Tämä viikonloppu hemmottelee ringettekansaa, kun kauden tärkeimmät pelit ovat käynnissä. SM-sarjassa nähdään huomenna kolmas finaali, ja Blue Ringsilla on mahdollisuus uusia mestaruutensa. Sarjan pronssimitalit puolestaan ripustettiin espoolaisten kaulaan Lapinlahdella. Ykkössarjassa UJK voitti ensimmäisen finaalin, ja NSR voitti pronssia. Blue Rings nappasi toisen kiinnityksen SM-taistelussa.
Toinen SM-finaali pelattiin tänään Nokialla. Runsasmaalisesta ja vauhdikkaasta ottelusta voiton vei Blue Rings luvuin 10–7.
Blue Ringsin Nicole Thesleff kertoo, että tilanteita syntyi jatkuvasti molemmin puolin, ja kova taistelutahto näkyi ihan viimeisille minuuteille saakka.
– Ensimmäiseen finaaliin verrattuna peli oli alusta asti tasaista, ja maaleja syntyi vuorotellen. Saimme kuitenkin lopussa tehtyä tarvittavat maalit, ja näin toinen kiinnitys meille, hän iloitsee.
NoU:n Jenni Linnamäki sanoo, että joukkue oli hereillä heti ensimmäisestä vihellyksestä.
– Meillä oli muutaman minuutin musta hetki, jolloin vastustaja pääsi parin maalin karkumatkalle, hän kertaa pelin ratkaisuhetkiä.
Kolmas finaali pelataan sunnuntaina Keravalla, ja mestaruus on katkolla Blue Ringsille.
– Me pidetään koko viikon päällä ollut flow päällä ja nautitaan jokaisesta hetkestä, Thesleff tunnelmoi.
– Huomenna laitetaan likoon kaikki, mitä kropasta lähtee ja venytetään sarja, jotta päästään pelaamaan myös ensi viikolla, Linnamäki päättää.
Kiekko-Espoo juhli pronssia Lapinlahdella
Lapinlahdella ratkottiin pronssimitalien kohtaloa. Ottelu oli todella tiukka ja jännittävä, vaikka Kiekko-Espoo kävi pari kertaa kahden maalin johtoasemassa. Ratkaisu venyi jatkoajalle, ja lopulta voiton vei Kiekko-Espoo lukemin 5–6.
– Lähdettiin peliin hyvällä asenteella, ja voitto oli ainoa tavoite. Saimme luotua hyviä paikkoja hyökkäyspäässä koko pelin ajan ja uskoimme sen tuottavan tulosta. Lapinlahti tarjosi kovan vastuksen, mutta meille oli tärkeää päättää kausi mitaleihin, sillä useat pitkäaikaiset joukkueen jäsenet päättivät uransa tähän otteluun, voittomaalin iskenyt Jenna Hakkarainen kertoo.
Lapinlahden pettymys oli luonnollisesti suuri, mutta valmentaja Lorrie Horne kertoi kuitenkin olevansa hyvin ylpeä siitä, että sai kulkea kevään joukkueen mukana.
– Tänään oli tarkoitus vain nauttia ja pelata omaa peliämme, mutta emme ihan onnistuneet. Jäi niin pienestä kiinni. Kamppailu oli tasainen, ja Kiekko-Espoo oli alussa ennakkoluulottomampi. Huikea kehityskaari joukkueena, mutta ihan ei riittänyt, vaikka uskottiin loppuun asti, kanadalainen ringettekonkari kiittää.
UJK vei Ykkössarjan ensimmäisen finaalin
Ykkössarjan ensimmäinen finaali myös oli asiaankuuluvan tiukka kamppailu, ja paremmuutta jouduttiin niin ikään hakemaan jatkoajalta. Noin kolmen minuutin pelaamisen jälkeen voittoa juhli UJK lukemin 4–3 Vivica Anderssonin ylivoimaosumalla.
– Peli oli vauhdikasta ja tasaista vääntöä loppuun asti. Ilveksen johtomaali ihan ottelun lopussa oli kova takaisku, mutta sisuunnuimme siitä ja teimme erän lopussa tasoittavan maalin. Renkaan hallinta vaihteli joukkueelta toiselle, mutta jaksoimme vääntää sekoilusta huolimatta, UJK:n Helmi Silokivi ja Emma Usvala kertaavat ottelun tapahtumia.
– Ottelu oli alusta loppuun yhden maalin taistelua, jossa molemmat joukkueet rakensivat hyviä maalipaikkoja. Ratkaisevalla hetkellä vastustaja oli kuitenkin tällä kertaa parempi. Katseet ovat jo huomisessa, johon lähdetään sisulla ja entistä kovemmalla taistelutahdolla, Ilveksen hyökkääjä Heli Nieminen kommentoi.
Finaalisarja on huomenna katkolla UJK:lle, kun joukkueet kohtaavat Tesomalla.
– Huomiseen peliin lähdetään parantamaan huolellisuutta ja hyödyntämään kokemuksen tuomaa varmuutta. Haluamme nauttia joka sekunnista ja sillä tulemme pääsemään pitkälle, Silokivi ja Usvala vakuuttavat.
NSR voitti Ykkössarjan pronssia
Ykkössarjan pronssiottelu pelattiin tänään Klaukkalassa, jossa NSR sai vastaansa Haukat. NSR pääsi juhlimaan pronssia luvuin 8–4.
– Meillä on ollut melko vaiherikas kausi, johon on mahtunut onnistumisia, mutta myös vaikeita hetkiä. Olemme kärsineet loukkaantumisista ja jouduimme viikosta toiseen muokkaamaan kokoonpanoja ja pelitaktiikoita. Alusta asti on kuitenkin ollut selvillä, mitä me tavoittelemme. Karvaan välierätappion jälkeen laitettiin tavoitteet uusiksi, koska halusimme kuitenkin mitalin tästä kaudesta. Teimme paljon töitä tämän eteen, joten mitali oli ansaittu kruunaus tälle kaudelle, NSR:n Netta Irmasto kertoi joukkueensa kaudesta.
Irmasto kertoo, että joukkueella oli hyvin tiedossa, mitä päivän peli vaatii.
– Saimme otteluun hyvän startin, ja fiilis oli hyvä. Ei puristettu mailaa liikaa, mutta pelasimme tärkeimmässä hetkessä kauden parhaan pelimme, ja se siivitti meidät voittoon ja kruunasi kautemme, hän iloitsee.
Haukkojen pelaajat Annika Skutnabb, Julia Hakala ja Jessica Lehtinen ovat tyytyväisiä joukkueen nousujohteiseen kauteen ja siihen, miten ennakkoluulottomasti uusi ja nuori joukkue suoritti kauden aikana. Joukkue myös hitsaantui kauden edetessä tiiviiksi porukaksi, josta on tullut toinen perhe.
– Meille mitalipeleihin pääseminen oli suuri kunnia, emmekä alkukaudesta osanneet edes unelmoida moisesta. Kasvoimme joukkueena yhteen ja tunnistimme potentiaalimme menestyä sarjassa. Tuloksesta huolimatta kokemus oli ainutlaatuinen, ja olemme siihen tyytyväisiä. Tästä kiitos kuuluu meidän valmennustiimillemme, joka teki timanttista työtä läpi kauden, kolmikko kehuu.
