Voittajajoukkueiden kapteenit vauhdissa

13.12.2015 17:40

Ringeten SM-sarjassa pelattiin kolme kamppailua, joista voiton veivät kotijoukkueet Blue Rings, RNK Flyers ja LuKi-82.

Päivän ensimmäisessä ottelussa Blue Rings laittoi VG-62:sen verkon heilumaan 10 kertaa jättäen vierasjoukkueen nollille. Toiseen erään lähdettiin vielä tasatilanteessa 0-0, mutta Blue Rings sai tämän jälkeen pelin kulkemaan loistavasti ja maalinteko alkoi. Loppulukemiksi kirjattiin siis 10-0. Kaukalon tehokkaimmat olivat Blue Ringsin kapteeni Tiia Juvonen (3+1) sekä Jonna Vähäkangas (1+3).

Päivän kahdesta viimeisestä ottelusta povattiin tasaisia, sillä paremmuudestaan taistelivat SM-sarjan neljä ensimmäistä joukkuetta. Vastakkain asettuivat RNK Flyers ja NoU sekä LuKi-82 ja EKS.

NoU taipui RNK Flyersille luvuin 6-4. Nokialaisjoukkue oli niskan päällä vielä alussa ja ensimmäinen erä päättyikin tasatilanteessa 1-1, mutta sen jälkeen RNK laittoi verkon heilumaan. NoU pyrki vielä kirimään loppua kohden, mutta se ei aivan riittänyt tällä kertaa. Tämänkin ottelun tehokkain oli RNK:n kapteeni Susanna Tapani (2+3).

Luvialla LuKi-82 kohtasi EKS:n. Luvialaisjoukkue pelasi vahvasti heti alusta alkaen, eikä EKS pystynyt pysäyttämään heitä. Kotijoukkue kaatoi EKS:n lukemin 8-3. Luvialaisjoukkueen sankareina kunnostautuivat kapteeni Riikka Häyrinen sekä Kirsi Pukkila. Molemmille kirjattiin tehot 2+2.

SM-sarja on jälleen tilanteessa, jossa ensimmäisenä on RNK Flyers, toisena LuKi-82, kolmantena NoU ja neljäntenä EKS. Ensi viikon lauantaina taistellaan taas!

Ringeten SM-sarjan tulokset sunnuntaina 13.12.:

Blue Rings – VG-62      10-0

RNK Flyers – NoU        6-4

LuKi-82 – EKS             8-3

Sarjataulukko

Tilastot

 

Seuraavat ottelut