LuKi-82 nousee ensi kauden SM-sarjaan, KaPa-51 Ykkössarjan pronssimitalistiksi

18.03.2023 21:00

Kuva: Karita Huilla

SM-nousukarsinnoissa nähtiin sunnuntaina ottelusarjojen kolmannet osaottelut. LuKi-82 laittoi naulan arkkuun omassa sarjassaan ja tulee nousemaan ensi kauden SM-sarjaan. Haukat sen sijaan haki ensimmäisen mahdollisuuden nousulle, kun se kaatoi Ilveksen ja johtaa ottelusarjaa 2-1 lukemin.

Ottelusarja kotijoukkue LuKi-82:n ja EKS:n välillä oli ensimmäistä kertaa katkolla lauantaina, kun LuKi-82 oli vienyt joukkueiden kaksi ensimmäistä kohtaamista. Myös kolmannessa koitoksessa kotijoukkue oli joukkueista tehokkaampi, ja voitto sekä paikka ensi kauden SM-sarjaan irtosi LuKi-82:lle loppulukemin 5-2.

Kolmas nousukarsintaottelu lähti käyntiin varovaisissa ja tarkkailevissa tunnelmissa. Vierasjoukkue EKS paineisti hyvin LuKi-82:a ja vaikeutti kotijoukkueen pelin käynnistymistä. Avausmaalista vastasi kuitenkin LuKi-82, kun Siiri Lahtinen vei kotijoukkueen 1-0 johtoon kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Avauspuolikkaan muista maaleista vastasi vierailija EKS, kun ensin Maiju Narikka toi joukkueensa tasoihin ja hetkeä myöhemmin Mona Malk vei EKS:n 1-2 johtoon.

Toisen puolikkaan aluksi kotijoukkue tuli nopeasti tasoihin Sanni Koivusen hienolla vedolla, joka upposi aivan EKS maalin yläkulman perukoille. Tasoitusmaalin jälkeen LuKi-82 alkoi hallita selvemmin kaukalon tapahtumia ja ero joukkueiden välillä repeili maali maalilta suuremmaksi. Ottelun loppulukemat 5-2 iski kotijoukkueen Jenna Rakkolainen.

- Koko peli oli tiukkaa vääntöä ja EKS antoi kovan vastuksen meille. Pystyimme kuitenkin kääntämään pelin voitoksi loistavan maalivahtipelin ja kovan taistelun ansiosta. Erityiskiitos runsaslukuiselle yleisölle, oli hienoa nähdä katsomossa paljon junnuja pelipaidat päällä! LuKi-82:n Riikka Häyrinen ja Riina Varjola kommentoivat.

- Joukkueen kova työ palkittiin! Espoo antoi kovan vastuksen tässä sarjassa. Nyt 3 vuoden projekti tuli päätökseen, satakunnassa pelataan jälleen SM-sarja ringetteä, iloitsee joukkueen valmentaja Kirsi Pukkila.

Nousukarsintojen otteluparin lopputulos: LuKi-82 - EKS 3-0.

La 11.3. klo 15:00 LuKi-82 – EKS 8-2 (2–0, 2–0, 2–1, 2–1) 

Su 12.3. klo 17:15 EKS – LuKi-82 3-10 (1-0, 1-2, 1-3, 0-5)

La 18.3. klo 15:30 LuKi-82 – EKS 5-2 (1-0, 0-2, 3-0, 1-0)

 

Ottelun yhteydessä palkittiin SM-karsintasarjan:

Paras valmentaja: Janne Ahoniemi, EKS

MVP Maalivahti: Inka Laivonen, Luvian Kiekko -82

 

Haukat teki tarvittavan eron avauserässä ja vei SM-karsintaottelun Ilvestä vastaan

SM-nousukarsintojen toisessa otteluparissa Haukat haki toisen kiinnityksen matkalla ensi kauden SM-sarjaan kaatamalla Ilveksen kotonaan 12-7. Haukoilla on sunnuntaina ensimmäinen mahdollisuus voittaa ottelupari.

Kotijoukkue Haukat sai lauantain otteluun kuvainnollisesti lentävän lähdön, kun se iski avauserään peräti viisi maalia ja toisen erän alkuun kaksi lisää. Peräti neljä näistä maaleista oli Iina Kulmalan käsialaa, ja Nanette Valtanen komppasi kahdella osumallaan. Toisessa erässä Ilves pääsi paremmin otteluun mukaan, ja se sai omat maalihanansa auki Jenni Viinamäen johdolla. Pitkälle erätauolle joukkueet marssivat kotijoukkueen 8-2 johdossa.

Ottelu ei kuitenkaan ollut täysin ratkaistu toisen puoliskon käynnistyessä. Ilveksen kapteeni Emilia Salonen toi vierailijat 8-3 tilanteeseen pian kolmannen erän alkuun, ja osuman jälkeen vierailija pääsi pyörittämään vielä kahden pelaajan ylivoimaa. Haukat kuitenkin taisteli ansiokkaasti ja sammutti vierasjoukkueen lyhdyt tuolla alivoimatapollaan. Molemmat joukkueista pääsivät ottelussa vielä maalien makuun, ja Ilveksen Salosen 12-7 osuma sinetöi loppulukemat vajaa kuusi minuuttia ennen päätössummeria.

Joukkueiden parhaina palkittiin Haukkojen Kulmala ja Ilveksen Veera Niemi.

- Tärkeä voitto! Tästä on hyvä jatkaa huomenna, mutta täytyy pystyä vielä parantamaan ja pelatä ehjät 60 minuuttia, Kulmala toteaa.

- Pelin alku oli tahmeaa ja Haukat pääsivät liiaksi karkumatkalle. Toisessa erässä saimme maalihanat auki ja kurottua maalieroa kiinni, mutta kova taistelu ei kuitenkaan riittänyt voittoon asti. Huomiseen pelin lähdemme voitontahtoisina tietäen pelin panoksen, Ilveksen Heli Nieminen kommentoi.

- Saatiin hyvä alku peliin ja sen myötä ensimmäinen erä meni selkeästi meidän hallinnassa. Toiseen erään Ilves pääsi paremmin mukaan ja peli tasoittui jonkin verran. Kolmannen erän alun jäähysumasta selvisimme hyvällä ja järkevällä alivoimapelaamisella ja saimme pidettyä pelin meille selvissä numeroissa. Ilvekselle täytyy nostaa hattua heidän taistelusta vaikean alun jälkeen. Kaiken kaikkiaan hyvä peli meiltä, Haukkojen aitiosta kertoo Kalle Siiki.

Nousukarsinnat: Haukat - Ilves 2-1

La 11.3. klo 15:00 Haukat – Ilves 4-6 (2-2, 0-0, 1-2, 1-2) 

Su 12.3. klo 17:15 Ilves – Haukat 3-8 (0-3, 1-1, 1-3, 1-1)

La 18.3. klo 12:30 Haukat – Ilves 12-7 (5-0, 3-2, 4-4, 0-1) 

Su 19.3. klo 14:30 Ilves – Haukat, Tesoman jäähalli

Ke 25.3.           Haukat – Ilves (tarvittaessa)

Katso ottelut suorana Ruudusta. Katsominen edellyttää Ruutu+ Urheilu –tilausta

 

KaPa-51 on Ykkössarjan pronssimitalisti!

Kuva: Irmeli Heiskanen

Ykkössarjassa nähtiin lauantaina kaksi kovaa kamppailua. Finaalisarjan avauksessa Forssan Palloseura vei voiton kotonaan UJK:lta. Yksiosaisessa pronssiottelussa KaPa-51 löi hallitsevan mestarin VG-62:n ja juhlii Ykkössarjan pronssia kaudella 2022-2023.

Ykkössarjan pronssikamppailu alkoi tasaisissa tunnelmissa, ja molemmat joukkueista onnistuivatkin avaamaan maalitilin avauserässä. KaPa-51:n Annika Haara vei kotijoukkueen ensin johtoon, mutta vierailija VG-62 kuittasi nopeasti tasoihin ja ohi Juuli Viitasalon sekä Susanne Heinosen osumilla. Henna Kohvakka toi kotijoukkueen avauserässä vielä tasoihin. Toisessa erässä Haara avasi jälleen maalinteon, mutta vierailija VG-62 vei erästä pidemmän korren ja pitkälle erätauolle siirryttiin kutkuttavissa 3-4 lukemissa.

Heti päätöspuolikkaan alkuun kotijoukkueen Ella Tarssanen toi ottelun tasoihin. Tämän jälkeen kotijoukkue kunnostautui maalinteossa Tarssisen ja Jonna Vekkelin iskiessä maaleja tasatahtiin. Kun tähän lisätään KaPa-51:n maalilla upeita torjuntoja esittänyt Veera Hokkanen, loppulukemiksi kirjattiin lopulta kotijoukkueen 7-4 voitto.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin KaPa-51:n maalivahti Hokkanen ja VG-62:n Viitasalo.

- Peli oli tasaista ja me onnistuttiin tänään maalinteossa, ja se riitti mitaliin, KaPa-51:n kapteeni Inka Issakainen kommentoi.

Ottelun yhteydessä palkittiin myös B-SM All Stars hyökkääjäksi valittu KaPa-51:n Ella Tarssanen.

Kuva: Irmeli Heiskanen

FoPS vei ensimmäisen finaaliottelun UJK:ta vastaan

Ykkössarjan finaalit potkaistiin vauhdilla käyntiin Forssassa, kun FoPS ja UJK aloittivat kamppailun sarjan kirkkaimmasta kruunusta. Viime kauden finalisti FoPS ei antanut UJK:lle armoa kotonaan, ja lähetti vierasjoukkueen pimeälle kotimatkalle 10-3 tappio niskassaan.

Ottelun avauspuolikas oli täysin kotijoukkueen näytöstä, kun se vei puolikkaan lukemin 4-0. Lili Reunanen vastasi kotijoukkueen kahdesta ensimmäisestä maalista, ja Tara Repo sekä Emmi Isaksson komppasivat Reunasta toisessa erässä. Liekö kotijoukkueen pukukopissa puhallettu hieman ulos pitkällä erätauolla, sillä vierasjoukkue UJK tuli nopeasti 5-2 lukemiin kolmannen erän puoleen väliin mennessä Noora Peltovirran ja Fanni Elon osumilla.

Päätöserän alkuun Isaksson lisäsi FoPS:n johdon taas neljään, mutta Teresa Tapani kuittasi välittömästi takaisin. 6-3 lukemissa kotijoukkue FoPS aloitti tuhoisan loppukirinsä Reunasen kolmannen osuman myötä. Vierailijan kuluttaessa jäähypenkkiä kotijoukkue mätti päätöserässä yhteensä viisi maalia, ja loppulukemien 10-3 myötä FoPS otti ensimmäisen kiinnityksen sarjan mestaruudesta.

Otteluun lähdettiin uudella strategialla ja saatiin ehjä 60 minuuttinen. Viisikkona tehtiin hommia, sitä kautta joukkueena. Maalivahti Sini Mäkelä oli viimeisenä lukkona, joten ansaittu voitto Forssaan. Yleisöä oli kannustamassa yli 400 henkeä josta saatiin lisäbuustia, FoPS:n valmentaja Tommi Reunanen hehkuttaa.

- Ei päästy tänään oikein missään vaiheessa oman pelaamisen tasolle. Oltiin vähän hätäisiä hyökkäyspäässä ja sössittiin liikaa syöttöjä ja renkaita kentän jokaisella alueella. Ei oltu tarpeeksi hereillä alussa eikä oikein herättykään missään vaiheessa. Huomiseksi riittää parannettavaa, UJK:n päävalmentaja Tiina Silokivi kommentoi.

- Pelattiin joukkueena parasta peliämme. Peli oli kokonaisuudessaan todella ehjä, vaikka virheitä nyt tulee joka pelissä. Jokainen usko itseensä ja toisiin! Oltiin kokoajan pelinpäällä ja jaksettiin tehdä sovittuja juttuja. Kaikille tuli onnistumisia. Myös maalivahtipeli oli huikeaa, Lili Reunanen kehuu joukkuettaan.

- Ei saatu haluamaamme ehjää 60minuuttista jota lähdettiin hakemaan. Tekeminen jäi puoli tiehen. Tästä suunta on vain ylöspäin. Huomenna nähdään täysin eri joukkue, vakuuttavat UJK:n nuoret Pihla Suominen sekä Emma Usvala.

 

Ykkössarjan finaalit 2022-2023: FoPS - UJK 1-0

18.3. Forssan jäähalli FoPS - UJK 10-3 (2-0, 2-0, 1-2, 5-1)
19.3. Uudenkaupungin jäähalli UJK - FoPS 18:00
26.3. Forssan jäähalli FoPS - UJK 16:00 (tarvittaessa)