Tasainen finaalisarja – ”Kumpikaan ei ole vielä näyttänyt parastaan”

22.03.2015 17:30

LuKi-82 tasasi ringetten SM-finaalisarjan voitot sunnuntaina kaatamalla NoU:n Nokialla 6-5-lukemin. Jatkoa seuraa heti keskiviikkona.
 
Nokian Urheilijat voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen lauantaina 7-4 Luvialla. NoU aloitti vahvasti myös kotiottelunsa päivää myöhemmin ja johti kamppailua 2-0 kun pelikello näytti 1:43. Luvialaisten valmentaja Reijo Lammassaari seurasi flunssaisena ottelun netin välityksellä kotoa käsin.
 
- Saimme karmean alun, mutta sen jälkeen pääsimme onneksi paremmin mukaan peliin. Ottelussa nähtiin kovaa luistelua ja tiukkoja kaksinkamppailuja. Ylivoimapelissä ei onnistunut oikein kumpikaan. Meidän maalivahtipeli oli hyvää, Lammassaari kommentoi.
 
- Finaalisarjan luonne näkyy ehdottomasti. Peli on tarkkailevaa, eikä kumpikaan ole näyttänyt vielä parastaan. Uskon, että keskiviikkona peli on jo nopeampaa.
 
Voitot ovat viikonlopun jälkeen siis 1-1. Seuraava koitos on edessä keskiviikkona. Sarja jatkuu ainakin vielä lauantaina 28.3. Sunnuntaina pelataan, mikäli mestari ei ratkea lauantaina.
 
- Meidän täytyy saada puolustustamme vielä tiukemmaksi. Hyökkäyksessä pääsemme maalipaikoille, mutta viimeistelyssä pitää onnistua paremmin.
 
Luvialaiset ylsivät finaaleihin myös viime vuonna. Runkosarjassa joukkue sijoittui tällä kaudella toiseksi.
 
- Tietysti uskon mahdollisuuksiimme voittaa mestaruus. Kunnioitamme vastustajaa, mutta kaikki on mahdollista, Lammassaari alleviivaa.
 
Finaalisarja
La 21.3. LuKi-82-NoU 4-7 (1-1, 1-0, 0-2, 2-4) 
Su 22.3. NoU-LuKi-82 5-6 (3-2, 1-1, 0-2, 1-1)
Ke 25.3. klo 18.30 LuKi-82-NoU 
La 28.3. klo 13.15 NoU-LuKi-82