SM-sarjan toisen välieräparin kohtalon hetket elettiin sunnuntai-iltana, kun Nokian Urheilijat ja Lapinlahden LL-89 kohtasivat viidennessä ottelussa Nokialla. Lauantain ottelussa Lapinlahti antoi nokialaisille kunnon shokkihoitoa, mutta sunnuntaina tilanne oli nollattu, ja yleisöä hemmoteltiin tiukalla ja jännittävällä taistelulla. Varsinainen peliaika ei tuonut selvyyttä voittajasta, mutta ratkaisu saatiin viidennessä erässä, kun kypärällisen maaleja viimeistellyt Nokian Mette Nurminen saatteli joukkueensa finaalipeleihin tuloksella 7–6.

Blue Rings selvitti tiensä finaaliin lauantaina vierasvoitolla Espoossa, mutta toinen välieräsarja sai jatkoa, kun Lapinlahti tasoitti ottelusarjan vakuuttavalla tavalla Ringettetiellä. Sunnuntaina Nokialla nähtiin täysin erilainen ottelu, josta ei tilanteita tai vauhtia puuttunut.

Meillä oli tänään hyvä taisteluasenne. Kerättiin lauantaista roimasti motivaatiota, ja asenne pysyi yllä koko pelin ajan. Neljännessä erässä vähän taannuimme, mutta keräsimme taas uutta uskoa ja tahdonvoimaa jatkoerään, ja siinä sitten iskimme voittomaalin, Nokian luottopuolustaja Hanna Ovaska kommentoi.

Ottelussa molemmilla joukkueilla oli hetkensä, ja renkaan hallinta vaihteli nopeasti ja raivokkaasti joukkueelta toiselle. Nokia johti ottelua jo kahdella maalilla, mutta ringette on tunnetusti nopea peli, ja tilanne voi muuttua hetkessä. Noin kahdeksan minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Lapinlahti oli tullut tasoihin.

Ratkaisevaa meidän kannaltamme oli se, että pelasimme tänään joukkueena joukkueelle isolla rosterilla. Meillä oli myös valtavasti uskoa ja luottamusta joukkuekaveriin, Ovaska kiittää.

Neljännessä erässä Lapinlahti oli hyvin pelin päällä, ja vaarallisia tilanteita syntyi solkenaan.

Lapinlahti osaa todella hyvin rokottaa virheistä ja laittaa renkaan verkon perukoille, kun puolustuksessa hötkyillään, Ovaska kehuu.

Lapinlahden joukkueen pettymys oli käsin kosketeltava.

Olemme luonnollisesti tosi pettyneitä, kun finaalipaikka oli maalin päässä ja sarja oli todella tasainen. Meillä oli jatkoajalla paikkamme tehdä maali, ja sarja oli tosi tasainen. Tällä kertaa rengas pomppi paremmin Nokialle, ja he etenivät finaaliin. Tämä on ollut hieno tarina, olemme kehittyneet paljon kauden aikana, ja olen ylpeä meidän joukkueestamme, Lapinlahden ikoninen Marjukka Virta kertoo.

SM-finaalisarja polkaistaan käyntiin Keravan jäähallissa keskiviikkona 25.3. klo 18.30. Pronssiottelu pelataan Lapinlahdella lauantaina 28.3.