennen loppua, mutta enempää osumia ei tämän jälkeen nähty.

Ilvekseltä ottelun parhaana palkittiin hyvin maalinsuulla esiintynyt Neea Hauta-Alus.

- Tärkeä ja ansaittu voitto. Taisteltiin joukkueena loppuun asti ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen, Ilveksen Heli Nieminen kommentoi ottelua.

- Meillä on ollut tosi vaikea syksy, jonka vuoksi on vaikea saada kelkka käännettyä oikeeseen suuntaan. Luotetaan kuitenkin siihen että syksyn viimeisessä pelissä päästään pelin päälle heti ensimmäisestä erästä viimeiseen, Janette Toivanen analysoi Haukkojen otteita.

NSR ei kyennyt katkaisemaan LuKi-82:n voittokulkua

Päivän toisessa SM-karsintasarjan ottelussa NSR sai vieraita Satakunnasta, kun sarjakärki LuKi-82 matkusti Klaukkalaan. Tappiotonta kautta pelaava LuKi-82 ei suostunut tälläkään kertaa taipumaan, vaan nappasi sarjapisteet mukaansa lukemin 4-7.

Vierasjoukkue LuKi-82 aloitti ottelun terävästi, ja siirtyi viidennen peliminuutin tuntumassa jo 0-2 johtoon Sanni Koivusen ja Reetta Urposen osumilla. NSR pääsi peliin tämän jälkeen mukaan, mutta LuKi-82 jatkoi maalipaikkojen luontia kovalla tahdilla. Osumaprosentti ei kuitenkaan ollut päivän sana, joten NSR kykeni pitämään kovalla taistelullaan lukemat siedettävinä aina ottelun loppuun saakka.

Joukkueiden parhaina palkittiin NSR:ltä Pia Tähtinen ja LuKi-82:lta Katariina Niemi.

- Pelissä oli hyviäkin asioita, mutta paljon jäi hampaan koloon ja parannettavaa keskiviikkoa varten, pohtii NSR:n Hanna Kauppinen.

- Peli oli alussa tasaista. Saimme alkuun pari nopeaa maalia, joista tuli huomattavasti boostia lisää. Peli oli alusta loppuun pientä sähellystä eikä ihan parasta meitä. Maalipaikkoja oli huomattavasti enemmän, mutta seitsemän maalia vastustajan verkkoon riitti tällä kertaa, LuKi-82:n Janina Rakkolainen kommentoi.

Katso ottelut suorana Ruudusta.