Ykkössarjan ensimmäiset välierät

05.03.2016 10:10

Lahti – BR Akatemia 

Sunnuntaina pelataan ykkössarjan ensimmäinen välierä, Lahti vastaan BR Akatemia. Runkosarjan aikana BR Akatemia ei pystynyt voittamaan Lahtea kertaakaan. Kotijoukkue lähtee otteluun ennakkosuosikkina ja runkosarjan voittajana. 

Kentällä molemmissa päissä tullaan näkemään todella taitavia pelaajia. Pistepörssissä kymmenen parhaan joukossa on viisi Lahden pelaajaa. BR Akatemian maalivahti Ida Takala on maalivahtipörssin toisena. 

Hyvillä mielin lähdetään taistelemaan ennakkosuosikkia vastaan. Rosteri on juuri sopivasti täyttynyt pelaajista, pääsemme parhaalla mahdollisella joukkueella pelaamaan. Meidän tavoite runkosarjan osalta on saavutettu. Meillä ei ole kuin voitettavaa, ei paineita sijoituksesta/noususta, mutta tottakai tosissaan lähdetään voittamaan jokaista peliä ja finaaleihin halutaan. Täydellisiä pelejä saadaan esittää. Vanha totuus, niin kauan kun on pelejä on mahdollisuuksia, kommentoi BR Akatemian valmentaja Lasse Takala. 


Hyvinkää – Jyske

Hyvinkään vieraaksi ensimmäiseen välierään sunnuntaina saapuu Jyske. Runkosarjasta joukkueet lähtivät kahden pisteen erolla. Ottelun tasaisuudesta kertoo niin pistetilastot, kuin keskenäiset ottelutkin. 
Kolmesta runkosarjaottelusta molemmat ovat voittaneet yhden ja tilastoissa on myös yksi tasapeli.
Pistepörssin kärkikymmenikössä on kaksi Hyvinkään pelaajaa ja kolme Jyskeen pelaajaa.  

Hyvinkää lähtee luottavaisilla fiiliksillä ensimmäiseen välierään. Runkosarjan keskinäiset pelit olivat tosi tasaväkisiä, joten voitosta käydään tälläkin kertaa kova kamppailu.
Jämäkän taistelutahdon lisäksi tekemiseen on oleellista löytää silti sopiva rentous: turha jännittäminen on tarkoitus jättää pois, kommentoi Hyvinkään päävalmentaja Kim Forsblom.