LuKi-82 ja RNK vastakkain keskiviikon kärkikamppailussa

09.12.2014 10:54

Ringetten SM-sarjassa pelataan keskiviikkona kaksi ottelua. Sarjan kärkikamppailussa kohtaavat sarjaa johtava LuKi-82 sekä sarjakakkonen RNK, toisessa ottelussa Blue Ringsin vieraaksi Tuusulaan saapuu EKS.
 
LuKi-82:n kausi on sujunut toistaiseksi todella hyvin. Kymmenestä pelaamastaan ottelusta se on voittanut seitsemän ja hävinnyt vain kertaalleen. Myös joukkueen puolustuspeli on sujunut erinomaisesti, sillä se on päästänyt sarjassa vähiten maaleja (39). Joukkueen itseluottamus lienee hyvällä mallilla, sillä sunnuntain ottelussa sarjajumbo VG-62 kaatui Naantalissa peräti 18-1.
 
Myös RNK lähtee otteluun allaan suurinumeroinen voitto. Se kellisti niin ikään VG-62:n vajaat kolme viikkoa sitten murskaavasti 23-2. RNK:n hyökkäys on ollut äärimmäisen tehokas tällä kaudella ja joukkue onkin iskenyt peräti 98 maalia kymmeneen otteluun.
 
Illan toisessa ottelussa Blue Rings saa vieraakseen Espoon Kiekkoseuran. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran SM-sarjan avausottelussa. Silloin EKS vei voiton vasta jatkoajalla lukemin 6-5.
 
Keskiviikon ohjelma:
10.12. klo 18 LuKi-82-RNK
10.12. klo 18:30 Blue Rings-EKS