Nouseeko NoU jälleen kärkeen, karkottaako VG-62 jumbosijan?

21.11.2014 20:09

Ringetten SM-sarjassa pelataan tiukka viiden ottelun viikonloppu. Kaksi kamppailua urakoivat LuKi-82, VG-62, Blue Rings ja NoU.
 
SM-sarjan kärkitaisto jatkuu tiiviinä. Ykköspaikkaa hallitsevat tasapisteissä (12) RNK ja NoU. Nokialaisilla on viikonloppuna pieni etu, sillä joukkue urakoi kaksi ottelua RNK:n kohdatessa vain VG-62:n lauantaina.
 
Myös kärjen takana tullaan tasaisena ryhmänä. LuKi-82:lla on kasassa kymmenen ja EKS:lla yhdeksän pistettä. Blue Rings on jäänyt hieman keräämillään viidellä ja VG-62 kahdella pisteellä. Viimeksi mainitut kohtasivat viime viikonloppuna. EKS vei vieraspisteet niukasti 7-6-lukemin. Naantalilaiset saavat nyt mahdollisuuden kartuttaa pistetiliään kärkikaksikko RNK:n ja NoU:n vieraana. Helppoa tehtävää ei kuitenkaan varmasti ole edessä.
 
Sarjan pistepörssissä pyörii jo varsin suuria lukemia. Kärjessä on yhdeksän ottelua pelannut RNK:n Siiri Kallionpää 46 pisteellä (17+29). Myös kakkosijaa hallitsee raisiolaisedustaja, sillä Susanna Tapani on iskenyt pelaamissaan kuudessa kamppailussa lukemat 25+15. 25 osumaa oikeuttavat myös maalipörssin kärkisijaan.
 
RNK on tähän mennessä ollut joukkueenakin tehokkain. Tehtyjä maaleja on 75 ja päästettyjä 54. Nokialaisten vastaavat lukemat ovat 49 ja 33. Vähiten osumia on päästänyt LuKi-82 (30).
 
Viikonlopun ohjelma:
La 22.11. klo 14.30 LuKi-82-EKS
La 22.11. klo 15.30 RNK-VG-62
La 22.11. klo 16.45 NoU-Blue Rings
Su 23.11. klo 12.30 Blue Rings-LuKi-82
Su 23.11. klo 13.00 NoU-VG-62