Viikonloppuna seitsemän SM-sarjaottelua

17.11.2016 14:44

Tulevana viikonloppuna pelataan kaikkiaan seitsemän ringeten SM-sarjan ottelua, kun lauantaina otellaan täysi neljän ottelun kierros ja sunnuntainakin kolme kamppailua.

Lauantaina LuKi-82 kohtaa vieraskentällä Blue Ringsin. Joukkueet ovat peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa, kun tuusulalaiset pitävät hallussaan 12 pisteellä sarjataulukon neljättä paikkaa ja luvialaiset ovat ottelun vähemmän pelanneina seitsemän pistettä perässä taulukon viidentenä. Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa tällä kaudella Blue Rings oli Luvialla parempi maalein 8-17.

Espoossa ainoastaan yhden tappion tällä kaudella kärsinyt EKS emännöi Lahti Ringetteä. Kymmenestä ottelusta neljä pistettä kerännyt Lahti on sarjassa toiseksi viimeisenä, kun taas EKS on toisena tasapisteissä sarjakärki RNK Flyersin kanssa. Joukkueet ovat kohdanneet kertaalleen aiemmin tällä kaudella, jolloin EKS oli vieraskentällä parempi maalein 2-10.

Lauantain kärkikamppailu pelataan Raisiossa, missä RNK Flyers kohtaa NoU:n. Molemmat joukkueet ovat hävinneet tällä kaudella vain kertaalleen. Sarjakärki RNK:n on onnistunut kaatamaan ainoastaan EKS, kun taas NoU on poistunut kaukalosta tappio niskassaan vain edellisen RNK-kohtaamisen jälkeen. Tuossa ottelussa raisiolaiset hakivat pisteet Nokialta maalein 2-8.

Lauantain neljännessä ottelussa vastakkain ovat VG-62 ja Helsinki Ringette. Naantalilaiset ovat sarjassa kuudentena voitettuaan kaksi ottelua ja pelattua kertaalleen tasan, kun taas sarjajumbona majailevilla helsinkiläisillä on edelleen pistetili avaamatta.

Sunnuntaina vastakkain ovat Helsinki ja Lahti, EKS ja LuKi-82 sekä Blue Rings ja NoU.

Kuva: Mikko Tuomi

Sarjataulukko

Tilastot

 

Seuraavat ottelut