Blue Rings haki arvokkaan voiton Nokialta: ”Pisteet pitävät mukana välieräpaikan tavoittelussa”

22.11.2014 21:14

Lauantain mielenkiintoisin ringette-tulos tuli Nokialta, mistä Blue Rings kävi hakemassa vieraspisteet. Päivän muut voittajat olivat RNK ja LuKi-82.
 
Kotijoukkue NoU lähti otteluun Blue Ringsiä vastaan hienoisena ennakkosuosikkina. Ensimmäisen erän jälkeen taululla seisoi 2-2-lukemat, mutta tuusulalaiset tulivat toiseen ja kolmanteen erään vahvasti vieden ne 5-3 ja 3-0.
 
- BR:n peli pysyi tänään riittävän hyvin kasassa koko 60 minuutin ajan, jotta voitto Nokiasta oli mahdollinen. On sinänsä tärkeää, että nämä kaksi pistettä pitävät meidät vielä mukana välieräpaikan tavoittelussa, päävalmentaja Jarkko Kortesoja iloitsi.
 
- Oli myös mukava havaita kaikkien kolmen kentän onnistuminen sekä puolustus- että hyökkäyspelaamisessa. Tällä hetkellä ajatukset on kylläkin jo suunnattu sunnuntain Luvia-peliin, jonka voittoa lähdemme parantuneella itseluottamuksella tavoittelemaan, luotsi lisäsi.
 
Sarjan kärkipaikkaa jaetusti NoU:n kanssa ennen lauantaita pitänyt RNK järjesti kotiyleisölleen kunnon maalikarkelot. Lukemat olivat jo ensimmäisen erän jälkeen 8-0. Loppulukemiksi kirjattiin 23-2. Illan tehonainen oli 6+4-lukemat tehtaillut Susanna Tapani.
 
Päivän ensimmäinen kamppailu LuKi-82-EKS päättyi kotijoukkueen 12-4-voittoon.
 
Viikonlopun ohjelma
LuKi-82-EKS 12-4 (3-1, 3-1, 3-0, 3-2)
RNK-VG-62 23-2 (8-0, 3-0, 4-1, 8-1)
NoU-Blue Rings 6-10 (2-2, 3-5, 0-3, 1-0)
Su 23.11. klo 12.30 Blue Rings-LuKi-82
Su 23.11. klo 13.00 NoU-VG-62