SM-nousukarsinnat vihellettiin käyntiin lauantaina. FoPS taistelee SM-sarjapaikasta Kiekko-Espoon kanssa, ja toisen otteluparin muodostavat Lahti ja Blue Rings Akatemia. Lauantaina voittoihin ylsivät melko odotetusti kotijoukkueet FoPS ja Lahti, ja sunnuntaina Lahti otti toisen kiinnityksensä SM-sarjapaikkaan tiukin lukemin 4–5, ja FoPS:n ja Kiekko-Espoon välinen kamppailu päättyi FoPS:n voittoon 2–9. Kolmella voitolla saa pääsylipun SM-sarjaan.
Ensimmäinen nousukarsintaottelu pelattiin lauantaina Forssassa, ja karsintasarjassa toiseksi tullut FoPS sai vastaansa kolmanneksi sijoittuneen Kiekko-Espoon. Ottelun näkyvimpiä hahmoja olivat kotijoukkueen Laura Kyllönen ja Luna Reunanen, jotka nakuttivat yhteensä kuusitoista tehopistettä. Peli pyöri melko paljon Kiekko-Espoon puolustuspäässä, ja maalivahti Amanda Winqvist oli kiireinen nainen.
– Lauantaina olimme pelaamassa pienellä rosterilla ja pyrimme pelaamaan ennakkoluulottomasti. Kuitenkin vastustaja hallitsi selkeästi koko ottelua. Sunnuntaina saime kasaan isomman rosterin, ja täten myös peli-ilme parani. Sunnuntaina pystyimme vastaamaan kovuuteen paremmin, ja ottelu oli paljon tasaisempi, Kiekko-Espoon kapteeni Maiju Narikka kommentoi.
Tappioista huolimatta Kiekko-Espoon joukkue päätti viikonlopun urakkansa positiivisella mielellä.
– Lähdimme karsintoihin hyvällä fiiliksellä, ja tunnelma oli hyvä ja kannustava läpi viikonlopun. Onnistuimme myös työstämään lauantain ongelmakohtia ja parantamaan niitä sunnuntaina, Narikka kehuu joukkuettaan.
FoPS:n Terhi Kaattari kertoo, että viikonloppuna pelattiin kaksi varsin erilaista peliä.
– Lauantain pelissä hallittiin rengasta, karvattiin aktiivisesti ja tehtiin Espoon nouseminen omista vaikeaksi. Sunnuntain peli oli vauhdikkaampi ja tasaisempi, mutta puolustus- ja maalivahtipelimme toimi erinomaisesti, Kaattari kehuu.
Lahti näytti kovuutensa – Blue Ringsin kiri ei riittänyt sunnuntaina
Lahden ja Blue Rings Akatemian lauantain kohtaaminen päättyi kotijoukkueen selkeään voittoon.
– Lauantain pelissä Lahden kovuus pääsi taas vähän yllättämään, eikä osattu pelata omaa peliä oikein ja fiksusti. Opimme lauantain virheistä ja lähdimme sunnuntaihin ihan uudella ilmeellä. Pelasimme joukkueena, emmekä olleet lannistuneita edellisestä päivästä, Blue Ringsin varakapteeni ja puolustaja Petra Räsänen sanoo.
Sunnuntain ottelu Keravalla oli huomattavasti tasaisempi, ja viimeisessä erässä Blue Rings osoitti myös pystyvänsä hallitsemaan peliä, eikä Lahti saanut mitään ilmaiseksi.
– Tänään pelasimme joukkueena. Puolustus pelasi hyvin, hyökkäys pelasi hyvin ja maalivahti pelasi hyvin. Pelasimme ehjän, kovan pelin, ja se näkyi myös tulostaululla, Räsänen iloitsee.
Räsänen antaa kiitosta ja kunniaa koko joukkueelle hienosta taistelusta, tsempistä ja onnistumisista, mutta nostaa pyynnöstä esiin yhden pelaajan sunnuntain ottelusta.
– Salla Kyhälä loisti sunnuntaina hienoilla maaleillaan, hän kehuu joukkueen maaleista vastannutta taitavaa Kyhälää.
– Lähdettiin tänään peliin pienellä porukalla, ja se taisi näkyä siinä, että jalkoja ei ollut normaaliin vauhtiin. Kaveri oli selvästi sisuuntunut eilisestä murskatappiosta ja paremmalla jalalla liikkeellä. Oli meillä kuitenkin koko ajan luotto siihen, että voitto tulee. Peli kestää kuitenkin sen kuusikymmentä minuuttia, ja siinä ehtii kaikenlaista, kertoo puolestaan Lahden Hennariikka Voutilainen.
Lahden rosteri oli melko pieni jo lauantaina, ja sunnuntaina kokoonpanossa oli enää kymmenen kenttäpelaajaa.
– Pelaajia on poissa monesta syystä – elämässä on kaikenlaista. Olemme tällä kaudella tottuneet muuttuvaan kokoonpanoon, ja sillä mennään mitä saadaan kasaan. Ihan hyvinhän tuo on suttaantunut, Voutilainen luonnehtii.
Ottelun ratkaisu syntyi, kun ottelua oli jäljellä reilut kuusi minuuttia.
– Kapteeni Miia Manner teki tärkeän maalin tänään, ja sitä muistellaan ikuisesti. Lupaan sen, Voutilainen nostaa esiin yhden ottelun huippuhetkistä.
Nousukarsinnat jatkuvat 28.3. Forssassa (Forssan jäähalli I) klo klo 15 ja Lahdessa (Laune 1) klo 16.
