VG-62 ja RNK voittoihin SM-sarjassa

11.10.2014 21:18

Lauantaina pelattiin kaksi ringetten SM-sarjan ottelua. Voittoihin ylsivät VG-62 ja RNK.
 
EKS:n ja VG-62:n välisestä ottelusta kehkeytyi todellinen jännitysnäytelmä, jonka VG-62 vei lopulta nimiinsä jatkoajan jälkeen 9-8 (2-0, 3-2, 2-3, 1-3, 1-0). VG-62 johti kahden erän jälkeen 5-2, mutta kotijoukkue EKS aloitti takaa-ajon kolmannessa erässä ja siirtyi neljännessä erässä jo johtoon. VG-62 ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli Hanna Rantasen maalilla tasoihin vain hieman reilu minuutti ennen loppua. Jatkoajan 23. sekunnilla Rantanen oli jälleen asialla ja sinetöi VG-62:n voiton ja samalla hattutemppunsa.
 
Toisessa ottelussa RNK ei antanut Blue Ringsille mahdollisuuksia, vaan voitti ottelun 13-7 (4-2, 2-3, 5-1, 2-1). RNK ratkaisi ottelun lopullisesti kolmannessa erässä, jonka se voitti 5-1 eikä Blue Rings noussut siitä enää taistelemaan voitosta.
 
- Lähdimme lauantain vieraspelissä haastamaan jo ennaltakin tiedossa ollutta Raision vahvaa hyökkäyskalustoa. Pysyimme pelissä mukana suurin piirtein puoliväliin asti, jonka jälkeen muutamat Raision hyökkäykset olivat liian tehokkaita torjuttavaksi. Tuloksena oli siis selkeä vierastappio ja katseiden suuntaaminen sunnuntain Nokia-kotipeliin, päävalmentaja Jarkko Kortesoja totesi.
 
- Pelitavallisia asioita olemme kuitenkin saaneet rakennettua oikeaan suuntaan ja myös meidän muutamien pelaajien otteet olivat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Lupaamme myöhemmin syksyllä pelattavassa kotipelissä laittaa Raision tämän päiväistä selkeästi ahtaammalle, hän lisäsi.