Vierasvoittojen sunnuntai

08.11.2015 21:00

Ringeten SM-sarjassa nähtiin tänään kolme kamppailua, joista voitot kirjattiin vierasjoukkueille LuKi-82:lle, NoU:lle ja EKS:lle.

Päivän ensimmäisessä ottelussa Helsingissä Helsinki Ringette kohtasi kovan vastuksen, LuKi-82:sen. Vierasjoukkue vei mittelön nimiinsä selvin luvuin, 3-20. Tehokkain pelaaja oli Jenni Viinamäki (5+2). Voitokas viikonloppu nosti LuKi-82:sen SM-sarjassa kärkipaikalle yhden pisteen erolla RNK-Flyersiin.

Forssassa nähtiin myös paljon maaleja, kun NoU voitti Blue Ringsin kirkkaasti lukemin 5-15. Maalikuningatar oli Anne Pohjola tehoin 8+3. NoU paransi selvästi otteitaan verrattuna viime kamppailuun Blue Ringsin kanssa. Syyskuinen ottelu kirjattiin Blue Ringsin nimiin luvuin 6-5.

RNK Flyers koki tänään viikonlopun toisen tappionsa, kun EKS voitti heidät tiukassa ottelussa luvuin 5-6. Päätöserään lähdettiin tilanteessa 2-5, mutta RNK kamppaili loppuun asti ja teki päätöserässä kolme maalia. Se ei kuitenkaan riittänyt ja voitto meni EKS:lle maalin erolla. RNK Flyersin tappiolliseen viikonloppuun vaikutti omalta osaltaan Susanna Tapanin poissaolo, sillä hän on naisten jääkiekkomaajoukkueen kanssa pelireissulla.

 

Ringeten SM-sarjan tulokset sunnuntaina 8.11.2015:

Helsinki - LuKi-82        3-20

Blue Rings – NoU         5-15

RNK Flyers - EKS         5-6