LuKi-82 tarrasi finaalipaikkaan

08.03.2015 20:27

Ringetten SM-sarjassa pelattiin sunnuntaina toiset välieräottelut. NoU tasoitti voitot, mutta LuKi-82 otti tukevan otteen finaalipaikasta.

NoU:n ja RNK:n ensimmäinen ottelu oli lauantaina tiukka ja tasainen eikä sunnuntain toinen peli tehnyt poikkeusta. NoU otti jännittävästä ottelusta lopulta 6-5 (2-0, 0-1, 2-1, 2-3)-voiton. Jännittävä ottelu ratkesi vasta loppuhetkillä, kun RNK teki vajaan minuutin sisään kaksi maalia tullen tasoihin, kun kolmisen minuuttia oli peliä jäljellä. NoU kuittasi kuitenkin 22 sekuntia myöhemmin, kun neljä maalia ottelussa tehnyt Marjukka Virta ratkaisi ottelun. Virran lisäksi Anne Pohjola kunnostautui syöttäjänä 1+4 tehoilla. Raisiolaisten maalitykki oli kolme osumaa viimeistellyt Siiri Kallionpää.

LuKi-82 kaatoi lauantaina selvin numeroin Blue Ringsin eikä tahti muuttunut myöskään toisessa ottelussa, kun se otti otteluparin toisen voiton 12-5 (3-1, 2-1, 4-2, 3-1)-voitolla. Miamari Lammassaari ahnehti neljä maalia ja Elina Raesolakin ylsi hattutemppuun kolmella maalilla. Henna Tamminen toimi tarjoilijana viidellä syötöllään. Blue Ringsin tehot lepäsivät kolme maalia tehneen Salla Kyhälän harteilla.

LuKi-82:lla on mahdollisuus sinetöidä finaalipaikkansa jo keskiviikkona, kun edessä ovat kolmannet ottelut.

 

Sarjataulukko

Tilastot

 

Seuraavat ottelut